Reductio ad absurdum
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: melkoista huttua, puhuu aiheen vierestä |
Reductio ad absurdum tarkoittaa filosofista argumenttia, joka vertauskuvien, analogioiden tai reduktion kautta etenee mielettömyyksiin (absurdum), joita ei enää voi hyväksyä. Reductio ad absurdumin päämääränä voi olla saattaa vastustajan (ehdoton) kanta naurunalaiseksi kärjistämällä hänen väitteitään johtamalla niistä seurauksia, joiden hyväksymistä ei voi ajatella tai jotka ovat loogisesti mahdottomia.
Kreikkalainen filosofi Zenon Elealainen (400 eaa.) tunnetaan menetelmän varhaisimpana kehittäjänä. Hänen lentävän nuolen paradoksinsa mukaan jousesta ammuttu nuoli ei ikinä saavuta maalitaulua, sillä tehdäkseen näin sen täytyy ensin saavuttaa matkan puoliväli, johon kuluu tietyn mittainen aika ja saavuttaakseen taas puolivälin puolivälin täytyy ajan siinäkin olla kulunut hieman ja niin edespäin. Täytyy siis olla, Zenon totesi, että liike on mahdotonta, koska kaikki matkat ja ajat voidaan aina jakaa puoliksi ja tästä seuraa, että minkä tahansa matkan taittamiseen tarvitaan ääretön aika. (Paradoksi on sittemmin ratkaistu, sillä - toisin kuin Zenon ajatteli - matemaattisen sarjan 1/2+1/4+1/8... summa ei ole ääretön, vaan yksi; jos kokonaisen puolikkaaseen lisää puolikkaan puolikkaan ja jatkaa puolikkaiden lisäämistä, niin päädytään takaisin kokonaiseen.)
Reductio ad absurdum on epäsuora todistus, jolla osoitetaan että n ei voi olla totta, sillä jos n olisi totta niin seuraisi jotain, mitä ei voida hyväksyä. Tällainen argumentti on väittelyssä pätevä ainoastaan silloin kun keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä mitä ei voida hyväksyä. Immanuel Kant tuomitsi varkauden, koska jos kaikki varastelisivat niin järjestäytynyt yhteiskunta yksinkertaisesti romahtaisi, mutta varas saattaisi olla sitä mieltä, että järjestäytyneen yhteiskunnan romahtaminen on sitä vastoin tavoiteltavaa. Toinen puolustuskeino epäsuoraa todistusta vastaan on kyseenalaistaa johtopäätökset. Saattaa tietysti olla, että yhteiskunta jossain vaiheessa romahtaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että joku matkustaa junalla ostamatta lippua.