Asteekit

Asteekin urakehitys rahvaasta vankeja ottavaksi soturiksi ja sen ansiosta ylhäiseksi. Codex Mendozasta.

Asteekit (aiemmin myös atsteekit ja azteekit) olivat Meksikon ylätasangoilla elänyt intiaanikansa. Asteekit johtivat vuosina 1428–1521 vahvaa asteekkivaltakuntaa, joka ulottui Mesoamerikassa Meksikonlahdelta Tyyneenmereen.

Asteekit olivat soturikansaa, jonka vauraus perustui heikompien intiaaniheimojen maiden valloittamiseen ja veron kantamiseen niiltä. Asteekit tunnetaan ihmisuhreistaan. Heidän pääkaupunkinsa oli mahtava Tenochtitlán.

Asteekit olivat 1200-luvulla Meksikon laaksoon saavuttuaan vähäpätöisimpiä pohjoisesta muuttaneista nahuatlia puhuvista nahuakansoista. Työteliäitten kauppaa harjoittaneiden asteekkien merkitys alkoi kasvaa vasta 1300-luvun puolivälissä. Asteekit joutuivat pitkään alistumaan mahtavampien kaupunkivaltioiden valtaan tai liittoutumaan niiden kanssa. 1400-luvulla asteekkijohtaja Itzcoatl johti armeijansa liittolaiskaupunki Texcocon kanssa voittoisaan sotaan tepaneekkeja vastaan. Laajalle ulottuvat valloitussodat alkoivat seuraavan hallitsijan Moctezuma I:n aikana. Asteekkien valtakunta levisi laajalle, mutta oli melko heikko ja hajanainen. Espanjalaiset konkistadorit valloittivat asteekkien valtakunnan pääkaupungin Tenochtitlánin 13. elokuuta 1521 Hernán Cortésin johdolla. Tenochtitlánin paikalla on nykyisin Meksikon pääkaupunki México.

Määritelmä ja lukumäärä

Asteekkien valtakunta käsitti suuren osan eteläistä Meksikoa espanjalaisten saapuessa vuonna 1519. Oranssilla valtakunnan ydinvaltiot, vaaleanpunaisella vasallivaltiot ja tummanpunaisella liittolaiset.

Asteekit ovat saaneet nimensä jossain pohjoisessa sijainneesta paikasta nimeltä Aztlán ('valkoinen maa'), josta he oman perimätietonsa mukaan saapuivat Meksikon laaksoon. Heimo alkoi vaelluksensa aikana käyttää itsestään nimeä mexicat, jolla myös espanjalaisvalloittajat heidät tunsivat. Arkaaisen asteekki-nimityksen ottivat uudelleen käyttöön 1700- ja 1800-lukujen historioitsijat, ja nimitys jäi yleiseen käyttöön. Asteekeiksi voidaan lukea suppeassa mielessä vain pääkaupunki Tenochtitlánin mexicat tai muuallakin Meksikon laaksossa asuneet heimot. Laajemmassa mielessä asteekeiksi voidaan lukea myös Meksikon laaksoa ympäröivien ylänköjen laaksoissa eläneet nahuatlinkieliset heimot. Asteekkivaltakunnan tuhoutumisen jälkeen jäljelle jääneitä intiaaneja on kutsuttu nahuoiksi.

Asteekkeja asui Meksikon laaksossa vuonna 1519 yli miljoona. Sen lisäksi heitä asui kahdesta kolmeen miljoonaa ympäröivissä laaksoissa, joskin korkeampiakin arvioita on esitetty. Eurooppalaisten mukana Amerikkaan tulleet taudit pudottivat asteekkien lukumäärän muutamassa vuosikymmenessä alle puoleen näistä luvuista.

Tietolähteet

Muinaisista asteekeista on saatu tietoa kirjoitettujen dokumenttien ja säilyneen esineistön muodossa. Kirjallisia lähteitä ovat muinaisten asteekkien itsensä kirjoittamat kuvakäsikirjoitukset, espanjalaisvalloittajien tekemät kuvaukset, kronikoitsijoiden kirjoitukset sekä varhaisen siirtomaa-ajan dokumentit.

Asteekkien omia käsikirjoituksia on erityyppisiä: suullisen historian avuksi kirjoitettua kuvitettua historiaa, rituaalialmanakkoja, provinssien maksamien suojelurahojen kirjanpitoa sekä karttoja. Näistä asteekkien koodekseista on säilynyt vain muutama: laajin on Codex Mendoza. Hernando Cortés ja jotkut hänen sotilaistaan kuten Bernal Díaz del Castillo kirjoittivat asteekkivaltakunnan valloituksesta, mutta näitä kuvauksia pidetään osin vääristyneinä ja liioiteltuina. Valloitusta seuranneina vuosikymmeninä useat espanjalaiset ja asteekkisyntyiset kronikoitsijat kirjoittivat kuvauksia asteekkien kulttuurista. Espanjalaiskronikoitsijoista tunnetuimpia ovat dominikaanipappi Diego Durán ja munkki Bernardino de Sahagún, ja asteekkisyntyisistä kronikoitsijoista Alva Ixtlilxochitl ja Chimalpahin. Kronikoitsijat kuitenkin keskittyivät pääasiassa hallitsijoiden ja ylimystön elämän kuvaamiseen ja siihenkin hyvin yleistävästi. Siirtomaa-ajan alun hallinnollisista dokumenteista on saatu paljon tietoa tavallisten asteekkien elämästä. Arkeologit ovat kaivaneet esille asteekkien rakennuksia ja löytäneet jokapäiväistä esineistöä.

Historia

Pääartikkeli: Asteekkien historia

Varhainen historia

Nykyisen Meksikon vaakunassa näkyy asteekkimytologinen kohta, jossa kotka syö käärmeen kaktuksen päällä. Mexicat perustivat Tenochtitlánin paikalle, jossa he näkivät tämän merkin jumalalta.

Asteekkeja edelsivät Meksikon laaksossa monet aiemmat intiaanien luomat kaupunkikulttuurit, ja heidän kulttuurinsa perustui monin tavoin Teotihuacánin ja Tulan asukkaiden kulttuuriin.

Oman perimätietonsa mukaan asteekit saapuivat Meksikon laaksoon pohjoisessa sijainneesta paikasta nimeltä Aztlán, Chicomoztocin kautta. Aztlán saattoi olla todellinen paikka tai pelkkä myytti, mutta joka tapauksessa asteekkien uskotaan saapuneen pohjoisesta useiden sukupolvien aikana ja useassa aallossa. He mahdollisesti toivat alueelle myös nahuatlin kielen, tai ainakin tekivät siitä alueen pääkielen. Ensimmäiset Aztlánista muuttajat asettuivat Meksikon laaksoon noin vuonna 1200 ja myöhemmät tulijat noin vuonna 1220 sitä ympäröiviin laaksoihin. Viimeisinä saapui mexicojen heimo noin 1250. He asettuivat vielä asumattomille, huonoimmille maille. He muuttivat lopulta Texcoco-järven saarelle ja perustivat sinne Tenochtitlánin kaupungin.

Asteekkien määrä ja valta kasvoi seuraavilla vuosikymmenillä, ja Meksikon laaksoon syntyi yhtenäinen asteekkikulttuuri. Alueella syntyi myös lukuisia keskenään sotivia kaupunkivaltioita.

Asteekkivaltakunta

Pääartikkeli: Asteekkivaltakunta

Asteekkivaltakunnan laajenemisvaiheet kuninkaittain.

Asteekkivaltakunta syntyi vuonna 1428 kolmen kaupunkivaltion liittona. Sen jälkeen kun tepaneekit oli kukistettu, Tenochtitlán, Texcoco ja Tlacopan muodostivat sotilaallis-taloudellisen liittouman. Ne solmivat keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen ja sopivat avustavansa toisiaan valloitussodissa muita kaupunkeja vastaan. Valloitettujen alueiden verot jaettaisiin liittolaisten kesken niin että Tenochtitlán ja Texcoco saisivat kaksi osaa kumpikin ja Tlacopan yhden osan.

Kolmiliitto otti aluksi hallintaansa suurimman osan Meksikon laaksoa ja sen jälkeen ympäröiviä alueita joka puolilla. Mexicat ottivat ajan myötä asteekkivaltakunnan johtajan roolin.

Asteekit laajensivat valtakuntaansa taloudellisista syistä: he havittelivat muiden maiden rikkauksia, ja pääkaupungin kasvava väestö tarvitsi koko ajan enemmän ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita sekä ylellisyystavaroita. He kehittivät valtakunnan kauppaa, perivät veroja sekä perustivat satelliittivaltioita ja tukikohtia valtakunnan rajoille puolustamaan sitä vihollisilta. Asteekit eivät kuitenkaan pitäneet vakituista armeijaa eivätkä rakentaneet valtakuntaansa tieverkostoja, kaupunkeja tai varastoja kuten monet muut suuret valtakunnat.

Espanjalaisvalloitus

Pääartikkeli: Asteekkivaltakunnan valloitus

Hernán Cortésin vuosina 1519–1521 johtama espanjalaisten sotaretki hävitti asteekkivaltakunnan ja teki alueesta Espanjan siirtomaan. Taudeista ja teloituksista hengissä selvinneet intiaanit, myös espanjalaisten liittolaiset tlaxcalteekit, päätyivät maaorjuutta muistuttavaan asemaan. Texcoco-järvi kuivatettiin, ja Tenochtitlánin paikalle nousi aikaa myöten Méxicon kaupunki. Eurooppalaisten mukanaan tuomat kulkutaudit, kuten isorokko ja tuhkarokko, tappoivat valtavat määrät alkuperäisasukkaita, joilla ei ollut niille vastustuskykyä, mahdollisesti jopa 90 prosenttia väestöstä. Vuonna 1545 alkaneessa epidemiassa kuoli 15 miljoonaa ihmistä, noin 80 prosenttia väestöstä. Vuonna 2017 vanhoista luurangoista otetuissa DNA-testeissä syyksi tähän joukkokuolemaan näyttäisi paljastuvan Salmonella-sukuun kuuluva bakteeri Salmonella enterica.

Kaupungit ja arkkitehtuuri

Taiteilija Diego Riveran näkemys asteekkien pääkaupunki Tenochtitlánista.

Asteekkien pääkaupunki oli mahtava Tenochtitlán, joka rakennettiin Texcocojärven saarelle. Sinne johti pengerteitä mantereelta, ja saarien välillä oli siltoja. Tenochtitlánin pinta-ala oli 8–13,5 km². Kaupungissa oli enimmillään 300 000 – 500 000 asukasta. Tenochtitlánin suurin temppeli oli omistettu auringon ja sodan jumala Huitzilopochtlille, ja se oli rakennettu 80 × 100 metriä laajan pyramidin huipulla olevalle tasanteelle 30 metrin korkeuteen. Kaupungin monista palatseista suurin oli hallitsijan palatsi, joka oli espanjalaisten saapuessa pinta-alaltaan neljä hehtaaria. Jokainen hallitsija rakennutti itselleen oman palatsinsa.

Keskimääräisen kokoisessa Meksikon laakson kaupunkivaltion pääkaupungissa oli noin 9 000 asukasta ja asukastiheys 45 asukasta hehtaarilla. Texcocossa, Azcapotzalcossa ja Cuauhnahuacissa oli yli 20 000 asukasta.

Asteekkien kaupungit ja kylät olivat pääkaupunkia lukuun ottamatta harvaan asuttuja ja maaseutumaisia. Useimmat niistä olivat Aztlanin siirtolaisten perustamia 1100- ja 1200-luvuilla, ja ne noudattivat asemakaavaltaan mesoamerikkalaisia perinteitä. Keskelle oli rakennettu pyhä alue, jossa olivat pääaukio ja sen reunalla tärkeimmät virastot ja uskonnolliset rakennukset kuten korkea pyramiditemppeli. Keskusaukiolla oli tori, jolle ihmiset tulivat myymään tuotteitaan. Pyhä alue oli usein taivaankappaleiden mukaan tarkkaan asemoitu. Kauempana keskustasta rakennettiin ilman mitään järjestystä: talot olivat pieniä ja kaukana toisistaan, niiden välissä oli pihoja ja hedelmätarhoja, eikä varsinaisia katuja ollut.

Pyramidien, temppelien ja palatsien lisäksi asteekit rakensivat esimerkiksi pallokenttiä, akvedukteja ja patoja. Rakennusvälineinään asteekit käyttivät talttoja, kiviä ja obsidiaaniteriä. Rautaa asteekit eivät tunteneet. Rakennusmateriaaleina käytettiin kiveä, hiekkaa ja puuta. Pääkaupungissa rakennusmateriaalina käytettiin myös paljon kevyttä vulkaanista tezontle-kiveä. Kaupungin vajoamista järveen hidastettiin myös paalutuksilla.

Yhteiskunta

Yhteiskunnan rakenne

Calpulli oli naapurusto tai kaupunginosa, joukko toisiaan lähellä asuvia perheitä. Asteekit pitivät itseään ensisijaisesti oman calpullinsa jäseninä eivätkä suuremman kulttuurin tai ryhmän osana. Joissain calpulleissa kaikki harjoittivat samaa ammattia, mutta toisissa asui eri ammattien harjoittajia. Calpullissa oli oma temppeli ja pappi sekä koulu, jossa calpullin miehistä koulutettiin sotureita.

Altepetl oli sukujen ja työläisten muodostama yhteisö tai kaupunki. Altepetlit muodostivat suurempia yksikköjä, tlatocayotleja, jotka olivat pieniä valtioita, jotka kävivät kauppaa ja sotia keskenään.

Luokkarakenne

Asteekkiyhteiskunta oli hierarkkinen pyramidimainen luokkayhteiskunta, joka jakautui kaikissa asioissa aatelisiin, pīpiltiniin ja tavalliseen kansaan mācehualtiniin. Näiden vapaiden asteekkien alapuolella olivat vielä vuokraviljelijät ja orjat.

Yläluokka

Aatelisarvo periytyi yhtä hyvin isän kuin äidinkin sukulinjan kautta, eli lapsesta tuli aatelinen, jos edes toinen hänen vanhemmistaan oli aatelinen. Yläluokka ei ollut suljettu, ja säätykiertoa tapahtui etenkin sotasankaruuden kautta.

Ylimpiä aatelisia olivat kuninkaat (tlatoani). Jokaisella pienelläkin kaupungilla ja kylällä oli oma kuningas. Kaikista kuninkaista ylin oli pääkaupunki Tenochtitlanin kuningas, asteekkien keisari. Kuninkaista seuraavia olivat valtion sisäisten asioiden hallitsijat (cihuacoatl). Sitten tulivat kaksi ylipappia (sodan jumalan ja sateen jumalan ylipapit), ylimmät aateliset, ja lopuksi muut aateliset.

Aateliset asuivat suurissa taloissa palvelijoineen ja elivät ylellistä elämää. Miehet saivat pitää useita vaimoja. Aateliset saivat tavallisilta kansalaisilta veroina ruokaa ja työtä, jolla kaupunkien palatsit rakennettiin. Ylimystö sai koulutusta calmecac-koulussa, jossa opiskeltiin muun muassa kirjoitusta, astronomiaa, valtion johtoa, teologiaa ja muita aineita. Koulusta valmistui poliittis-sotilaallisia johtajia, pappeja, opettajia, parantajia ja koodeksin maalaajia eli kirjoittajia.

Papisto

Papisto tuli sekä aatelisista että tavallisesta kansasta, mutta vain aatelissyntyisistä saattoi tulla ylipappeja. Asteekeilla oli runsaasti pappeja, sillä jokaisella jumalalla tuli olla oma papisto. Papeilla oli kolmenlaisia velvollisuuksia. Tärkein oli rituaalien suorittaminen: papit pitivät pyhiä tulia yllä, soittivat musiikkia seremonioissa sekä suorittivat uhrimenot, joihin kuului myös papin oman veren uhraaminen. Papeilla oli myös hallinnollisia velvollisuuksia sekä temppelien ja pyhien esineiden huoltovelvollisuus. Pappien kolmas velvollisuus oli opettaminen. He vastasivat ylimystön lasten calmecac-kouluista, valvoivat pappisopiskelijoita, sekä kirjoitustaitoisina hoitivat pyhän kirjanpidon ja toimivat asteekkien tietolähteinä jumalien, rituaalien, kalenterin ja tähtitieteen aloilla. Ylimpien pappien eli "tulen pappien" (tlenamacac) tehtäviin kuului suorittaa ihmisuhrit omakätisesti. Kaksi kaikkein ylintä pappia (quetzalcoatl) toimivat pääkaupungin kahdessa päätemppelissä.

Asteekkipappien iho oli maalattu mustaksi ja sitä koristivat lukemattomat arvet veren uhraamisesta. He eivät leikanneet tai pesseet tukkaansa, joka oli kuivuneen veren takkuunnuttama.

Uskonnollisissa menoissa käytettiin myös huumaavia rohtoja, joita saatiin peyotl-kaktuksesta, teonancatl-sienestä ja ololiuqui-köynnöksestä.

Soturiluokka

Soturien asema asteekkiyhteiskunnassa oli keskeinen ja pyhä. Osa sotureista oli yläluokkaa, osa tavallista kansaa. Soturiluokka jakautui arvoihin, jotka määräytyivät taistelumenestyksen mukaan ja sen mukaan, kuinka monta vankia soturi oli ottanut yksin. Ansioituneimmista tehtiin kenraaleja.

Kauppiaat

Asteekkien vauras ja vaikutusvaltainen kauppiasluokka harjoitti "ulkomaankauppaa" – kantajakaravaaneja Meksikon laaksosta asteekkivaltakunnan kaukaisiin maakuntiin ja takaisin. Kauppiaat muodostivat suljetun yhteiskuntaluokan, jossa ammatti periytyi ja avioliitot solmittiin kauppiassukujen kesken.

Käsityöläiset

Hopeaseppä työssään

Erikoistuneiden käsityöläisten kuten kultaseppien, jalokiviseppien ja sulkamosaiikkien valmistajien tehtävänä oli valmistaa ylellisyysesineitä kaupunkien ylimystölle. Jokapäiväisiä käyttöesineitä tekivät talonpojat maatöidensä ohella kotonaan. Kaikki asteekkinaiset rahvaasta ylimystöön kehräsivät lankaa sekä kutoivat ja värjäsivät kankaita kotonaan muiden kotitöiden ohessa.

Talonpojat

Talonpoikaluokka oli melko vapaa, vaikka heillä olikin ase- ja verovelvollisuus. Talonpojat omistivat omat maansa. Asteekkien kaupunkivaltioiden neuvostot jakoivat viljelymaat klaaneille ja ne eteenpäin perheille. Pojat perivät isiensä maat. Jos perillistä ei ollut tai maa laiminlyötiin, se palautui klaanille.

Orjat

Talonpoikien alapuolella oli vuokraviljelijöiden luokka ja näiden alapuolella orjien luokka. Orjat olivat usein sotavankeja, verona saatuja, rangaistusvankeja tai oman perheensä myymiä. Jotkut huono-osaiset valitsivat orjuuden vapaaehtoisesti. Asteekkien miesorjat työskentelivät maatyöläisinä, palvelijoina ja kantajina, ja naisorjat kutojina, vaatteiden korjaajina tai jalkavaimoina. Orjilla saattoi olla omaisuutta, omaa maata ja omiakin orjia, ja he saattoivat mennä naimisiin vapaiden asteekkien kanssa. Orjien keskinäiset lapset syntyivät vapaiksi.

Asteekin elinkaari

Codex Mendozan kuvaus asteekkipoikien (vas.) ja -tyttöjen (oik.) kotikasvatuksesta.

Asteekkilapsi sai nimen pian syntymänsä jälkeen. Neljän päivän ikäisenä kätilö suoritti hänelle rituaalisen pesun talon pihalla. Asteekin elämään kuului useita muitakin siirtymäriittejä, joilla varmistettiin lapsen kehitys ja kypsyminen sekä fyysisten ja hengellisten muutosten samanaikaisuus.

Asteekit kiinnittivät paljon huomiota lastensa koulutukseen ja kuriin jo pienestä pitäen. Oppinsa lapset saivat vanhemmiltaan, papeilta, opettajilta ja muilta yhteisön jäseniltä. Vanhemmat päättivät lapsensa uran suunnasta ja valitsivat sopivan koulun tai temppelin jo 20 päivää syntymän jälkeen. Perheen, jumalten ja temppelin välinen sopimus sinetöitiin tekemällä lapsen ihoon viiltomerkkejä, pojille alahuuleen ja tytöille vartaloon.

Tytöt alkoivat opetella kutomista ja muita kotitöitä nelivuotiaina, ja pojat otettiin mukaan veden ja polttopuun hakumatkoille sekä torille. Seitsemännen ja kymmenennen ikävuoden välillä pojat alkoivat kalastaa verkoilla, kun tytöt opettelivat kotona ruoanlaittoa.

Nuoret laitettiin viimeistään 15-vuotiaina kouluun, joka heille oli jo vauvana valittu. Cuicacalli oli valmistava koulu temppelin yhteydessä. Calmecac oli papin johtama temppelikoulu, jossa opiskeltiin muun muassa uskontoa, sodankäyntiä, mekaniikkaa, kirjoitusta, astronomiaa ja astrologiaa ja valtion johtoa. Koulusta valmistui poliittis-sotilaallisia johtajia, pappeja, opettajia, parantajia ja koodeksin maalaajia eli kirjoittajia. Telpochcalli oli lähinnä tavallisen kansan pojille tarkoitettu koulu, jossa opetettiin enimmäkseen kädentaitoja, joita pojat tarvitsivat ammateissaan. Raavaimmat pojat lähetettiin telpochcallista sotilaskoulutukseen armeijassa.

Tytöt pidettiin neitsyinä avioliittoon asti. Syrjähyppyjä ei suvaittu. Tytöt menivät naimisiin yleensä 15-vuotiaina, pojat 20-vuotiaina koulusta valmistuttuaan. Häät olivat suuri juhla, jota valmisteltiin päiväkausia.

Armeija

Asteekkisotureita kädessään obsidiaaniterillä päällystetty macuahuitl.

Asteekit sotivat usein. Asteekkien kaupunkivaltioissa ei ollut vakinaisia armeijoita, mutta asevelvollisuus koski kaikkia terveitä yli 15-vuotiaita miehiä, pappeja lukuun ottamatta. Korkeimmat upseerit olivat usein ylimystöä ja alemmat upseerit sodissa ansioituneita sotilaita. Asteekkivaltakunnan sotilaskoulutus järjestettiin Tenochtitlánin 20 sotakoulussa. Sotia syttyi, kun vahvat kaupunkivaltiot niskuroivat asteekkien veronkantoa vastaan, viholliskansat hyökkäsivät tai kauppamatkaajia häirittiin. Sodilla oli myös merkitystä asteekkien yhteiskunnallisen aseman kohottajana, ja sotia käytiin lisäksi siksi, että saatiin ihmisuhreja uskonnollisiin palvontamenoihin.

Asteekkien tärkeimmät hyökkäysaseet olivat heittokeihäs ja puinen nuija, johon oli kiinnitetty teräviä obsidiaanin palasia. Myös obsidiaanimiekkaa, jousta ja nuolta sekä linkoa käytettiin. Puolustusvarusteita olivat haarniska, kilpi ja puinen kypärä. Joukkojen johtajien kypärät olivat joskus sulilla koristellut.

Koska asteekeilla ei ollut veto- tai kantojuhtia, hyökkäyssodankäynti oli vaivalloista. Huolto sovittiin liittolaisten kanssa etukäteen, eikä piirityksiin ollut mahdollisuuksia. Asteekit aloittivat hyökkäyksen taisteluhuudolla, jota vahvistivat torvet ja pillit. Ensin hyökättiin keihäin ja nuolin, ja sen jälkeen lähitaisteluasein. Vihollissoturit pyrittiin vangitsemaan, jotta heidät voitaisiin uhrata. Usein pelkkä hyökkäyksen uhka riitti verovaatimuksen hyväksymiseen.

Asteekkien erikoisuus olivat "kukkien sodat". Ne olivat kaupunkivaltioiden parhaiden sotureiden välisiä taisteluita, joita järjestettiin muutaman vuoden välein vain sotavankien saamiseksi.

Talous

Maatalous

Alun perin asteekit olivat vaatimaton metsästäjä- ja keräilijäheimo. He kehittivät kuitenkin melko nopeasti Meksikoon saapumisensa jälkeen tehokkaan maatalouden. Se perustui maissin viljelyn varaan, joskin muitakin viljelykasveja tunnettiin. He käyttivät hyväkseen kaiken viljelylle sopivan maa-alan ja kehittivät viljelyksilleen laajamittaiset kastelujärjestelmät.

Meksikon laakson maan puutteen vuoksi asteekit perustivat osan viljelmistään Texcocojärven eteläosiin ja Tenochtitlanin ympärille rakennetuille tekosaarille eli chinampoille, jollaisia Mesoamerikassa oli käytetty jo aiemminkin. Saaret tehtiin kasveista ja mudasta, ja ne tuettiin paalutuksin ja kasvattamalla niille puita. Idätys tapahtui kelluvilla kylvölautoilla, joista kasvit siirrettiin saarille. Tällaiset viljelmät olivat hyvin hedelmällisiä, ja niistä saatiin kolme tai neljä satoa vuodessa.

Asteekit harjoittivat kolmenlaista pengerviljelyä. Yleisin pengertyyppi oli kivillä reunustettu, jyrkän rinteen suuntainen penger. Tällaiset viljelmät olivat samankaltaisia kuin inkoilla, mutta pienempiä ja alkeellisempia. Loivemmilla rinteillä asteekit tukivat penkereitään jättiagaveaidoilla. He rakensivat penkereitä myös joenuomiin rotkojen pohjille, jokeen nähden kohtisuoraan.

Asteekkiäiti opettaa tytärtään leipomaan tortilloja.

Maissi oli asteekkien tärkein viljelykasvi, ja se tekikin mesoamerikan korkeakulttuurien synnyn mahdolliseksi. Maissia pystyttiin kasvattamaan korkeinta vuoristoa lukuun ottamatta kaikkialla asteekkien mailla. Se oli runsassatoinen ja tarjosi asteekeille tärkeän proteiininlähteen, sillä lihaa ei ollut paljon saatavilla. Asteekit tekivät maissista esimerkiksi tortillaleipiä ja tamalea. Maissilla oli tärkeä sija myös asteekkien uskonnossa, ja sille oli monta jumalaa ja rituaalia. Toinen tärkeä ruoka-aine oli pavut, joita nautittiin tortillojen kanssa joka aterialla. Myös tomaatit, avokadot, kurpitsat ja chilipippurit olivat yleistä ruokaa. Chian ja amarantin siemeniä jauhettiin ja nautittiin eri tavoin. Meksikonlaaksossa syötiin myös nopal-kaktuksen hedelmiä ja jättiagaavea, josta tehtiin käyttämällä mietoa alkoholijuomaa pulquea.

Asteekit olivat kesyttäneet koiran, kalkkunan ja myskisorsan. Asteekit söivät niitä sekä metsästivät ja kalastivat sekä keräilivät hyönteisiä ja spirulinalevää, mutta yleisesti ottaen eläinperäistä ravintoa oli vain vähän saatavilla.

Hyvinä vuosina asteekit pystyivät ruokkimaan väestönsä. Huonot satovuodet aiheuttivat kuitenkin vakavia nälänhätiä, joista pahin oli vuosien 1450–1454 välillä.

Kauppa

Asteekit kävivät kauppaa toreilla, jollainen oli lähes jokaisessa kylässä. Torimarkkinoilla myytiin ruokaa ja kaikkea mahdollista tavaraa. Jotkin harvat torit erikoistuivat johonkin tuotteeseen, kuten orjiin, ylellisyystuotteisiin tai koiriin. Yksi päivä viisipäiväisessä viikossa oli markkinapäivä, jolloin torit täyttyivät ihmisistä. Kaupankäynnin lisäksi markkinat olivat tärkeitä sosiaalisia tapahtumia, joissa ihmiset tapasivat muidenkin kylien asukkaita. Tlatelolcon tori oli asteekkivaltakunnan suurin tori ja keskustori; Hernán Cortés kuvasi sitä kaksi kertaa Espanjan Salamancan toria suuremmaksi. Toisin kuin esimerkiksi inkavaltakunnassa, asteekkien keskushallinto ei kontrolloinut paikallista torikauppaa tai muutakaan kaupankäyntiä. Torimyyjät maksoivat toriveroa oman kaupunkivaltionsa hallitsijalle.

Asteekit käyttivät valuuttana kaakaopapuja ja puuvillakankaita. Papuja käytettiin pieniin ostoksiin: esimerkiksi yksi obsidiaaniterä maksoi viisi papua, tomaatti yhden pavun, avokado kolme papua ja kalkkuna tai jänis 100 papua. Papujen väärentämisestä oli tullut vakava ongelma. Suuremmat ostokset maksettiin standardimittaisilla puuvillakankailla (quachtli). Kankailla maksettiin myös verot. Jokainen perhe sai kutoa kotonaan quacthleja itselleen. Yleisimmät koot vastasivat 65, 80 ja 100 kaakaopapua, ja kalleimmat 300 papua. Kaksikymmentä quachtlia sanottiin riittäneen vuodeksi Tenochtitlánissa elämiseen.

Kulttuuri

Kirjoitus

Kolme paikannimeä asteekkien kirjoituksella: Mapachtepec, Mazatlan ja Huitztlan.

Asteekit kirjoittivat koodekseja ja muita käsikirjoituksia uskonnollisiin, historiallisiin ja hallinnollisiin tarkoituksiin. Kirjoitustaitoisia asteekeista olivat kirjurit, papit ja filosofit. Kirjurit erikoistuivat usein tiettyyn kirjatyyppiin. Kirjurin ammatti periytyi isältä pojalle. Paperia asteekit tekivät viikunapuun kaarnasta. Puuta kasvaa etenkin Morelosin alueella, missä moni kylä oli erikoistunut paperinvalmistukseen.

Asteekkien kirjoitusjärjestelmä ei ollut yhtä kehittynyt kuin esimerkiksi mayojen kirjoitusjärjestelmä, eikä sillä voinut tallentaa kaikkea puhuttua kieltä. Sen vuoksi asteekkien kirjoitukset olivatkin vain muistin apuvälineitä, ja asteekkien historia oli etupäässä suullista perimätietoa. Asteekkien kirjoituksessa yhdisteltiin kuvia ja hieroglyfejä. Yleisimpiä hieroglyfejä olivat paikkojen nimet, joita olikin useita satoja. Hieroglyfejä oli kolmenlaisia: piktogrammeja, ideogrammeja sekä foneettisia merkkejä.

Kalenteri

Asteekit käyttivät kolmea kalenteria, jotka he olivat saaneet edeltäviltä kulttuureilta: 260-päiväistä rituaalikalenteria, 365 päivän vuosikalenteria, sekä 52 vuoden syklin pituista kalenteria, jossa kaksi muuta kalenteria yhdistyivät tuottaen ainutkertaisia päiviä koko jakson ajan.

Uskonto

Kosmologia

Kosmologinen piirros, jonka keskellä tulen jumala Xiuhtecuhtli ja hänen ympärillään muita tärkeitä jumalia.

Asteekkien uskonnon perustana oli käsitys että ihmisen täytyy pyrkiä miellyttämään suotuisia luonnonvoimia ja näitä edustavia jumalia. Ihmiselle turmiollisten luonnonvoimien vaikutusta sen sijaan tuli torjua jo ennakolta. Hyvää tai pahaa tuottavien luonnonvoimien ja samalla niitä edustavien jumalien käsitettiin toimivan ihmisten tavoin.

Asteekit uskoivat että maailma oli kokenut neljä tai viisi vaihetta, joissa kunkin aikana johdossa oli ollut yksi jumala. Ensimmäisessä vaiheessa ihmiset ja jättiläiset joutuivat jaguaarin kitaan. Toisessa vaiheessa pyörremyrskyt hävittivät maailman ja ihmiset muuttuivat apinoiksi. Kolmas aikakausi päättyi rankkasateeseen ja neljäs suureen tulvaan, jolloin ihmiset muuttuivat kaloiksi. Meneillään ollut aika oli viides aikakausi, jonka päätteeksi maailma oli tuhoutuva maanjäristyksiin.

Asteekit jakoivat maailman vaakasuoriin ja pystysuoriin alueisiin, joilla oli omat uskonnolliset merkityksensä. Keskustaa hallitsi tulenjumala, itää sateenjumala, etelää kevään ja kukkien jumala, länttä Quetzalcoatl ja pohjoista kuoleman herra Mictlantecuhtli. Pystysuunnassa maailmankaikkeus jakautui taivaisiin ja helvetteihin, joihin kuolleet päätyivät kuolintavastaan riippuen. Suurin osa vainajista pääsi vaikeuksien kautta Mictlániin. Kuoleman valtakunnassa ei jaeltu palkintoja tai rangaistuksia, vaan siellä oli vain ikävystyttävää.

Jumalat

Asteekkinainen ja jumala Tlahuizcalpantecuhtli, Borgian koodeksista.

Asteekkien pantheon oli vielä kehitysvaiheessa espanjalaisvalloittajien tullessa maahan. Asteekit olivat yhdistelleet uskontoonsa eri perinteitä niin, että heidän mytologiansa oli monin paikoin ristiriitainen. Moni asteekkien jumalista on peräisin Teotihuacanin klassiselta ajalta (esimerkiksi Quetzalcoatl tai sen edeltäjä), osa tuli alkuperäisten siirtolaisten mukana Aztlanista (esimerkiksi Huitzilopochtli), ja osa on asteekkien valloittamien alueiden kansojen jumalia.

Etnohistorioitsija H. B. Nicholson on jakanut asteekkien 129 jumaluutta 14 ryhmään, ja nämä ryhmät edelleen kolmeen aihepiirin mukaiseen ryhmään. Luettelossa on jokaisen ryhmän johtava jumala sekä hänen aihepiirinsä ja mahdollinen suojelijanroolinsa:

• Taivaallisen luovuuden ja jumalallisen paternalistisuuden jumaluudet:
  • Ometeotl – jumalien alkuperäinen luoja
  • Tezcatlipoca – kaikkivaltias – kuninkaiden suojelija
  • Xiuhtecuhtli – tulisija ja tuli

• Sateen, kosteuden ja viljelyn hedelmällisyyden jumaluudet:
  • Tlaloc – sade, vesi ja viljavuus
  • Centeotl – maissi
  • Ometochtli – pulque, agaave, hedelmällisyys
  • Teteoinnan – maa ja hedelmällisyys – parantajien ja kätilöiden suojelija
  • Xipe Totec – viljelyn hedelmällisyys – kultaseppien suojelija

• Sodan, uhrin, veren ja kuoleman jumaluudet:
  • Tonatiuh – aurinko
  • Huitzilopochtli – sota, uhri, aurinko – mexicojen suojelija
  • Mixcoatl – sota, uhri, metsästys
  • Mictlantecuhtli – kuolema, manala, pimeys

• Muut jumaluudet:
  • Quetzalcoatl – luominen, hedelmällisyys, Venus, tuuli – pappeuden suojelija
  • Yacatecuhtli – kauppa – kauppiaiden suojelija

Cortés jumalana

Asteekkihallitsija Montezuma II saattoi pitää myös konkistadori Hernán Cortésia aluksi jumalana ja suhtautui tähän siksi suopeasti. Asteekkien taruston mukaan Quetzalcoatl-jumala oli luvannut palata juuri sinä vuonna kun espanjalaiset tulivat, ja asteekit olivat havainneet myös selittämättömiä ennusmerkkejä. Jumalan odotettiin saapuvan idästä valkoihoisen miehen muodossa, mikä sopi Cortésiin.

Uhraaminen

Ihmisuhri asteekkien teoksessa Codex Mendoza.

Asteekkien luomismyytit kertoivat jumalista, jotka olivat uhranneet itsensä luodakseen maailman ja auringon, sekä verensä luodakseen ihmisen. Ihmiskunta oli siksi suuressa kiitollisuudenvelassa jumalille. Velka maksettiin uhraamalla suuret määrät ihmisverta – joko valuttamalla omaa verta tai surmaamalla ihmisuhreja.

Omaa verta uhrattiin yleisimmin lävistämällä korvalehti agaaven piikillä. Kaikki asteekit harjoittivat tapaa ainakin joskus, yleensä hedelmällisyyden toivossa. Papit valuttivat vertaan joka ilta rituaaleissaan.

Harva valtio on koskaan uhrannut ihmisiä yhtä suurin joukoin kuin asteekit. Asteekkipapit surmasivat uhrejaan jumalasta riippuen eri tavoin, kuten veitsellä, polttamalla tai nuolilla. Jumalilla oli myös erilaisia vaatimuksia uhriensa suhteen: esimerkiksi Tlaloc vaati uhreikseen lapsia, ja Tezcatlipoca erityisen komean ja virheettömän uhrin.

Sotavangit olivat uhreista arvokkaimpia, ja sitä arvokkaampia, mitä urhoollisempia ja komeampia he olivat. Orjia uhrattiin vähäpätöisemmissä uhrimenoissa. Naisia uhrattiin maan hedelmällisyyden takaamiseksi ja etenkin naisjumaluuksille.

Uhrit muutettiin erilaisten rituaalien avulla jumalien ruumiillistumiksi (ixiptla), joiden kuolema toisti mytologioiden jumalien kuoleman. Silminnäkijäkuvausten mukaan ixiptloina kohdellut uhrit astelivatkin uhrikivelleen ylpeinä.

Veitsellä uhraaminen tapahtui temppelin uhrikivellä, jolla uhria pideltiin selällään. Pappi viilsi uhrin rinnan auki ja repi irti yhä sykkivän sydämen, omistaen sen auringonjumalalle. Verta valuva uhri heitettiin sen jälkeen temppelipyramidin portaita alas, minkä jälkeen hänen päänsä irrotettiin ja ripustettiin pääkallohyllyyn. Asteekkien tärkein uhripaikka oli pääkaupungin päätemppelipyramidi. Muidenkin kaupunkien keskustoissa oli temppeleitä, joissa uhriseremonioita todennäköisesti suoritettiin.

Ihmisuhreihin liittyi joskus ihmissyöntiä, sillä asteekit uskoivat, että uhrattavan hyveet ja voimat siirtyvät rituaaliin osallistuneeseen. Uhrin lihan maistaminen oli myös tapa kunnioittaa uhrin muistoa.

Asteekkien veriset ja loputtomat uhriseremoniat on uskonnollisten syiden ohella nähty myös asteekkien alamaisten, liittolaisten ja vihollisten pelotteluna, jolla hillittiin kapinointihaluja.

Julkiset seremoniat

Asteekeilla oli jokaiselle kahdeksastatoista kuukaudestaan omat seremoniat, joihin kaikki osallistuivat. Yleisimpiä olivat viljavuusseremoniat. Asteekkien seremonioihin kuului usein ihmisuhri.

Yksi tärkeimmistä seremonioista oli jokaisen 52 vuoden ajanjakson lopussa vietetty uuden tulen seremonia. Silloin ihmiset tekivät suursiivouksen, heittivät pois kaikki tavaransa ja jäivät odottamaan maailmanloppua, jonka odotettiin tulevan jonkin tällaisen ajanjakson lopussa. Uuden ajanjakson ensimmäisen aamun valjettua juhlittiin ja hankittiin uudet tavarat kotiin.

Asteekkienkin harjoittama mesoamerikkalainen pallopeli (tlachtli) yhdisti rituaalin, urheilun ja viihteen. Peliin liittyi asteekeilla monenlaisia vertauskuvallisia merkityksiä, jotka liittyivät aurinkoon, kuuhun, Venus-planeettaan, manalaan sekä nuoruuteen ja vanhuuteen. Peli oli myös suosittu kaupunkien välinen urheilukilpailu, ja siihen liittyi paljon vedonlyöntiä.

Esineet, käsityöt ja taide

Vulkaaninen obsidiaani oli asteekeille tärkeä kivilaji, sillä se lohkeaa erittäin teräväksi. Obsidiaanista valmistettiin esimerkiksi veitsiä, sirppejä, partateriä, kaapimia ja poria sekä nuolenkärkiä ja miekanteriä. Asteekkien maquahuitl-miekassa oli puinen varsi, jonka molemmille puolille oli kiinnitetty särmiömäisiä obsidiaaniteriä.

Asteekkien läntiset naapurit taraskit tunsivat kuparin ja pronssin ennen asteekkeja, ja niiden sulatustaito oli leviämässä myös asteekkien pariin 1500-lukuun mennessä.

Mexicojen parissa vain ylhäiset käyttivät puuvillaisia vaatteita; tavallinen kansa käytti agaavesta tai eläinten nahoista tehtyjä. Kangasta käytettiin myös valuuttana torilla ja veronmaksussa.

Asteekkien ylellisyysesineet olivat hyvin korkealaatuisia ja kauniita. He tekivät koruja ja muita esineitä kullasta, hopeasta, turkoosista ja jadesta sekä esimerkiksi linnunsulista ja simpukoista. Koruja käytettiin paljon etenkin ylimystön välisinä lahjoina sekä pappien rituaaleissa.

• 
  Keraaminen kulho.
• 
  Obsidiaanista tehty peili.
• 
  Kullattuja keraamisia korvakoruja.
• 
  Kaulaketjun kultakoristeita.
• 
  Turkoosinen Xiuhtecuhtli-naamio.
• 
  Tlaloc-astia.
• 
  Kalenterikivi.
• 
  Kivipatsas.
• 
  Kivinen naishahmo.

Katso myös

• Asteekkien filosofia
• Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit
• Mesoamerikan intiaanikulttuurit

Lähteet

• Aguilar-Moreno, Manuel: Handbook to Life in the Aztec World. Facts on File, 2006. ISBN 0-8160-5673-0
• Carrasco, Davíd & Sessions, Scott: Daily Life of the Aztecs. Greenwood, 2011. ISBN 978-0-313-37744-0
• Kari, Risto: Historian ABC. Kaikkien aikojen valtiot. Osa 1. Kustannusosakeyhtiö Tammi 2000. ISBN 951-31-1093-1.
• Kero, Reino: Intiaanien Amerikka. Otava, 1986. ISBN 951-1-08974-9
• Smith, Michael E.: The Aztecs. Blackwell, 1996. ISBN 1-55786-496-9
• Townsend, Richard F.: The Aztecs. Thames & Hudson, 2009. ISBN 978-0-500-28791-0

Kirjallisuutta

• Innes, Hammond: Conquistadorit: espanjalaiset valloittajat. (alkuteos The Conquistadors, 1969) Suomentanut Villa, Kyllikki & Paajanen-Mannila, Anita. Gummerus, 1973. ISBN 9512002248
• Prescott, William H.: Meksikon valloitus. (alkuteos History of the Conquest of Mexico, 1843) Suomentanut Palola, Eino. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20504-4

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Asteekit Wikimedia Commonsissa

• Maffie, James: Aztec philosophy The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)