Artjärven historia

Tämä artikkeli käsittelee Artjärven historiaa.

Esihistoria

Artjärvi oli koskematonta erämaata aina siihen saakka, kun hämäläiset alkoivat tehdä pyyntiretkiä Uudellemaalle ja vähitellen luoda pysyvämpää asutusta. Artjärvellä oli ollut ennen heitä jo lappalaisia, mistä ovat peräisin nimitykset Lapinkanta ja Lapinjärvi, mutta he vetäytyivät pohjoiseen uuden asutuksen tieltä.

Artjärvellä tunnetaan kaksikymmentä kiinteää muinaisjäännöstä, joskin arkeologinen tutkimus on ollut vähäistä. Linnanmäki on tosin ollut kiinnostuksen kohteena jo 1800-luvun lopulla ja Etelä-Suomalaisen osakunnan kotiseuturetkellä Osmo Korosuon johdolla tutkittiin silloin juuri Linnanmäkeä. Se oli mahdollisesti puolustus-, varustus, käräjä- ja mestauspaikka ja sittemmin siellä pidettiin Kinttulan kartanon kesäjuhlia.

Muinaislöytöjä on tehty järvien läheisyydestä kivi- ja rautakaudelta. Hietaisilla rinteillä on ollut asumuspaikkoja. Satu Koivisto päättelee löytöjen ajoittuvan mesoliittisen kivikauden ajalle, mutta myös vasarakirveskauden löydöksiä on olemassa muun muassa Pekolan tilalta. Lapinjärven kunnan historiassa on viitteitä tästä etenkin, kun siinä on kuvattu Porlammia ja hämäläisen ja ruotsalaisen alueen rajanvetoja.

Esihistoriasta asutukseen

Asutuksen muotoutuessa Artjärvelle keskiajan lopussa hakattiin rajat auki Myrskylää vastaan vuonna 1485 ja Porlammia vastaan vuonna 1548 ja niin pitäjän alue alkoi muotoutua. Artjärvi kuului neljänneksenä Hollolan emäpitäjään käsittäen nykyistä selvästi laajemman alueen. Siihen kuuluivat seuraavat kylät: Onkiniemi, Suurikylä, Ratula, Hietana, Villikkala, Pärhäniemi, Sääksjärvi, Haapakimola, Taasia, Koliseva, Böli, Nurma, Haapalahti, Kaarijärvi, Jaala, Kimola, Lyöttilä, Keltti, Huhmarmäki, Kauramaa ja Säyhtee.

Kylissä oli yleensä 6–20 taloa, jotka olivat niin sanottuja kantatiloja. Kantatiloja jaettiin, joskin tilojen jakaminen oli kauan kielletty, koska kruunu pelkäsi veronmaksun loppuvan, jos tilat tulisivat elinkelvottomiksi ts. autioiksi.

Autioituminen oli yleistä 1500-luvun loppupuolella, eikä ollut tavatonta, että nykyään hyvinvoivat tilat olivat jonkin aikaa autiona tai vaihtoivat omistajaa. Kruunu salli tiloille armovuosia niiden selviytyäkseen veloista, mutta hääti talolliset tiloiltaan, ellei velvollisuuksia saatu suoritettua.

Kantatiloja viljeltiin vakaasti polvelta toiselle. Tiloista tuli sukutiloja, joita Artjärvellä on varsin paljon kunnan kokoon nähden. Sukutilaoikeus edellytti 200 vuoden yhtäjaksoista viljelyä suvussa, mutta monet tilat kuten Hietanan Kettula perustettiin jo 1500-luvulla ja aikaisemminkin. Kirjallisia tietoja ei näistä ole ennen kuin maakirjoja alettiin toimittamaan vuonna 1540.

Suurikylä oli kylistä suurin ja siinä oli eniten taloja. Isossajaossa ja Uusjaossa taloja siirrettiin uusille paikoille, kuten Saharinkin tila. Jako tehtiin myös Hietanalla, mistä siirrettiin Suovala, Pietilä, Peltola, Anttila, Töyrylä ja Pormestari, sekä Villikkalassa muun muassa Ali-Tukonen metsäseudulle. Sen sijaan kartanokylissä Kinttulassa ja Ratulassa sitä ei tehty, vaan omistussuhteet ja paikat muuttuivat vasta torpparijaossa. Ratulan palstoitus tehtiin vuonna 1923, jolloin kartanon maista itsenäistyivät seuraavat torpat: Pukkala, Perttilä, Lassila, Uutila, Rantala, Einola, Heikkilä, Taparsela, Pyylä, Kurttola, Karkeala, Leskelä, Nihtilä, Markola, Klemola, Mattila ja Sihvola. Maanmittari Pfäffli totesi jaosta: ”On elämäntyöni luoda elinkelpoisia tiloja”.

Tiloja jaettiin maatalouden ollessa nousussa vuosisadan vaihteen jälkeen, sillä suuntaus oli pienviljelyksessä ja elinkelpoiseksi katsottiin jo kuuden, jopa kolmen hehtaarin tila. Tuon ajan näkemys oli, että mitä enemmän on maatiloja, sitä paremmin maatalous voi.

Tiloja jaettiin vielä yhden kerran siirtoväelle, jolloin Ratulasta ja Kinttulasta lohkottiin tiloja ja tilanosista. Artjärvellä ei ollut ruotsinkielistä maanomistusta kartanoita lukuun ottamatta, jolloin kaikki maa oli jaettavissa.

Näin olivat tilasuhteet muotoutuneet historiallisen kehityksen myötä ja saaneet nykyisen paikkansa. Artjärvellä on yhä tiloja, joista karjatiloja ja muita tiloja on niin paljon, että Artjärvi on Suomen maatalousvaltaisimpia kuntia ja eräänlainen viimeinen mohikaani kaupunkikulttuurin vallatessa Uudellamaalla yhä enemmän alaa.

Seurakunta

Turun piispa Isak Rothovius alkoi suosia erämaaseurakuntia ja niin artjärveläiset saivat oman kappelin. Sitä ennen Artjärven seutu kuului Pernajan seurakuntaan ja vuodesta 1575 Pernajasta eronneeseen Lapinjärven seurakuntaan. Artjärvellä tehtiin esitys oman kirkon saamiseksi. Vuonna 1636 rakennettiin kirkko, jossa Lapinjärven pappi kävi saarnaamassa. Vuonna 1667 Aksel Majanderista tuli seurakunnan ensimmäinen oma kappalainen. Seurakunnan ympärille alkoi muotoutua paikallinen elämä ja kappelin kokouksissa voitiin käsitellä paikallisia olisi oloja ja käräjillä sille tulleita riitoja.

Artjärvellä oli 1600- ja 1700-luvun mittaan lahjakkaita kappalaisia. Oli myös kelvottomia kirkonmiehiä, joiden lapset joutuivat säätykierrossa alemmas, joskin maatila oli monelle pelastuksena. Artjärvellä oli kymmenen vuotta kappalaisena kuuluisa ”Korpi” Jaakko Stenius vanhempi, joka oli uudistuksellinen ja rakensi Artjärven kolmannen kirkon, jonka paikasta ei ole täyttä selvyyttä, joskin tontin paikka tiedetään.

Osa kappalaisista hakeutui emäseurakuntaan Lapinjärvelle, osa muihin sijaisuuksiin väliaikaisten kappalaisten ollessa tavallisia. Löfving-suku kuitenkin koetti saada vakautta seurakunnan elämään oltuaan kahdessa polvessa Artjärven seurakunnassa.

Artjärvellä on ollut neljä kirkkoa, joista kaksi ensimmäistä on sijainnut keskellä vanhaa hautausmaata ja kolmas lähellä sitä. Nykyinen kirkko rakennettiin vuonna 1840 nykyiselle paikalle yhtä aikaa Kinttulan kartanon päärakennuksen kanssa Engelin piirustusten mukaan.

Vanhoista kirkoista ei ole erityistä tietoa olemassa. Ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1636. Jo vuonna 1664 nousi seuraava, joka oli entistä kolme syltä pidempi, korkeampi ja kauniimpi. Muuta siitä ei tiedetä.

Hautausmaa sijaitsee kirkon vieressä ja ensimmäiset hautaukset tehtiin kirkon sisään. Hautausmaan oli luonnontilassa kirkon pelto ja vasta August Raatsin aikana hautausmaita uudistettiin ja rakennettiin myös seurakuntakoti, joka monin tavoin on palvellut seurakuntaa etenkin kun sitä Veli Toukomiehen aikana suurennettiin nykyiseen asuunsa. Kirkon seudun rakennuksiin kuuluu myös hevostalli ja vanha leikkuuhuone tontilla, missä sijaitsi myös lainajyvästö ja Harjanteen kauppa. Lainajyvästö suljettiin vasta 1950-luvulla. Varat siitä oli siirretty jo säästöpankin pohjakassaksi, mutta sen merkitys oli tähän asti merkittävä. Ensimmäinen viljamakasiini rakennettiin jo 1700-luvulla ja saatiin nykyiseen asuunsa vuonna 1822.

Seurakunta oli kuitenkin keskeinen vaikuttaja Artjärven henkisessä elämässä Seurakunta meni papin mukaan. Bromsia seurasi Bärlund, josta on olemassa perimätietoa, mutta vielä enemmän häntä seuranneesta Albert Leideniuksesta. Hän oli raittiusseuran perustaja ja koetti kitkeä viinan käytön pois, mitä seurakunnankin tilaisuuksissa laveasti viljeltiin. Hän oli toimelias mies ja myös innokas maanviljelijä, kookas ja pelottava hengen mies, joka sitten lähti Artjärveltä Pohjanmaalle Härmään.

Häntä seurasi nuorena kuollut Henrik Mäkinen, joka pani alulle Artjärvellä kauan harrastetun lähetystyön. Pappilassa järjestettiin lähetystilaisuuksia, ompeluseuroja ja hengen elämä kukoisti. Artjärvellä oli taipumusta herännäisyyteen, mitä kohensi Artjärvellä Werner Urhonen.

Aina tähän asti seurakunnan meno oli harrasta, joskin seurakuntaelämän murros alkoi tulla vähitellen esille. Artjärvellä on suoritettu kirkollisen kansanperinteen keruu, mikä valottaa tätä ilmiötä. Kirkonpalvelijoina olivat myös kirkon isännät kuten Kaanulat ja kuudennusmiehet, joiden tehtävä oli valvoa moraalia. Mustakirja kertoi sitten seurakuntalaisten vilpeistä.

Erityisesti maanviljelijäpappina tunnettiin Eljas Hyytiäinen, joka kuului myös karjan tarkkailuyhdistykseen. Hän oli kiinnostunut myös metsän hoidosta ja oli viimeinen kirkonmies, joka itse viljeli pappilaa. Papilla oli hiukan keskikokoista suurempi maatila ja se yhdessä saatavien ja rahatulon ohella muodosti papin elannon.

Hyytiäistä seurasi August Raatsi, joka vaikutti kirkonmiehenä Artjärvelle eläkkeelle asti noin 30 vuotta ja vielä eläkkeelläkin kiipesi saarnastuoliin. Hänen varjoonsa jäikin häntä seurannut Aaro Ahonen, joka eli vielä vanhemmaksi kuin Raatsi kuollen 94-vuotiaana Tampereella, minne eläkepäiviään Artjärveltä lähti viettämään 16.2.2006.

Raatsi oli luonut kirkonmenon pohjan, jota aina seuraavat papit vahvistivat. Pitkän uran Artjärven seurakunnan kirkkoherrana teki myös Risto Aropelto, joka oli jonkin vuoden myös Iitissä kirkkoherrana, millä välin seurakunnan kirkkoherrana oli Veli Toukomies ja sijaisena samoin Orimattilan Paavo Muinonen ja Valma Luukka.

Nykyinen pappi on Jouko Rintaniemi, joka ei enää edes asu Artjärvellä. Vanha kirkonjärjestyskin on valunut muodolliseksi, mutta itsenäisyytensä seurakunta on säilyttänyt. Kirkon hallintoa hoitaa valtuusto ja neuvosto, jossa ovat keskeisesti vaikuttanut mm. Helvi Lehtonen ja Oiva Virvelä. Seurakunnan talouden hoitajan oli 27 vuoden ajan pankinjohtaja Ahti J. Pihatie, minkä jälkeen seurakunnan taloudenhoito on tehty yhteistyössä Orimattilan seurakunnan kanssa.

Väkiluku on vähentynyt koko ajan ja on nyt alle 1500 henkeä. Ennätysmäärä väestöä oli vuonna 1952, jolloin siirtoväen lapset tulivat kouluikään, liki 3500 henkeä. Jo sitäkin ennen väkiluku oli ollut jo 1800-luvun puolivälissä n. 2000 henkeä. Artjärvi on siis menettänyt merkitystään väestökadon vuoksi, kun se aikaisemmin oli melkein Espoon veroinen maalaispitäjä. Rakennemuutos on kohdellut rajusti Artjärveä.

Kartanokausi

Artjärven kylät muotoutuivat talonpoikaisen asutuksen perusteella. Onkiniemen kylä on hävinnyt kartanotalouden tieltä ja toisaalta Ratulan kylää oli korvattu kartanomaataloudella Arvid Forbuksen saadessa Kristiina-kuningattarelta koko pitäjän läänityksenä. Hän ei tosin koskaan asettunut asumaan Artjärvelle, mutta hänet tunnettiin vaativan karkeakäytöksinä herrana, jolla oli Ruotsin valtakunnassa keskeinen asema. Kartanotalous muutti Artjärven maan omistuksen paikallisen elämän. Talonpojat koettivat puolustaa omaisuuttaan jatkuvilla käräjillä, joskin kartanonomistajat tekivät myös hyvää paikalliselle väestölle. Artjärven aateliin kuuluvan merkittävän kotimaisen Arvid Forbuksen tytär avioitui Axel de la Gardien kanssa. Niin Ratulan kuin Kinttulankin kartano periytyi lähinnä Ruotsin armeijassa palvelleille sotilaille.

Arvid Forbuksella ei ollut poikia perillisinä, mutta hänen tyttärensä meni naimisiin Viron kenraalikuvernöörin Axel de la Gardien kanssa. Sen jälkeen tuli Bielke-suvun kausi Ratulassa. Nils Bielken serkku Margareta oli erityisen vaikeasti palveltava kartanon omistaja.

Krook-suvun aikana koitti rauhallisempi kausi. He olivat aatelia ja nousivat Kinttulan kartanon tilanhoitajan asemasta kartanon omistajaksi ja olivat myös Ratulan kartanon vuokraajina. Kinttulassa sotilaat tulivat hetkeksi omistajiksi, joista parhaiten tunnetaan Peter Ulrik Möllersvärd. Hän oli Ulla Möllersvärdin setä. Ulla tunnettiin Aleksanteri I:sen tanssikavaljeerina Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809

Ratulassa oli osin samaa omistajakuntaa kuin Kinttulassakin aina Axel Sparreen asti, joka kuoli vuonna 1928. Ratulan omisti sitten maaherra Robert Muhl ja erityisen tunnettu vapaaherra Berndt Magnus Stackelbeg, joka oli Kustaa III:n vastaisessa liittoutumassa yhdessä Seestan Yrjö Maunu Sprengtportenin kanssa

Alexander Armfelt hallitsi kartanoa vuosina 1835–1876. Hän oli maan mahtavin mies ja pääsi vaikutukseltaan melkein kuuluisan isänsä Kustaa Mauri Armfeltin mittoihin. Hän oli ministerivaltiosihteeri ja vaikutti pääosan ajastaan Pietarissa. Hän oli myös Helsingin yliopiston kansleri. Hän kunnosti kartanoa ja teki sinne suuren puistikon huvimajoineen. Hän lahjoitti myös alttaritaulun Artjärven seurakunnalle, jonka on maalannut Matilda Wulfert.

Edvard Duncker oli Kinttulan herra ja valtiopäivämies ja maatalouden uudistaja etenkin karjataloudessa. Kinttulassa oli oma meijeri ja taloutta hoidettiin tilanhoitajan avulla Dunckerin ollessa valtiopäivillä. Hän oli maan tärkeimpiä maatalousmiehiä ja pyrki maatilahallituksen ylijohtajaksikin häviten kilpailun Nils Grotenfeltille tullen kuitenkin lisätyn maanviljelyshallituksen jäseneksi.

Suomen sota

Suomen sodassa Artjärvi oli melko vähän aikaa taistelujen kohteena, mutta aivan sodan alussa jo 24. helmikuuta 1808, kun venäläiset viidestä kohdata tultuaan Ruotsin rajan Suomen puolelle hyökkäsivät Orimattilan ja Artjärven Villikkalan välillä. Ruotsalaisia joukkoja vahvemmat venäläisjoukot torjuttiin kaksi kertaa. Venäläisiä vastassa oli eversti Herman Flemingin komentama Turun läänin jalkaväkirykmentti. Jalkaväkirykmentissä oli kolme pataljoonaa. Osaa rykmentistä käytettiin Viaporin suojaamiseen. Osa Artjärven taistelun taistelupaikoista on lähellä Artjärven kotiseutumuseota.

Maatalouden uudenaikaistuminen

Maataloudessa oli kaskiviljely ensimmäisenä maatalousmuotona, kunnes peltoa alettiin raivaamaan. Hopeaveroluettelo vuodelta 1571 tarjoaa hyvän kuvan talonpoikien varallisuudesta. Suurikylä oli kylistä suurin. Kylässä oli varakkain Simo Björnsson, joka oli säveltäjä Jean Sibeliuksen esi-isä. Peltoviljely alkoi syntyä 1500-luvulla, jolloin tilalla oli 2–3 hehtaaria viljeltyä, mikä tuotti seitsemän jyvän sadon eli noin 3 000 kilogrammaa viljaa tilaa kohti. Lehmillä ei ollut suurta taloudellista merkitystä vaan niitä pidettiin vain lannan tuottajina ja ne lypsivät tähän aikana korkeintaan 500 litraa.

Maataloudessa vaikutti leipäviljanviljely-valtainen maatalous aina 1800-luvulle asti, minkä jälkeen myös talonpojat omaksuivat uudenaikaisen lypsykarjatalousvaltaisen maatalouden, mitä harjoitettiin voimakkaasti aina 1960-luvulle asti. Viljan viljely alkoi tulla merkittävämmäksi kansalaissodan jälkeen, kun viljan puute johti kansalaissotaan omalta osaltaan. Traktorit tulivat ensin kartanon pelloille 1920-luvulla. Maatalous meni omalla painollaan talvisotaan asti ja Artjärvellä elintaso nousi viljelijäväestön keskuudessa muun väestön joutuessa tyytymään niukempaan elantoon.

Sodan jälkeen alkoi suuntautuminen taas kohti pienviljelystä, kun siirtolaiset piti asuttaa Artjärvellekin. Väkeä tuli ennen muuta Vahvialasta tuoden mukanaan Latvasyrjän osuuspankin kohotessa vähitellen merkittävimmäksi rahalaitokseksi Artjärvellä. Kartanot joutuivat antamaan maata itsenäisille torpille, jotka olivat sosiaalidemokraattien kannattajia, mutta omaksuivat maalaisliiton saadessaan omaa maata.

Maatalous oli viljanviljelyvaltaista rukiinviljelyvoittoista maataloutta aina nälkävuosiin saakka, jolloin maataloudessa tultiin seinää vasten niin Artjärvellä kuin kaikkialla muuallakin Suomessa. Maatalous ei voinut elättää sen enempää viljelijöitä kuin väestöäkään ja lavantauti tappoi väestöä koko Suomessa etenkin niillä alueilla, missä ravinto oli puutteellista. Artjärvi tosin oli rintapitäjä eikä kärsinyt niin pahoin nälkävuosista kuin mm. Kainuu. Toisaalta yhteiskunnan apuun ei haluttu mielellään turvautua, eikä vuoden 1902 katokaan pakottanut isäntiä kerjuulle. Tähän aikaan oli ilmasto ruvennut jo lämpiämään ja kyseinen vuosi oli tilastollinen poikkeus, mutta muistutti luonnon armosta ja katovuosia nähtiin senkin jälkeen aina tähän päivään asti, yksi kymmenessä vuodessa keskimäärin.

Vanha maatalous ei sinänsä ollut niin alkeellista kuin usein luullaan, sillä siinä oli työntekijä helposti korvattavissa toisella ja työmenetelmät opittiin helposti eikä suuria pääomia tarvittu. Palkatkin pysyivät koko 1800-luvun alkupuolen alhaalla, mutta siitä huolimatta jo ennen nälkävuosia oli kartanoissa ryhdytty kokeilemaan lypsykarjatalousvaltaista maataloutta, missä maidontuotannon jalostamisessa omassa meijerissä juustoksi ja vuoroviljelyllä oli ratkaiseva sija.

Tuotannonsuunnan muutos kesti talonpojilla kauemmin, sillä pääomia uusien menetelmien investointeihin ei ollut, mutta puun hinnan nouseminen auttoi vähitellen, kun kantorahat oikein opittiin käyttämään kohentamaan tuotantorakennuksia. Vuoroviljely löi itsensä kuitenkin läpi vasta 1890-luvulla ja sen jälkeen. Tuotantosuunnan muutokseen pakottivat osaltaan nälkävuodet, joita sattui 1870-luvulla. Ne olivat toisinto suurille kuolonvuosille 1600-luvun lopulla.

Karjatalous oli kuitenkin yksipuolista, sillä viljanviljely lyötiin laimin joskin hyvissä taloissa yhä viljeltiin ruista, mutta rehukasvit heinä ja kaura työntyivät esille. Vähitellen alettiin huomata, että pelkkä karjanhoito ei voinut tyydyttää maan ravinnon tarvetta ja tämä maatalousmuoto alkoi rakoilla 1910-luvulla ja tasapainoinen maatalouden kausi alkoi koittaa, missä monipuolisesti koetettiin viljellä ja kasvattaa eläimiä erityisesti omaan tarpeeseen ja ylikin. Maatalous kaupallistui ja muutti seuraavalla vuosikymmenellä taas muotoaan traktoreiden tullessa vähitellen käyttöön ja traktorivaltaisen maatalouden alkaessa. Rationaalinen maatalous onkin kestänyt aina tähän päivään asti, joskin erikoistuminen muutti sen suuntaa 1960-luvun lopulta lähtien. EU-aikana maatalouden tulon muodostus ja luonne on muuttunut, mutta työ perustuu entisiin menetelmin EU-tuen avulla saatuihin lisäsatsauksiin.

Uudenmaan läänin maanviljelysseura uudisti maanviljelyn yhdessä paikallisen maamiesseuran kanssa. Artjärven kunnallishallinto on paljossa perua vuosisadan alun isäntien ajasta, missä talouden langat keskittyivät nimitalollisen käsiin.

Artjärven maataloustuottajat syntyi vuonna 1917 kuten useimmat muutkin Uudenmaan alueen maataloustuottajat. Tuottajajärjestön tavoitteena oli turvata maataloustuotteille kohtuulliset hinnat. Maataloustuottajien tuli muuttaa neuvontatyön luoma työ rahaksi. Tuottajajärjestössä ovat olleet aktiivisia mm. Jalmari Lakkila, Väinö Marttala, Erkki Ahtila ja kunnallisneuvokseksi tullut Erkki Malmiharju.

Artjärvellä oli vuodesta 1922 pienviljelijäin liiton osasto, jossa oli puheenjohtajana Edvard Uotila ensimmäisenä. Vuonna 1937 perustettiin Soinojan pienviljelijäyhdistys ja vuonna 1954 Asutus- ja maatilatalousliiton Artjärven yhdistys, joista kaksi viimeksi mainittua edelleen toimii.

Kunnallinen itsenäistyminen

Artjärven seurakunta kuului kappelikuntana Lapinjärveen aina vuoteen 1865, jolloin tapahtui irtaantuminen Lapinjärvestä. Tähän aikaan kirkon paimenena oli lahjakas Aron Broms, joka yhdessä Kinttulan kartanon esimiehenä Edvard Dunckerin kanssa järjesteli seurakunnan itsenäistymisen ja kunnan ja seurakunnan työnjaon.

Edvard Duncker oli itse valtiopäivillä talonpoikaissäädyssä ja vaikutti monin tavoin kunnalliseen itsenäistymiseen. Uudistuksessa seurakunnan ja kunnan tehtävät erotettiin toisistaan. Kunnan vastuulle tuli nyt opetus ja vanhustenhoito. Seurakunta taas sai keskittyä omaan varsinaiseen tehtäväänsä.

Anomus itsenäisen kunnan perustamiseksi tehtiin 15.2.1863, jolloin päätettiin lisäksi anoa, että Porlammin kylä Lapinjärvestä, Artjärven puoleisin osa Orimattilan Kuivannosta sekä Iitin rajakylät Taasia ja Muikkula liitettäisiin Artjärveen. Lopulta Artjärveen ajateltiin liitettävän vain Porlammin kylä, mutta porlammilaiset kieltäytyivät ja Artjärven kunnan rajoiksi jäivät nykyiset rajat.

Edvard Duncker oli kuntakokouksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka ja kunnan kokouksia pidettiin usein Kinttulan kartanossa. Hän koulutti talonpoikia luottamustehtäviin. He eivät yleensä osanneet kirjoittaa, mikä ei tarkoittanut kuitenkaan, että he olisivat olleet sivistymättömiä.

Kunnalle tuli rakentamisvelvollisuus ja yhdessä tuumin rakennettiin kansakouluja kaikkiin kyliin, kuten myös kunnalliskoti. Kouluja rakennettiin kuhunkin kylään saman perusmallin mukaan. Ne vaativat paljon talkootyötä ja koulujen paikat myös muuttuivat siten, että vanhasta tyttöjen kansakoulusta tehtiin 1950-luvulla kunnantalo.

Maaseutu herää

Maaseudulle alkoi tulla 1800-luvun lopussa paljolti sortokauden innoittamina henkisiä virtauksia, jotka toisaalta elähdyttivät paikallista elämää ja toisaalta olivat vastineena sortokaudelle. Raittiusseura oli ensimmäinen yhdistys, jonka Albert Leidenius perusti Artjärvelle. Tästä polveutuivat Säilän- ja Villikkalan nuorisoseura. Ne olivat kansan korkeakouluja ja täydensivät kansanopistojen opetusta. Nuorisosta kasvatettiin isänmaallista kunnon väkeä.

Tärkein vuosisadan vaihteen perustetuista seuroista oli kuitenkin maamiesseura, sillä se loi pohjan taloudelliselle vaurastumiselle opastaen uudenaikaiseen maatalouteen. Hevoskasvatusyhdistys perustettiin myös, kun Artjärven isännät perustivat oman siitosorin saamiseksi yhdistyksen.

Ensimmäiset meijerit olivat kartanomejereitä, joita oli sekä Kinttulassa että Ratulassa. Riihimäen Pietarin rata oli hyvä markkinointikeino. Kartanoissa oli sveitsiläisiä juustomestareita, joita Artjärvellä oli Liechtit. Töyrylän meijeriä piti Eetu Laine ja hänen mentyään konkurssiin sitä piti Kalle Vuorenalho ja vielä hänen poikansa Veikko Vuorenalho, jolla oli meijeri myös Pukkilassa. Tämä meijeri loppui vasta Tuottajain maidon tultua perustetuksi.

Artjärven Osuusmeijeri perustettiin vuonna 1930 Väinö Marttalan ollessa siinä primus mottorina. Hän oli perustanut jo vuonna 1924 Artjärven karjantarkkailuyhdistyksen, mikä oli meijerin esiaste. Tuottajain maito perustettiin 1970-luvulla, jossa olivat puuhamiehinä mm. agronomi Viljo Anttila Myrskylästä ja sitten Erkki Malmiharju. Sen tarkoitus oli voittaa kilpailuissa Elannon meijeri, joka ostettuaan osuusmeiierin toimitti kulutusmaitoa Helsinkiin.

Sisällis-, talvi- ja jatkosota

Sisällissota ei paljon Artjärveä koskettanut. Punaisten terrorin yhteydessä ammuttiin kuitenkin poliisi Karlen ja tehtiin varkauksia jyvästöihin sekä koetettiin ottaa pakko-otolla eläimiä taloista. Artjärvelle tuli Kotkasta punakaartilaisia, jotka herättivät hämmennystä, ja oma punakaartikin, sillä Manne Ilolan johdolla kunnallishallinto kaapattiin punaisiin käsiin. Pian alkoivat kuitenkin sotatapahtumat Artjärvellä, kun Osasto Brandensteinin johdolla saksalaiset joukot tulivat Porlammille ja Artjärvelle ja kävivät Vuorenmäellä pienen taistelun, minkä yhteydessä osa punaisista antautui, osa lähti pakoon Uuteenkylään, missä oli jo merkittävä taistelu. Artjärvellä menehtyi punaisia muun muassa Villikkalan järven jäälle ammuttuina, mutta myös valkoisia kuoli taistelussa jo ennen Artjärven tapahtumia, sillä Arvi Eerola kuoli suuressa taistelussa Lusissa.

Rauha tuli kuitenkin toukokuussa ja oli ruvettava kevätätöihin sinänsä ajallaan, mutta kartanoihin oli haettava työväkeä Fellmannin pellon vankileiriltä Lahdesta. Sota ei Artjärvelle jättänyt niin suurta traumaa kuin monesti muualla, sillä kaikki olivat kiinni maataloudessa, jota ylläpidettiin yhteisymmärryksessä toimeentulon saamiseksi.

Artjärvelle muodostettiin suojeluskunta 28. huhtikuuta 1918, jota johti Vuorenmäen reservikomppanian johtaja G. Holmström yhdessä toimeliaan vaimonsa Constancen kanssa, joka oli lottien puheenjohtaja. Sotavalmiuksia voitiin harjoittaa ja Vuorenmäelle tehtiin sitä varten suojeluskunnan urheilukenttäkin ja ampumapaikka oli Ratulan kylässä. Silti sota oli yllätys rauhalliseen maataloustyöhön tottuneille artjärveläisille. Liikekannallepano tapahtui ja artjärveläiset palvelivat jääkäriryhmä 33:ssa. Artjärvi oli antanut kalliin lahjan itsenäisyydestään. Suojeluskunta oli myös isäntien järjestö ja se perustettiin Artjärvellä 28. huhtikuuta 1918. Artjärvellä oli suojeluskunnan talo ja ampumalaani, missä miehiä koulutettiin. Puolustustahto oli korkea.

Sodan jälkeen Artjärvellä oli vielä asekätkentääkin, mutta vaaran vuosiin ajauduttiin luottavaisina. Asutustoiminta oli vilkasta ja sitä varten oli oma neuvoja Peltonen ennen kuian maatalousneuvonta keskittyi kokonaan Uudenmaan läänin maanviljelysseuran neuvojalle Paavo Huviselle, joka oli neuvojana 20 vuotta Artjärvellä, Porlammilla ja Myrskylässä. Toinen tärkeä virkamies oli niin ikään 1950-luvun alussa tullut Tauno Hämäläinen, mutta muuten toimistossa oli vain kanslisti luottamusmiesten hoitaessa kunnan asioita.

Maatalouden rakennemuutos

Artjärvellä maatalous on ollut tehokasta. Lehmien määrä on pudonnut kolmannekseen vuoden 1910 tasosta, mutta lehmät tuottavat vähintään kolminkertaisesti. Myös viljasadot ovat kehittyneet kun vielä 1800-luvulla sadot olivat tuhannen kilon luokkaa jyväluvun ollessa seitsemän.

Siirtoväkeä tuli Artjärvelle 400 henkeä, joka asutettiin lohkotuille tiloille väkiluvun noustessa ennätykseen vuonna 1952 jolloin kunnassa oli n. 3 500 henkeä. Siirtoväen oli saatava itselleen peltoa ja sitä voitiin saada lisää vain raivaamalla. Raivausavustusten kirjaaminen olikin keskeisin sodanjälkeisen neuvojan tehtävä. Maidontuotanto oli ainoa viljelysmuoto, joka sopi pientilallisille.

Ylituotanto-ongelmat alkoivat näkyä jo 1950-luvulla ja viimeistään 1960-luvulla, jolloin vasemmiston vaalivoiton jälkeen haluttiin poistaa tuotannosta eriä ja peltoja paketoitiin. Tällöin alkoi myös entistä suurempi muutto asutuskeskuksiin, Ruotsiinkin. Sitä helpotti Porlammille perustettu Itä-Uudenmaan yhteiskoulu, joka antoi peruskoulutuksen.

Artjärvellä pyrittiin kuntainliittojen avulla yhteistoimintaan niin koulu kuin sairausasioissakin Orimattilan, Myrskylän, ja Lapinjärven kanssa ja saavutukset olivat aina palvelurakenteen muutokseen asti riittäviä. Peruskoulu saatiin aikaan ja ylioppilaista leivottiin paitsi Porlammin myös Nastolan, ja Orimattilan ja Kausalan lukiosta, minne artjärveläisiä oli lähtenyt.

Osa koulutetusta väestä lähti maailmalle, jossa koetti muun työn ohella huolehtia vielä kotitilasta, mutta muuten 1960-luvulta lähtien alkoi väestön väheneminen ja taloudellinen kurjistuminen, joka vuonna 1970 sai aikaan kuntaliitosesityksen, joka kuitenkin jäi ratkaisevassa käsittelyssä pöydälle.

Tämän jälkeen Artjärvellä herättiin todellisuuteen ja alkoi voimakas rakentamiskausi, jolloin asuntoja tehtiin keskustaan lähinnä luopuville maanviljelijöille ja eläkeläisille. Kuntaan tuli kunnanjohtaja, joka muutti kunnanjohtamisen tuloshakuiseksi ja toiminnalliseksi ja myös kunnan erityistehtäviin tuli enemmän työntekijöitä. Maatalous tuli kokonaan kunnan vastuulle kun neuvonnan uudistus tapahtui ja kuntaan palkattiin maataloussihteeri. Kunta oli nyt tulosyksikkö, jonka piti vastata tuloistaan ja menoistaan.

Sodanjälkeinen kunnalliselämä

Artjärvellä olivat olleet valtapuolueina Suomalainen puolue ja Sosialidemokraatit, kunnes sodan jälkeen Maalaisliito paljolti siirtoväen äänin tuli suurimmaksi puolueeksi ja on asemansa säilyttänyt. Maalaisliitolla oli näin myös aina kunnanhallituksen puheenjohtajan paikka, jossa vaikutti mm. Ilmari Sipiläinen.

Artjärveltä pääsi eduskuntaan Helvi Koskinen, joka oli talon emäntä ja puolusti perheviljelmä- pohjaista maataloutta. Luonnollisesti Artjärven äänet eivät riittäneet vaalivoittoon. Koskinen ei ollut syntyperäinen artjärveläinen, joita on ollut eduskunnassa vain yksi, professori Erkki Leikola, joka oli eduskunnassa 1950-luvulla. Hän oli kirkkoherra Albert Leideniuksen nuorin poika, joka loi uransa Helsingin yliopistossa.

Myös Suomen keskustasta pyrittiin eduskuntaan aina viimeisiin eduskuntavaaleihin asti, jolloin Ari Anttila oli ehdokkaana. Tuottajajärjestö oli asettanut ehdokkaita ennekin. Erkki Malmiharju oli ehdokkaana 1970-luvulla kuten myös Tauno Hämäläinenkin. Sittemmin ehdokkaina ovat olleet Tapio Malmiharju ja Ari Anttila.

Artjärvi on muuten jäänyt yhä enemmän sivuun vallan keskiöstä, joskin järjestökanavia on yhä. Maataloustuottajissa ja myös kunnan asioissa vaikuttanut Erkki Malmiharju, joka hoiti kunnan asioita kun maatilaa. Rakentamiseen panostettiin, mitä koettiin jatkaa vielä 1980-luvun lopullakin, kunnes, julkinen rakentamien EU-aikana väheni, joskin kunnalliskotia voitiin laajentaa tekemällä sinne dementiayksikkö Vanhusten asioita onkin Artjärvellä hoidettu hyvin, mikä on välttämätöntä sillä joka kolmas kunnan jäsen on eläkeläinen.

Fuusioituminen kohtasi pankkejakin. Artjärven säästöpankki fuusioitiin ensin Päijät-Hämeen Säästöpankkiin ja lopulta Suomen säästöpankkiin, mutta mikään ei auttanut. Artjärven perinteinen vakavarainen säästöpankki loppui kasinohullutukseen.

EU-aika

EU-aika merkitsi suurta rakennemuutosta, mitä Artjärvellä pankit pehmensivät. Tiloilla oli kyllä katetta, mutta lyhennysten ja korkojen kanssa piti välillä sovitella. Maataloudessa piti nyt kaksinkertaistaa työmäärä saadakseen entisen.

Tällöin alkoi tilakoko suurentua pienten tilojen hävitessä tuotannosta. Ikäkin oli tullut näillä viljelijöillä täyteen ja muutos tapahtui aika kivuttomasti vuokraamalla pelto ja tai vaihtamalla ne uuteen asuntoon.

Artjärvellä oli aikaisemmin kaksi pankkia ja posti, mutta uudistukset veivät nämä, joskin asiamiesposti jäi jäljelle. Artjärvellä jouduttiin sopeutumaan markkinatalouteen ilman valmistelua sekä äänestettiin enimmäkseen EU:n puolesta, millä perusteltiin idän vaaraa.

Palvelurakenteen muutoksesta alettiin puhua Suomessa vuonna 2006, josta alkaen kuntien oli laadittava suunnitelma koululaitoksen ja sairaalaliitoksen ylläpitämiseksi, ynnä muiden palvelujen hoitamiseksi, mikä johti moniin neuvotteluihin, joita Artjärvellä lähinnä kunnanjohtaja Kimmo Kuparinen vei eteenpäin. Uudistuksia koetettiin tehdä EU-tukien avulla ja kunnalliselämä oli varsin värikästä, olihan Artjärvellä koetettu irtisanoa kunnanjohtajakin, mutta KHO:n päätöksellä kunnanjohtaja Jorma Pylväs sai jatkaa virassaan. Hänen edeltänsä oli Pentti Junttila.

Artjärvellä ei sopeuduttu tulosjohtamiseen ja kitkaa aiheutti uudistusten tekeminen nopeassa tahdissa. Kunnan veroäyriin kohdistui koko ajan painetta, mutta välttämättömät tehtävät pystyttiin turvaamaan. Väkilukua koetettiin nostaa lääninhallituksen esityksen pohjalta, mutta tässä ei onnistuttu. Varsin paljon kunnan talous olikin muualla työssäkäyvien kuntalaisten varassa. Maatalous ei enää pystynyt maksamaan veroja kovin paljon, koska kannattavuus oli romahtanut ja johtanut tilojen velkaantumiseen.

Artjärvellä kuitenkin vierastettiin kuntaliitosta Orimattilan tai Lahden kanssa, mistä käytiin neuvotteluja. Kunta haluttiin pitää itsenäisenä ja tärkeitä saavutuksia olivatkin Sale-kauppa ja ala-asteen rakentaminen, sekä kunnallistekniikan kehittäminen.

Kaupungistumiskehitys oli nopeaa, eikä maatalous voinut enää pitää yllä entisensuuruista väestöä. Kun muuta työssäkäyvää väestöä ei ollut, oli kuntaliitos vääjäämätön. Artjärven kunta liittyi Orimattilan kaupunkiin 1.1.2011. Liitos perustui kuntalaisten enemmistön tahtoon.

Lähteet

• Artjärven kunnan arkisto. Kuntakokouksen pöytäkirjat 1865–1894
• HY. Kirkollisen kansanperinteen keräelmä Artjärveltä vuonna 1976
• Helsingin yliopiston kirjasto. Kinttulan arkisto.
• Raittiuden ystävien arkisto. Artjärven raittiusyhdistys Kipinä.
• Svenska litteratur sällskap. Ratula arkivet.
• Uudenmaan hopeaveroluettelo 1571
• Antin, Antero: Luonnollisesti Artjärvi. Jyväskylä 1997
• Huvinen, Hannu: maatalouden uudenaikaistaminen suomenkielisellä Itä-Uudellamaalla 1870-luvulta 1920-luvulle. Suomen historian lis.työ 1996
• Huvinen, Hannu: Artjärven kunnan maatalous 1876–1930. Suomen historia pro gradu-työ. 1981
• Huvinen, Hannu: Artjärven maalaisliitto-keskusta.
• Huvinen, Hannu: Kirkonmäki, 2006
• Huvinen, Hannu: Näkökulmia maaseutuhistoriaan I, 1992
• Huvinen, Hannu: Porlammin kirja. Porvoo 2005
• Koivisto, Satu: Artjärven muinaisjäännösinventointi, 1999
• Korhonen, Mikael, Kuvaja, Crister: Lapinjärven historia, Jyväskylä 1995
• Lassila, David: Artjärven pitäjän vaiheet, Helsinki 1914
• Norjava, Aaro: Artjärveläisiä elämäkertoja, Lahti 1977
• Rotkirch G, Alex: Ratulan kartanon historia
• Turpeinen Oiva. Nälkä vai tauti tappoi. Kauhunvuodet 1866–1868. Helsinki 1986
• Ystävät Herajokelaista, 1986