Antiikintutkimus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Antiikintutkija)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antiikintutkimus on tieteidenvälinen tutkimusala, jonka kohteena ovat antiikin historia ja kulttuuri niiden kaikissa ilmenemismuodoissa. Antiikilla tarkoitetaan tässä yhteydessä yleensä niin sanottua klassista antiikkia eli antiikin Kreikkaa ja Roomaa sekä näiden kulttuurien vaikutuspiiriin joutuneita alueita keskiajan kynnykselle asti.

Antiikintutkimuksen monista haaroista kaksi keskeisintä ovat:

Klassillinen filologia ja klassillinen arkeologia voidaan puolestaan jakaa erilaisiin alatieteisiin, jotka toisinaan kuuluvat jollakin tapaa sekä filologiaan että arkeologiaan; esimerkiksi papyrologian ja epigrafiikan tutkimuskohteet eivät ole ainoastaan tekstejä, joiden sisältöä voidaan tutkia, vaan myös esineitä, joiden ulkonaisia ominaisuuksia voidaan tutkia.

Klassillisen filologian ja klassillisen arkeologian saavuttamille tuloksille rakentuvat muut antiikkiin liittyvät tieteenalat, kuten yleinen antiikin historia, joka usein luetaan antiikintutkimuksen päähaaroihin klassillisen filologian ja klassillisen arkeologian ohella. Erikoistuneempia aloja ovat esimerkiksi antiikin sotahistoria, antiikin sosiaalihistoria, antiikin kirjallisuushistoria ja antiikin filosofian historia.

Kaarle Suuren aikana eräs sveitsiläinen munkki teki pyhiinvaellusmatkan Roomaan jäljentääkseen piirtokirjoituksia. Hänen kokoelmastaan on säilynyt jäljennös, joka on tehty Einsiedelnin luostarissa. Renessanssin aikana kiinnostus Rooman historiaan kasvoi suuresti: tutkijat jäljensivät ja julkaisivat piirtokirjoituksia. Näillä kokoelmilla on suuri merkitys, koska tuhansia piirtokirjoituskiviä on myöhemmin hävinnyt. Tieteelliset kaivaukset Rooman Forumilla alkoivat Napoleonin aikana, minkä jälkeen työ oli pysähdyksissä 1870-luvulle asti, jolloin Italian yhdistyminen ja Rooman kaupungin tulo maan pääkaupungiksi käynnistivät uudelleen kiinnostuksen Rooman muinaishistoriaan. Rooman kuuluisien rakennusten raunioita kaivettiin päivänvaloon toinen toisensa jälkeen.[1]

Opiskelu ja tutkimus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa muinaiskreikkaa ja erityisesti latinaa voi opiskella useassa yliopistossa. Klassillisen filologian oppiaineita voi opiskella pääaineena Helsingin ja Turun yliopistoissa; Helsingin yliopistossa oppiaineet ovat kreikan kieli ja kulttuuri sekä latinan kieli ja Rooman kirjallisuus,[2] Turun yliopistossa vastaavat aineet ovat nimeltään kreikkalainen filologia ja latinalainen filologia.[3] Latinan kieltä voi pääaineena opiskella lisäksi Jyväskylän yliopistossa.[4] Latinan kieli ja antiikin traditio -nimistä oppiainetta voi opiskella sivuaineena Tampereen yliopistossa.[5]

Klassillinen arkeologia on olemassa omana oppiaineenaan Helsingin, Oulun ja Turun yliopistoissa, joissa sitä voi opiskella sivuaineena.[6][7][8] Helsingin yliopistossa aine voi olla myös pääaineena kandidaatintutkinnossa.[6]

Antiikin historiaa ei ole erillisenä oppiaineena Suomessa missään, vaan se on sisällytetty muiden aineiden opetusohjelmiin.

  1. Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 4. Kreikka-Rooma, s. 338-343. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09732-2
  2. http://www.helsinki.fi/maailmankulttuurit/aineet/index.html Helsingin yliopisto, maailmankulttuurien laitos
  3. http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/klassiset/opiskelu/yleista/ (Arkistoitu – Internet Archive) Turun yliopisto, klassiset kielet ja antiikin kulttuuri
  4. https://www.jyu.fi/hum/laitokset/kielet/oppiaineet_kls/latina/ Jyväskylän yliopisto, latinan kieli
  5. http://www.uta.fi/laitokset/historia/www/latina.php Tampereen yliopisto, latinan kieli ja antiikin traditio
  6. a b http://www.helsinki.fi/maailmankulttuurit/aineet/klassillinen.html Helsingin yliopisto, klassillinen arkeologia
  7. http://www.oulu.fi/hutk/klark/opiskelu/ Oulun yliopisto, klassillinen arkeologia
  8. http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/klassiset/opiskelu/klark/ (Arkistoitu – Internet Archive) Turun yliopisto, klassillinen arkeologia

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Paavo Castrén & Jaakko Frösén: Johdatus antiikintutkimukseen. Helsingin yliopisto, 1980.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]