Arvo Jansson
Arvo Bernhard Jansson myöh. Elomaa (21. heinäkuuta 1892 Vihti – 20. kesäkuuta 1976)[1] oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat vaihdemies Johan (Juho) Jaakonpoika Jansson (myöh. Elomaa) ja Katariina Myllärinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1932 Lyyli Ester Hienosen kanssa.[2][3]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi kolme luokkaa Helsingin suomalaista reaalilyseota. Haminan taistelukoulun hän suoritti vuonna 1918, viestiupseerikurssin Santahaminassa hän suoritti vuonna 1919, komppanianpäällikkökurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa hän suoritti vuonna 1931 ja luutnanttikurssin vuonna 1937.[2][3]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä rautatieläinen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 11. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin Berliiniin erikoiskursseille ja edelleen Suomeen, jonne hän saapui 6. heinäkuuta 1916.[2][3]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Suomeen palattuaan hän sairastui keuhkopussintulehdukseen eikä enää palannut Saksaan. Taudistaan parannuttuaan hän liittyi Helsingin valkoisen kaartin 1. komppaniaan 4. huhtikuuta 1918 ja toimi komppaniassa kouluttajana ja myöhemmin joukkueenjohtajana. Hän joutui punaisten vangiksi, mutta pääsi vapaaksi muutaman päivän kuluttua ja otti osaa Helsingin valloitukseen saksalaisten joukkojen mukana.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sittemmin hän toimi Vihdin suojeluskunnassa kouluttajana. Hänet komennettiin 1. kesäkuuta 1918 Kaartin jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja 22. elokuuta 1918 alkaen 4. komppanian vääpeliksi, josta hänet siirrettiin 5. helmikuuta 1920 nuoremmaksi upseeriksi Käkisalmen läänin rykmentin III pataljoonan 11. komppaniaan ja 20. huhtikuuta 1921 alkaen Polkupyöräpataljoona 3:een, jossa hän palveli 2. komppaniassa nuorempana upseerina, komppanianpäällikkönä, aliupseerikoulun johtajana ja urheilu-upseerina. Armeijasta hän erosi 19. marraskuuta 1924 ja toimi sen jälkeen puutavara-alalla lokakuuhun 1929 asti. Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin 3:n sotilasohjaajaksi hänet komennettiin 1. maaliskuuta 1930, josta hän sai siirron 1. syyskuuta 1931 8. ja 1. helmikuuta 1933 6. alueen päälliköksi.[2][3][4]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talvisotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 12:ssa, osallistuen taisteluihin Länsi-Kannaksella. Välirauhan aikana hän palveli Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirissä aluepäällikkönä. Jatkosotaan hän osallistui ensin komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 46:ssa ja myöhemmin II pataljoonan pioneeriupseerina, osallistuen taisteluihin Karjalankannaksella. Vuodesta 1942 alkaen hän toimi Kannaksen Ryhmän Henkilötäydennyskomppanian ja Jalkaväenkoulutuskeskus 19:ssä komppanianpäällikkönä. Vuodesta 1942 alkaen hänet siirrettiin Sotavankileiri 6:een leiriupseeriksi, missä tehtävässä oli vuoteen 1944 asti, jolloin sai komennuksen Sotavankileiri 16:een. Vielä samana vuonna hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 29:ään komppanianpäälliköksi.[3]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen hän työskenteli Polttoainekunnan metsäpiirimiehenä.[3]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Fröberg, Hellgrén, Roms, Ruusuvuori, Toppari, Sinivalkoinen Lohja, Gummerus Jyväskylä 2004 ISBN 951-9188-35-5.