Aukusti Asko-Avonius

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta August Avonius)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asko-Avonius vuonna 1957.

Aukusti Heikki Asko-Avonius (vuoteen 1931 Avonius; 17. toukokuuta 1887 Pälkjärvi13. syyskuuta 1965 Hollola)[1] oli lahtelaisen huonekaluja valmistavan Asko-konsernin perustaja.

Puusepän poikana syntynyt Avonius hankki puusepän ammatin perustaidot Sortavalan käsityökoulussa. Hän kiersi sitten useissa eri puusepäntehtaissa Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsissa ollessaan hän tutustui huonekalujen sarjavalmistukseen. Palattuaan Suomeen Avonius aikoi aloittaa yritystoiminnan Viipurissa mutta Suomen sisällissodan levottomuudet estivät tämän suunnitelman. Avonius muutti Lahteen jossa hänen perustamansa Lahden Puuseppätehdas aloitti toimintansa kuuden työntekijän voimin Askon päivänä 6. syyskuuta 1918. Tehdas valmisti sarjatuotantona kohtuuhintaisia huonekaluja ja sen toiminta lähtikin menestyksekkäästi käyntiin.

Vuonna 1931 Avonius muutti yrityksen nimeksi Asko-Avonius Huonekalutehtaat, samalla hän vaihtoi myös sukunimekseen Asko-Avonius. 1930-luvulla Asko-Avonius perusti oman huonekalumyymäläketjun myymään tehtaansa valmistamia huonekaluja. Asko-Avoniuksen poika Arvi Tammivuori sai johdettavakseen vuonna 1938 perustetun metallialan yrityksen UPO:n, joka valmisti valurautaisia putkia ja jonka valmistusohjelma laajeni myöhemmin muun muassa UPO-kodinkoneisiin.

Asko-Avoniuksen perustama Asko-konserni oli hänen kuollessaan 1965 Lahden suurin yritys. Hän oli luovuttanut 1950-luvun lopulla yrityksen päivittäisen johtamisen Onni Penttilälle ja Frans Meltovaaralle.[2] Asko-konserniin kuuluneet Asko ja Upo yhdistettiin 1977 Asko-Upo Oy:ksi. Asko-Avonius sai teollisuusneuvoksen arvon vuonna 1948 ja vuorineuvoksen arvon vuonna 1958.

Vuonna 1965 Upon toiminta laajeni muovituotteisiin, kun Nastolan Ullankankaalle perustettiin uusi tehdas. Sen päätuotteeksi muodostui ajan kuluessa muoviputket ja niiden yhteet. Upo Putkesta sai alkunsa myös vuonna 1982 perustettu Oy Uponor Ab, joka nopeasti kasvoi yhdeksi maailman suurimmista muoviputkivalmistajista. Vuoden 1999 lopussa Asko Oyj ja sen tytäryhtiö Oy Uponor Ab fuusioitiin, ja uuden yhtiön nimeksi valittiin pääliiketoiminnan mukaan Uponor Oyj. Sitä ennen oli jo suurin osa yhtiön muista liiketoiminnoista myyty pois.

Yksityiselämä ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aukusti Asko-Avonius avioitui 1939 ekonomi Viola Mannerin (1903–1974) kanssa.[3] He saivat kolme lasta, joista vanhin on entinen kokoomuksen kansanedustaja, plastiikkakirurgian professori Sirpa Asko-Seljavaara.

Askon Säätiö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorineuvos Aukusti Asko-Avoniuksen testamenttimääräyksen mukaisesti perustettiin 1967 Askon Säätiö, jonka tarkoituksena on ”työskennellä kodinsisustuskulttuurin kehittämiseksi, kotien viihtyisyyden lisäämiseksi ja kodintekniikan edistämiseksi”.[4] Säätiö jakaa joka kolmas vuosi Asko-Avonius-palkinnon[5] sekä hakemusten perusteella Antti Nurmesniemi -jatkokoulutusapurahoja muotoilijoille ja arkkitehdeille[6] sekä Lahden entisen kaupunginjohtajan mukaan nimettyjä Teemu Hiltunen -apurahoja Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoille.[7]

  1. Vesikansa, Jyrki: Vuorineuvos Aukusti Asko-Avonius (1887–1965). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 4.4.2014
  2. Ilmari Reunamäki: Frans Meltovaara Biografiasampo. Viitattu 20.6.2023.
  3. Viola Asko-Avonius Askon Säätiö. Arkistoitu 21.10.2014. Viitattu 9.3.2013.
  4. Mikkonen, Isto: Yrittäjyys, omistajuus, kansainvälisyys, Uponor Oyj 90 vuotta, s. 303. Uponor, 2008. Kirjan verkkoversio (viitattu 9.3.2013).
  5. Asko-Avonius palkinto Askon Säätiö. Arkistoitu 21.8.2013. Viitattu 9.3.2013.
  6. Apurahat Askon Säätiö. Arkistoitu 21.8.2013. Viitattu 9.3.2013.
  7. Teemu Hiltunen-apuraha Askon Säätiö. Arkistoitu 21.8.2013. Viitattu 9.3.2013.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • M. Kurjensaari: Puiset pyramidit. Aukusti Asko Avoniuksen henkilö ja luonne. Porvoo 1968.
  • P. Tuominen: Tapaus Asko. Raportti vallanvaihdosta. Tampere 1983.