Askelonin taistelu

Askelonin taistelu
Osa ensimmäistä ristiretkeä
Askelonin taistelua esittävää Gustave Dorén teosta mukaileva C. W. Sharpen painokuva vuodelta 1881.
Päivämäärä: 12. elokuuta 1099 Paikka: Askalon Lopputulos: ristiretkeläisten voitto
Osapuolet
ristiretkeläiset	fatimidit
Komentajat
Godefroy de Bouillon	Malik al-Afdal
Vahvuudet
mahdollisesti 10 000 miestä	mahdollisesti 50 000 miestä
Tappiot
?	mahdollisesti 10 000–12 000
Ensimmäinen ristiretki Nikea – Dorylaeum – Antiokia – Maarat – Jerusalem – Askelon

Askelonin taistelu käytiin elokuun 12. päivä vuonna 1099. Sitä pidetään ensimmäisen ristiretken viimeisenä tapahtumana.

Tausta

Länsi-Euroopasta Jerusalemiin saapuneet ristiretkeläiset neuvottelivat Egyptin fatimidien kanssa saadakseen haltuunsa alueita Palestiinasta. Osapuolille kelpaavaa ratkaisua ei kuitenkaan saavutettu neuvottelemalla. Fatimidit olivat valmiita luovuttamaan Syyrian, mutta eivät Palestiinaa. Ristiretkeläiset eivät voineet hyväksyä tätä, sillä heidän tähtäimessään oli Jerusalemin Pyhän haudan kirkko. Pitkän saarron jälkeen ristiretkeläiset olivat 15. heinäkuuta 1099 valloittaneet kaupungin fatimidieilta ja heti voiton jälkeen ristiretkeläiset kuulivat, että egyptiläiset olivat matkalla saartamaan kaupunkia.

Retkeläiset toimivat nopeasti. Bouillonin Godfrey nimitettiin Pyhän haudan suojelijaksi 22. heinäkuuta ja Chocquesin Arnulf, Jerusalemin patriarkka, löysi palan Jeesuksen rististä 4. elokuuta. Fatimidilähettiläitä saapui paikalle vaatimaan ristiretkeläisiä pois Jerusalemista, mutta heidän käskyihinsä ei kiinnitetty mitään huomiota. Elokuun 10. päivä Godfrey johti loput ristiretkeläisensä Jerusalemista kohti Askelonia. Flanderin kreivi Robert ja Arnulf menivät Godfreyn mukaan, mutta Toulousen kreivi Raymond ja Normandian herttua Robert jäivät pyhään kaupunkiin joko jonkin riidan vuoksi tai koska he halusivat mieluummin kuulla egyptiläisten toimista vakoilijoiltaan. Kun egyptiläisten tulo oli varmistettu jäljelle jääneet Raymond ja Robert lähtivät myös liikkeelle. Ramlan lähellä he tapasivat Tankredin ja Godfreyn veljen Baudouinin, joka oli lähtenyt valloittamaan Nabluksen kaupunkia. Armeijan etupäässä Arnulf kantoi ristin pyhäinjäännöstä samalla kun Aguilersin Raymond kantoi Pyhää keihästä, joka oli löydetty Antiokiasta edellisenä vuotena.

Taistelu

Fatimideja johti visiiri al-Afdal Shahanshah, jonka käskytyksen alla oli noin 50 000 sotilasta (mahdollinen määrä voi myös olla 20 000–30 000 tai paisuteltu 200 000). Hänen armeijansa koostui turkkilaisista, arabeista, persialaisista, armenialaisista, kurdeista ja etiopialaisista. Al-Afdal aikoi saartaa ristiretkeläiset Jerusalemissa, vaikka ei tuonut mukanaan yhtään saartoon tarvittavia välineitä. Hänellä oli kuitenkin mukanaan laivasto, joka asettui Askelonin sataman lähelle. Ristiretkeläisten tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta Aguilersin Raymondin mukaan ritareita oli 1 200 ja jalkaväkeä 9 000. Suurin arvio on 20 000 miestä, mutta tämä on mahdotonta ristiretken tässä vaiheessa.

Fatimidit leiriytyivät al-Majdalin tasangolle lähelle Askelonia aikeenaan jatkaa siitä Jerusalmiin tietämättömänä siitä, että ristiretkeläiset olivat jo liikkeellä häntä vastaan. Retkeläiset löysivät 11. elokuuta fatimidien härkiä, lampaita, kameleita ja vuohia laiduntamassa kaupungin ulkopuolella. Aikaisemmin saatujen vankien mukaan eläimet olivat sitä varten, että ristiretkeläiset hajaantuisivat varastelemaan niitä. Ilmeisesti al-Afdal ei todella tiennyt retkeläisten jo saapuneen paikalle eikä osannut odottaa heitä. Seuraavana aamuna eläimet marssivat kristittyjen joukoissa saaden armeijan näyttämään suuremmalta kuin se olikaan.

Kahdennentoista päivän aamuna vakoilijat saivat selville fatimidien leirin sijainnin ja armeija lähti liikkeelle sitä vastaan. Marssin aikana ristiretkeläiset oli järjestetty yhdeksään divisioonaan: Godfrey johti vasenta puolta, Raymond oikeaa ja Tancred, Baudouin, Normandian Robert ja Bearnin Gaston johtivat keskustaa. Keskiryhmä jaettiin myöhemmin kahteen divisioonaan ja kaikkien ryhmien edessä käveli divisioona jalkamiehiä. Tätä järjestystä käytettiin myös Askelonin ulkopuolella tapahtuneessa taistelussa.

Useiden lähteiden mukaan (niin muslimien kuin kristittyjenkin) fatimidit yllätettiin aivan valmistautumattomina ja taistelu oli varsin lyhyt. Armeijoiden jousimiehet taistelivat ensin kunnes ensimmäiset jalkaväkiosastot saivat lähitaistelukontaktin. Etiopialaiset hyökkäsivät ristiretkeläisten linjojen keskustaan ja fatimidit pystyivät ohittamaan retkeläiset ja hyökkäämään heidän kimppuunsa takaapäin. Hetken aikaa ristiretkeläiset olivat pinteessä, kunnes Godfreyn johtamat joukot tulivat apuun. Miesylivoimasta huolimatta al-Afdalin armeija ei ollut niin vahva ja vaarallinen kuin turkkilaisten joukot, jotka ristiretkeläiset olivat kohdanneet aikaisemmin. Taistelu oli ohi ennen kuin fatimidit pystyivät saamaan raskaan ratsuväkensä paikalle. Al-Afdal joukkoineen pakeni takaisin Askeloniin. Raymond ajoi jotkut joukot mereen ja toiset kiipesivät puihin, mistä heidät ammuttiin alas. Osa sotureista murskaantui hätäisessä perääntymisessä takaisin kaupunkiin. Ristiretkeläisten menetyksiä ei tiedetä, mutta egyptiläisiä kuoli noin 10 000–12 000.

Seuraukset

Ristiretkeläiset viettivät yön hylätyssä leirissä aikomuksenaan hyökätä uudestaan, mutta aamulla he saivat kuulla että fatimidit olivat perääntymässä takaisin Egyptiin laivoilla. Joukot ryöstivät leiristä niin paljon tavaraa kuin pystyivät ja polttivat loput. Armeija palasi Jerusalemiin 13. elokuuta. Suuren juhlinnan jälkeen Raymond ja Godfrey ottivat Askelonin nimiinsä. Kun linnoitusväki kuuli kiistasta, se kieltäytyi antautumasta. Taisteluiden jälkeen jäljelle jääneet ristiretkeläiset palasivat takaisin Länsi-Eurooppaan täytettyään vannomansa pyhiinvaellusvalan. Jerusalemiin jäi vuoden loppuun mennessä luultavasti vain muutama sata ritaria, mutta lisää ristiretkeläisiä saapui ensimmäisen retken onnistumisen innostamana.

Askelon jäi fatimidien alaisuuteen ja se linnoitettiin pian uudestaan. Siitä tuli vuosittaisten, Jerusalemin kuningaskuntaa vastaan järjestettyjen hyökkäysten päämaja ja siellä taisteltiin lukuisia kertoja, kunnes vuonna 1153 ristiretkeläiset valloittivat sen.