INDX

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ari Puro)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

INDX oli suomalainen poikabändi ja television Popstars-laulukilpailun suomalaisversion toisen tuotantokauden voittaja. Sunnuntaina 21. marraskuuta 2004 pidetyssä finaalissa Indx sai yli 55 000 ääntä eli 55 % kaikista annetuista äänistä. Äänestyksessä vastassa oli tyttöyhtye Jane. Voittona Indx sai julkaista albuminsa jo viikon kuluttua levy-yhtiö EMI:n kanssa.

Indx esitti finaalissa Jee jee jee -levyltään kappaleita kuten muun muassa nimikappaleen "Jee jee jee", seuraavan singlen "Kaadutaan" ja "Auringon ympäri". Indx:in ensimmäinen keikka oli heti finaalin jälkeen.

Indx:n ensimmäinen single "Jee jee jee" jaettiin radioihin marraskuun lopussa 2004. Kauppoihin kyseinen single ei kuitenkaan tullut. Esikoisalbumi Jee Jee Jee ilmestyi 26. marraskuuta 2004 ja myi platinaa (yhteensä 34 003 kappaletta [1]) jo ennen julkaisuaan, vaikka varsinaiset myyntiluvut eivät olisi oikeuttaneet edes kultalevyyn [2]. Jälleenmyyjät olivat kuitenkin odottaneet levylle suurta suosiota ja olivat siksi tilanneet niitä kauppoihin platinalevyyn oikeuttavan määrän. Koska levyä ei kuitenkaan ostettu tarpeeksi, eräät levykaupat yrittivät myydä albumia pois hyllyistään poikkeuksellisen edullisella hinnalla. "Kaadutaan" -singleä jaettiin tammikuussa 2005 ainoastaan radiopromona. Indx aloitti Janen kanssa kiertueen, joka päättyi 13. toukokuuta 2005.

Yhtye hajosi elokuussa 2005. Yhtyeen kotisivujen päivitys oli loppunut jo useita kuukausia aiemmin. Sittemmin ainakin Jackson Shuudifonya suunnitteli soolouraa ilman mainittavaa menestystä.

  • Jee jee jee (2004 — promo)
  • Kaadutaan (2005 — promo)

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jee jee jee (2004)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Ifpi.fi
  2. Indx: Jee jee jee Musiikkituottajat ry.