Arvid Wennerström

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Arvid Johannes Wennerström)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arvid Johannes Wennerström

Arvid Johannes Wennerström (17. huhtikuuta 1891 Kuopio20. joulukuuta 1927) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat maanmittausinsinööri Karl Otto Edvard Wennerström ja Maria Josefina Tenlén. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Hanna Mailis Kvickin kanssa.[1][2]

Hän kävi seitsemän luokkaa Savonlinnan reaalilyseota ja Suomen liikemiesten kauppaopiston.[1][2]

Jääkäriaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Tämä Suomen osuuskauppojen keskuskunnan pääkonttorissa Helsingissä konttoristina työskennellyt nuorimies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavalle Pfadfinder-kurssille, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915 ja hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän suoritti Libaussa sotakoulun A-kurssin.[1][2]

Suomen sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi ensin 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hänet siirrettiin 18. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 4. komppanian päälliköksi ja 8. huhtikuuta 1918 hänet siirrettiin komppanioineen 6. Jääkärirykmentin 18. jääkäripataljoonaan, missä komppanian järjestysnumeroksi tuli 2. Hän otti osaa taisteluihin Suomen sisällissodassa Ilveksessä, Hotakassa ja Muolaassa sekä etenemiseen Viipurin-Pietarin rautatielle.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen hän palveli komppanianpäällikkönä 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 6:ssa, jonka nimi myöhemmin muuttui Kajaanin sissipataljoonaksi. Hänet siirrettiin 2. lokakuuta 1918 alkaen 1. komppanian päälliköksi Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 5:een, jonka nimi taas muuttui Pohjois-Savon rykmentiksi. Hänet siirrettiin 15. heinäkuuta 1919 Savon Jääkärirykmentin I pataljoonan komentajaksi. Armeijasta hän erosi 14. toukokuuta 1920 ja astui suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja toimi Mikkelin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajana 1. kesäkuuta 1920 - 1. maaliskuuta 1921 välisen ajan. Hänet siirrettiin Savonlinnan suojeluskunnan paikallispäälliköksi ja toimi siellä 15. elokuuta 1921 - 15. elokuuta 1922 välisen ajan, josta hänet siirrettiin Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin 3. alueen päälliköksi ja hoiti tehtävää 15. tammikuuta - 15. huhtikuuta 1926 välisen ajan. Suojeluskuntatyönsä ohella hän toimi myös liikemiehenä Turussa vuosina 1922 - 1926.[1][2]

Luottamustehtävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli 3. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1920.[1][2]


  • Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Jernström 1933: 149.