Punaiset khmerit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Angkar)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Punaisten khmerien lippu
Demokraattisen Kamputsean lippu

Punaiset khmerit (ransk. khmers rouges, khmeriksi ខ្មែរក្រហម, khmae krɑhɑɑm) oli maolainen vallankumouksellinen liike, joka hallitsi Demokraattista Kamputseaa huhtikuusta 1975 tammikuuhun 1979. Pol Potin johtamien punakhmerien tavoitteena oli luoda maahan utopistinen agraariyhteiskunta tuhoamalla kaupunkien keskiluokka, jonka tuhkasta nousisi tulevaisuuden uusi ihminen. Tarkoitusta varten kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin "kuoleman kentille"[1]. Punakhmerien hallinnon aikana yli miljoona kambodžalaista menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin[2], mutta huomattavasti suurempiakin arvioita on esitetty[3].

Punaisten khmerien jälkeen valtaan noussutta hallitusta on syytetty kykenemättömyydestä saada entisiä punakhmerijohtajia oikeuden eteen vastaamaan hallintonsa rikoksista. Vasta vuonna 2006 perustettiin YK:n alainen kansanmurhatuomioistuin[4], jonka eteen haastettiin Khieu Samphan, Nuon Chea, Ieng Sary ja Duch[5]. Heistä Duch, Khieu Samphan ja Nuon Chea on tuomittu, Ieng Sary kuollut ja Ieng Thirithselvennä vapautettu terveydentilan vuoksi.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sihanoukin kaatuminen kenraali Lon Nolin johtamassa sotilasvallankaappauksessa 1970 ja Nixonin valtuuttamat massiiviset Yhdysvaltain ilmavoimien ja Etelä-Vietnamin armeijan ilmapommitukset 1970–1973[6] loivat otollisen tilanteen punakhmerien valtaannousulle[7]. Aiemmin vähäisestä sissijoukosta tuli nopeasti Kiinan ja Pohjois-Vietnamin tukemana varteenotettava voima Sihanoukin johtaman yhdistyneen kansanrintaman taistelussa ulkovaltojen aggressiota vastaan. Liikkeen todelliset johtohahmot piilottelivat keulakuvaksi asetetun Sihanoukin ja Kambodžan kommunistisen puolueen julkisivun takana. Liikkeen politbyroosta, Angkarista, tiedettiin hyvin vähän, eikä se esiintynyt julkisuudessa lukuun ottamatta presidentti Khieu Samphania.

Valtaan päästyään liike siirsi Kambodžan yhteiskunnan väkivaltaisesti ”vuoteen nolla”, mikä liikkeen johtajan Pol Potin fraseologiassa merkitsi vanhan tuhoutumista ja uuden luokattoman aikakauden alkua. Samaan aikaan punakhmerit joutuivat vakaviin rajakonflikteihin laajentumispyrkimysten, vietnamilaisen vähemmistön kohtelun ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi juuri yhdistyneen Vietnamin joukkojen kanssa. Kambodžan sekasortoon ajetun yhteiskunnan infrastruktuuri romahti, eikä armeijan moraali kestänyt vahvan vihollisen kouliutuneiden joukkojen edessä[8].

Vietnamin joukkojen invaasio 25. joulukuuta 1978[9] merkitsi liikkeen lopun alkua, mutta aseellinen vastarinta päättyi vasta liikkeen sisäiseen hajaannukseen 1997[10], kun komentaja Ta Mok asetti syrjäytetyn Pol Potin kotiarestiin useimpien punakhmerien jo astuttua Hun Senin hallituksen joukkojen puolelle. Tässä vaiheessa punakhmerien hallussa oli enää kapea kaistale maata Thaimaan vastaisella rajalla lähellä Pailĭnia.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaiset Khmerit (khmeriksi Khmaey Krahom; tulee ranskan ilmaisusta Khmers Rouges, mistä myös suoraan englannin Khmer Rouge) oli Kamputsean kommunistinen puolue. Punaisiksi khmereiksi Kambodžan (Kamputsean) kommunisteja kutsui ensi kerran Norodom Sihanouk. Indokiinan kommunistinen puolue perustettiin 1931, ja erillinen Kamputsean kommunistinen puolue perustettiin 1951 nimellä "Vallankumouksellinen kansanpuolue". Varhaisina vuosinaan Kamputsean kommunistinen puolue oli Vietnamin kommunistisen puolueen osa. Indokiinan sodan päätyttyä 1954 suurin osa kamputsealaisista kommunisteista, arviolta noin 5 000 henkeä, pakeni Vietnamiin. Kamputseaan jääneistä kommunisteista osa siirtyi uuteen laillisesti toimivaan vasemmistopuolueeseen, Pracheachoniin. Toiset taas jatkoivat maanalaista toimintaa. Kommunistien organisaation voi kuitenkin katsoa 1950-luvulle tultaessa olleen hajalla.

Pracheachon-puolue joutui vähitellen yhä kovenevan vainon kohteeksi ja maanalainen kommunistinen toiminta organisoitui uudelleen vuonna 1960 Phnom Penhissä järjestetyssä salaisessa puoluekokouksessa. Puolueen pääsihteeriksi nousi puolueen veteraani Tou Samoth, mutta seuraavana vuonna apulaispääsihteeriksi valittiin Saloth Sar, joka myöhemmin tuli tunnetuksi nimellä Pol Pot. Tou Samothin kadottua hämärissä olosuhteissa vuonna 1963 Saloth Sar eli Pol Pot nousi puolueen johtoon.

Prinssi Norodom Sihanoukin hallitus lakkautti Pracheachonin lopullisesti vuonna 1962, ja Kamputsean kommunistit suuntautuivat yhä enemmän maanalaisen toimintaan maaseudulla. Vuonna 1963 Saloth Sar ja muut puolueen johtohenkilöt siirtyivät maaseudun tukikohtiin. Vuonna 1967 Battambangin maakunnassa puhjennut talonpoikaiskapina toimi puolueen sissitoiminnan todellisena lähtölaukauksena. Samana vuonna puolueen riveihin siirtyi myös eräitä Sihanoukin Sangkum-puolueessa toimineita vasemmistolaisia, muun muassa Khieu Samphan.

Kamputsean puolueen kapinatoiminta ei alkuun saanut juurikaan tukea Pohjois-Vietnamista tai muista sosialistisista maista. Pohjois-Vietnamin hallitukselle ja FNL:lle oli tärkeintä säilyttää Sihanoukin riippumaton ulkopolitiikka, joka mahdollisti FNL:n huoltokuljetukset Kamputsean alueen kautta. Vuonna 1970 punaisilla khmereillä oli pieni noin 4 000 sissin joukko.lähde? Monet sisseistä tulivat köyhistä pienviljelijäperheistä ja olivat nuoria asevelvollisia.

CIA:n tukeman pääministeri Lon Nolin kaadettua Sihanoukin tilanne kuitenkin muuttui ratkaisevasti. Sihanouk liittoutui punaisten khmerien kanssa, ja myös Vietnam alkoi tukea aktiivisesti kapinaliikettä. Myös suuri joukko Vietnamiin 1950-luvulla paenneita kommunisteja liittyi punaisten khmerien riveihin.

Pol Pot ja muu puoluejohto suhtautui kuitenkin vietnamilaisiin ja Vietnamissa oleskelleisiin kamputsealaisiin kommunisteihin äärimmäisen epäluuloisesti. Vuonna 1971 pidetyssä salaisessa puoluekokouksessa vahvistettiin linjaus, jonka mukaan amerikkalaisen imperialismin lisäksi vaarallisimmaksi viholliseksi nimettiin vietnamilaiset. Vietnamilaismielisiä jäseniä alettiin puhdistaa puolueesta aluksi vähin äänin. Vuosina 1972–1973 puhdistukset kiihtyivät satojen Vietnamista palanneiden teloituksiksi ja monet pakenivat uudelleen Vietnamiin. Myös punaisten khmerien ja Pohjois-Vietnamin/FNL:n joukkojen välillä käytiin jo tuolloin ensimmäisiä yhteenottoja.

Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti vietnamilaiset joukot vetäytyivät Kamputseasta 1973 ja Yhdysvaltain pommituskampanja punakhmerejä vastaan kiihtyi ennen näkemättömiin mittoihin. Lon Nolin hajanainen ja korruptoitunut hallitus ei kuitenkaan kyennyt pysäyttämään punaisten khmerien etenemistä, jotka hallitsivat pian suurinta osaa maaseutua. Syksyllä 1974 punaiset khmerit katkaisivat jo kaikki Phnom Penhiin vievät tiet ja jokireitit. Pääkaupungin huolto oli Bangkokista toteutetun ilmasillan varassa. Punaiset khmerit valtasivat Phnom Penhin 17. huhtikuuta 1975 ja hallituksen joukot antautuivat. Lon Nol oli poistunut maasta jo paria viikkoa aiemmin. Sodassa kuoli noin 600 000 kamputsealaista, ja se jätti useita miljoonia nälkäisiä ja kodittomia.lähde? Kamputsean kärsimykset eivät päättyneet tähän.

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä valtaan noustuaankin punaiset khmerit säilyttivät salamyhkäisyytensä. Puolueen toiminta pidettiin edelleen käytännössä salaisena, joskin siihen viitattiin epämääräisesti nimellä "angkar" (järjestö). Alkuun virallisena valtionpäämiehenä toimi edelleen prinssi Sihanouk, mutta keväällä 1976 maan nimeksi muutettiin Demokraattinen Kamputsea, julkistettiin uusi perustuslaki ja valtionpäämieheksi nousi Khieu Samphan. Pääministeriksi nimettiin tällöin Pol Pot joka oli alkuun ulkomaailmalle täysin tuntematon nimi. Vasta Pol Potin kuvien julkistamisen jälkeen tämän tunnistettiin olevan oikealta nimeltään Saloth Sar. Kamputsean kommunistisen puolueen olemassaolo tehtiin ulkomaailmalle julkiseksi vasta 1977. Laajamittaisesta terrorista huolimatta oli punaisten khmerien keskushallinnon ote varsinkin aluksi heikko. Alueelliset ja paikalliset puoluejohtajat käyttivät merkittävää valtaa alueillaan ja elinolot vaihtelivatkin alueittain.

Väestön pakkosiirrot ja työleirit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun punaiset khmerit olivat saaneet vallan 1975, he siirsivät välittömästi 2–3 miljoonaa ihmistä kaupungeista maaseudulle, missä heidät pakotettiin agraariyhdyskuntiin. Tämän jälkeenkin tehtiin lukuisia väestönsiirtoja, joissa ihmisiä siirrettiin uudiskyliin. Termeistä huolimatta nämä käytännössä vastasivat työleirejä. Arviolta kaksi kolmasosaa Kambodžan väestöstä joutui punaisten khmerien kaudella pakkosiirretyksi.

Väestönsiirrot toteutettiin marssittamalla ihmiset jalan uuteen sijoituspaikkaan. Vanhuksille, lapsille ja sairaille marssit olivat kohtalokkaita. Kaupungeista maaseudun leireille siirretyt olivat alkuun epäluotettavaksi kastettua alempaa kastia, "uusia", joita yleensä syrjittiin suhteessa yhdyskunnissa ennestään asuneisiin "vanhoihin". Tämä luokittelu lakkautettiin kuitenkin virallisesti 1977.

Epäluulo kaupunkilaisia kohtaan nojautui niin kuviteltuihin kuin todellisiin seikkoihin. Monet kaupunkilaiset olivat itse asiassa aiemmin maaseudulta punaisia khmerejä paenneita. Toisaalta kaupunkien sivistyneistön ja varakkaamman kansanosan keskuudessa epäilemättä vastustettiin laajalti punaisia khmerejä, ja näiden ryhmien taholta oli odotettavissa oppositioliikehdintää. Toisaalta punaisten khmerien ideologia nojautui maaseudun köyhiin ja kaupunkilaisia pidettiin "loismaisina".

Agraariyhdyskunnissa pyrittiin rakentamaan luokaton yhteiskunta. Pakkosiirrettyjä ihmisiä vartioivat vartijat. Omaisuudesta tuli yhteistä. Usein perheet hajotettiin, eivätkä perheenjäsenet saaneet puhua toisilleen kuolemanrangaistuksen uhalla. Monet kuolivat nälkään, sairauksiin ja teloituksiin. Ihmisiä tapettiin kuokilla ammusten säästämiseksi.

Terrori

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uhrien pääkalloista koottu kartta. Vankileiri S-21, Tuol Sleng, Phnom Penh.

Punaisten khmerien hallinto oli vertaansa vailla julmuudessaan. Punakhmerien pakkotoimenpiteet kohdistuivat valikoimatta kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, kuitenkin keskiluokkaan erityisesti. Ihmisiä vainottiin ja surmattiin vähäisistäkin syistä. Hallinto oli erityisen jyrkkä poliittista toisinajattelua ja vastarintaa kohtaan. Vanha älymystö oli uuden hallinnon erityisenä silmätikkuna. Vanha hallitseva luokka sai mennä, kun uutta ihmistä muovattiin porvarillisen yhteiskunnan tuhkasta. Tarkoituksena oli tasa-arvoistaa yhteiskunta pakkokeinoin. Punaiset khmerit vainosivat erityisesti lukeneistoa, kuten pappeja, lääkäreitä ja opettajia. Yhteydet ulkomaille olivat riittävä syy teloitukseen.

Punaisten khmerien tekemät murhat kohdistuivat myös etnisiin vietnamilaisiin, kristittyihin, muslimeihin ja buddhalaismunkkeihin. Koska Kiinan hallitus oli punaisten khmerien liittolainen, kiinalaisia ei tapettu, mutta monet lähtivät maasta, sillä he eivät saaneet harjoittaa ammattiaan. Myös puolueen sisäiset puhdistukset yltyivät punaisten khmerien hallinnon aikana huippuunsa vuosina 1977–1978. Koska puhdistusten yhteydessä tapettiin varsinaisen kohteen lisäksi myös tämän työtoverit, perhe jopa koko kylä, vaativat ne tuhansittain uhreja.

Khang Lek Ieun johtamassa Tuol Slengin vankilassa kidutettiin noin 17 000 ihmistä, joista vain seitsemän tiedetään selvinneen hengissä. Teloitusmenetelmät olivat mitä hirveimmät.lähde?

Elinolot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus ja terveydenhuolto, jotka aiemminkin olivat olleet heikkoja romahtivat täysin. Koulutusjärjestelmä rajoittui kolhoosien kouluihin joissa keskityttiin paljolti poliittiseen kasvatukseen. Punaiset khmerit pakottivat ihmiset työskentelemään keskeytyksettä 12 tuntia ilman riittävää ravintoa. Länsimainen lääketiede pantiin viralta, mikä johti ihmisten kuolemiseen perinteisellä maalaislääketieteellä.

Khmerin kielessä on lukuisia sanoja joilla kuvataan ihmisen yhteiskunnallista asemaa. Punakhmerien hallinnon takia normaali yhteiskunta lakkasi toimimasta. Punaisten khmerien terrorin voimakkuus vaihteli huomattavasti alueesta toiseen ja ajankohdasta toiseen. Puhdistusaallot harvensivat punakhmerien hallinnon virkamiehistöä. Maa harjoitti hyvin eristynyttä politiikkaa ja jonkinlaista yhteistyötä oli vain Kiinan kanssa. Maamiinoja, joita Pol Pot kutsui "täydellisiksi sotilaikseen", levitettiin laajalti ympäri maaseutua.

Vastarinta ja sisäiset levottomuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaisten khmerien johdon politiikka herätti luonnollisesti laajaa vastustusta. Laajamittaisen terrorin vuoksi tämä tuli esiin lähinnä joinain spontaaneina kapinoina ja puolueen sisäisenä taisteluna. Khieu Samphanin lausunnon mukaan punaisten khmerien johto joutui valtakaudellaan torjumaan ainakin seitsemän vallankaappausyritystä.

Suurin punaisten khmerien vastainen kapina oli itäisen vyöhykkeen puoluesihteeri So Phimin johtama toukokuussa 1978 ja ilmeisesti kapinahankkeen taustalla oli myös vietnamilaisten tuki. Pol Potin hallinto kukisti kuitenkin kapinan erittäin verisesti ja So Phim teki itsemurhan välttääkseen vangiksi joutumisen. Osa kapinaan osallistuneista pakeni kuitenkin Vietnamiin ja osallistui myöhemmin punakhmerien kaatamiseen. Marraskuussa 1978 keskisen erikoisvyöhykkeen puoluesihteeri Vorn Vet yritti ilmeisesti kaapata vallan, mutta joutui itse puhdistuksen kohteeksi.

Arviot uhrien määrästä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopullisesta sisällissodan, Pol Potin ohjelmien ja Vietnamin miehityksen uhriluvusta kiistellään. Kolme miljoonaa oli Vietnamin asettaman hallituksen arvio. Tarkkoja väestönlaskentoja ei ole maassa tehty usein. Yalen Kambodžan kansanmurhan tutkimusprojektin arvio on 1,7 miljoonaa[11], Amnesty Internationalin 1,4 miljoonaa ja Yhdysvaltain viranomaisten 1,2 miljoonaa.lähde? Khieu Samphan ja Pol Pot asettivat lukuja 800 000 uhrista miljoonaan.lähde? CIA:n arvioiden mukaan teloituksia oli 50 000–100 000.lähde?

Ideologia ja aate

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiedosto

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Punaisten khmerien ideologia oli sekoitus maolaisuutta ja nationalismia, joka suuntautui niin amerikkalaisia kuin vietnamilaisia vastaan. Ideologiassa korostui myös maaseudun ja omavaraisuuden ihannointi sekä anti-intellektuaalisuus. Erityisesti Maon "Suuren harppauksen" ja kulttuurivallankumouksen on katsottu olleen punakhmerien esikuvina, joskin punakhmerien ohjelma meni esikuvaansakin pidemmälle.

Käytännössä puolue toteutti radikaalin ohjelman johon liittyi kaupunkien hylkääminen, useimpien oppilaitosten ja sairaaloiden sulkeminen, tehtaiden jättäminen, rahan hylkääminen, uskontojen hylkääminen, yksityisomaisuuden lakkauttaminen ja ihmisten siirto maalla oleville pakkotyöleireille. Politiikan tarkoitus oli muuttaa Kambodžan kansa uusiksi ihmisiksi maataloustyön avulla. Osin punaisten khmerien toimet oli tarkoitettu väliaikaisiksi, suunnitelmissa oli esim. uuden teollisuuden luominen kunhan maatalouden omavaraisuus olisi saavutettu ja väestö sopeutettu uuteen järjestelmään.

Liikkeen johtajat 1975–1979

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen keskuskomitean toimeenpaneva komitea oli seuraava:

  • Pol Pot (Saloth Sar) "Veli numero 1", puolueen johtaja, pääsihteeri helmikuusta 1963
  • Nuon Chea "Veli numero 2", pääministeri
  • Ieng Sary "Veli numero 3" varapääministeri (Pol Potin lanko)
  • Khieu Samphan Punaisten khmerien presidentti
  • Ta Mok (Chhit Chhoeun) "Veli numero 7"
  • Son Sen, puolustusministeri
  • Yun Yat, Ke Pauk "Veli numero 13", aikaisempi pohjoisvyöhykkeen sihteeri ja Ieng Thirith .

Kukistuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khmerien valtakausi päättyi Kambodžan–Vietnamin sotaan, jossa vietnamilaiset valloittivat Phnom Penhnin 7. tammikuuta 1979. Meni vielä jonkin aikaa, ennen kuin Vietnamin joukot saivat suurimman osan maasta hallintaansa. Vietnam valtasi maan, koska punaiset khmerit hyökkäilivät monia kertoja rajan takaa. Vietnamilaisia maahantunkeutujia auttoivat jonkin verran myös punaisissa khmereissä toimivat vastarinta-aktivistit, jotka muodostivat maan tulevan hallinnon ytimen. Khmerit jatkoivat maan länsiosissa, kontrolloiden Thaimaan rajaa vuosikausia rahoittaen toimintaansa timanttien ja puutavaran salakuljetuksella. Vuonna 1985 Khieu Samphan siirtyi virallisesti Punaisten khmerien johtoon. Puolue nimettiin Kamputsean Demokraattiseksi Puolueeksi ja se harjoitti jossain määrin itsekritiikkiäkin.

Vietnamilaiset joukot jäivät maahan vielä pitkäksi aikaa. Maassa jatkui sissisota. Kiina hyökkäsi pohjoiseen Vietnamiin 1979 rangaistukseksi siitä että Vietnam oli kaatanut sen liittolaispuolueen vallasta. Yhdysvallat ei tunnustanut Vietnamin perustamaa uutta hallintoa, ei myöskään Kiina. Tämä aiheutti sisällissodan pitkittymisen. Kiina tuki Punaisia khmerejä aseilla ja Thaimaan armeija antoi heille tiedustelutietoja. Itäinen ja Keski-Kamputsea oli vietnamilaisten valvonnassa, mutta Länsi-Kamputseassa vaikuttivat punaiset khmerit. Lisäksi maahan syntyi punakhmereja ja vietnamilaisia vastustaneita sissiliikkeitä kuten KPNLF ja ANS. Maan läntiseen osaan kylvettiin 1980-luvulla miljoonia miinoja. Yhdysvallat tuki Sihanoukin ja punaisten khmerien liittoumaa miljoonilla dollareilla 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa.[12]

Kambodžaa johti 1980-luvulla Hun Sen. Vuonna 1991 eri poliittiset ryhmittymät pääsivät sopimukseen joka johti vuonna 1993 YK:n valvomiin vaaleihin. Punakhmerit kuitenkin jatkoivat taistelua, mutta vähitellen näiden joukot kärsivät yhä yleistyvästä karkuruudesta. Kambodžan hallitus sopi myös lukuisten yksittäisten punakhmerien johtajien ja ryhmien kanssa antautumisesta armahdusta vastaan.

Punaiset khmerit vangitsivat Pol Potin puolueen sisäisiin riitoihin liittyvässä taistelussa. Vuonna 1997 Pol Pot teloitutti pitkäaikaisen avustajansa Son Senin ja yksitoista tämän perheenjäsentä syytettyinä antautumisneuvotteluista Kambodžan hallituksen kanssa. Tämän seurauksena Pol Pot itse kuitenkin syrjäytettiin lopullisesti punakhmerien johdosta ja asetettiin kotiarestiin. Punaiset khmerit hajosivat eri faktioihin. Pol Pot kuoli huhtikuussa 1998 Ta Mokin johtaman faktion vankina, virallisen ilmoituksen mukaan sydänkohtaukseen. Khieu Samphan antautui 1998, ja viimeinen punakhmerien johtaja Ta Mok jäi kiinni maaliskuussa 1999.

Oikeudenkäynnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punakhmerien johtajat eivät ole toistaiseksi joutuneet vastaamaan teoistaan oikeudessa, ellei oikeudenkäynniksi lasketa Pol Potin näytösoikeudenkäyntiä vuonna 1997. Monet punakhmerien johtajat ovat myös 1980–1990-luvuilla neuvotelleet itselleen kuninkaallisen armahduksen vastineeksi antautumiselleen Kambodžan hallitukselle.

Vuonna 2006 YK:n ja Kambodžan hallituksen yhteisesti asettama tuomioistuin aloitti kuitenkin pitkällisen valmistelutyön jälkeen toimintansa.[4] Sen seurauksena tilanne on muuttunut, ja vuoden 2007 aikana alkavia oikeudenkäyntejä varten pidätettiin entisen keskuskomitean jäsenet Nuon Chea, Ieng Sary, Ieng Thirith, Khieu Samphan ja Tuol Slengin vankilan entinen johtaja Kang Kek Ieu. Aiemmin pidätetty Ta Mok kuoli vankeudessa heinäkuussa 2006 ennen oikeudenkäyntien alkua.[13] Eläkkeelle jäänyt kuningas Norodom Sihanouk on ilmoittanut vastustavansa oikeudenkäyntejä ja moittinut niiden tulevan kalliiksi ja tuomitsevan vain muutaman vanhan miehen, vaikka tapahtumiin osallistui satoja tuhansia.[14]

Kang Kek Ieu eli Duch oli ensimmäinen tuomittu. Hänelle langetettiin 30 vuoden vankeustuomio, mutta se muutettiin vetoomustuomioistuimessa elinkautiseksi. Ieng Thirith puolestaan vapautettiin syyskuussa 2012 heikon terveyden takia. Oikeus ilmoitti, että mahdollisesti Alzheimerin taudista kärsivä Ieng Thirith ei pysty vastaamaan syytteisiin terveydentilansa vuoksi.[15][16] Ieng Thirithin mies Ieng Sary kuoli kesken oikeudenkäynnin maaliskuussa 2013, jolloin viimeiset pidätetyt olivat Nuon Chea ja Khieu Samphan.[17]

Punaiset khmerit kieltävä laki säädettiin heinäkuussa 1994.[18]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Moreorless : heroes & killers of the 20th century – Pol Pot Killer File, haettu 19.4.2007 Towns and cities are emptied and their former inhabitants are deemed "April 17th people" or "new people". The country's entire population is forced to relocate to agricultural collectives, the so-called "killing fields".
  2. ↑ BBC News 19.11.2007, haettu 19.4.2008 Under the Khmer Rouge, more than one million people died from starvation or overwork as leaders strove to create an agrarian utopia.
  3. ↑ Cambodia – Beauty and Darkness – Bruce Sharp, haettu 19.4.2008 As of this writing (April 2005), the most commonly cited estimates of the death toll fall in the range of 1.5 to 1.7 million. The frequency with which a statistic is repeated, of course, is not an indication of its accuracy. Estimates often gain superficial credibility through repetition: a figure is put forth by one source, and is repeated without citation in another article; another commentator, searching for an accurate estimate, sees the same figure cited in two separate articles, and assumes that these two accounts have corroborated each other, and can therefore be considered reliable.
  4. ↑ a b Judges sworn in for Khmer Rouge BBC News. 3.7.2006. Viitattu 3.8.2009.
  5. ↑ ABC News 3.4.2008, haettu 19.4.2008 Five top Khmer Rouge cadres have been arrested by the court and charged with war crimes or crimes against humanity. They are "Brother Number Two" Nuon Chea, former president Khieu Samphan, former foreign minister Ieng Sary and his wife, Ieng Thirith, and Duch, head of Phnom Penh's Tuol Sleng, or "S-21" interrogation and torture centre.
  6. ↑ Cambodian Recent History and Contemporary Society: An Introductory Course, Judy Ledgerwood, Department of Anthropology and Center for Southeast Asian Studies Northern Illinois University, haettu 21.4.2008 In 1970, the US and South Vietnamese armed forces launched heavy military air and ground campaigns against North Vietnamese soldiers inside Cambodia. [...] By the end of 1973, the total bombs dropped on Cambodia reached 539,129 tons, three times more explosives than were dropped on Japan during World War II
  7. ↑ John Pilger: The revolution will not be televised 11.9.2006, haettu 21.4.2008 Year Zero not only revealed the horror of the Pol Pot years, it showed how Nixon's and Kissinger's "secret" bombing of that country had provided a critical catalyst for the rise of the Khmer Rouge.
  8. ↑ Cambodian Recent History and Contemporary Society: An Introductory Course, Judy Ledgerwood, Department of Anthropology and Center for Southeast Asian Studies Northern Illinois University, haettu 21.4.2008 With their ultra-nationalist zeal and with China’s support, the DK leaders, in David Chandler’s words, never "considered the alternatives of defeat, compromise or negotiation" (Chandler 1992:146). DK’s army launched attacks into Vietnamese territory and killed hundreds of Vietnamese civilians in an attempt to pressure the Vietnamese government to accept the DK’s border negotiation proposal. In 1977 and 1978, the Vietnamese responded with counterattacks and briefly invaded Cambodia. The DK perceived the failure of their defensive forces against this incursion as betrayal by their own Eastern Zone leaders.
  9. ↑ Yale University: Cambodian Genocide Program – Thailand's Response to the Cambodian Genocide, haettu 20.4.2008 Finally, Hanoi, together with DK dissident forces, the United Front for the National Salvation of Kampuchea, decided to launch a massive invasion of Cambodia on 25 December 1978. Within two weeks Phnom Penh fell to the Vietnamese troops. The Hanoi-backed People’s Republic of Kampuchea (PRK) led by Heng Samrin was proclaimed on 8 January 1979.
  10. ↑ Cambodian Recent History and Contemporary Society: An Introductory Course, Judy Ledgerwood, Department of Anthropology and Center for Southeast Asian Studies Northern Illinois University, haettu 21.4.2008 However, the Khmer Rouge finally disintegrated as result of internal division revealed: first by the defection of Ieng Sary and his forces in Pailin to the government in 1996, second by the murder of Son Sen on orders from Pol Pot in the 1998, and finally by the capture and trial of Pol Pot by Ta Mok forces in the same year.
  11. ↑ Yale University: Cambodian Genocide Program 1994–2008, haettu 19.4.2008 The Cambodian genocide of 1975–1979, in which approximately 1.7 million people lost their lives (21% of the country's population), was one of the worst human tragedies of the last century.
  12. ↑ Chronicle of Survival 1980-1991: Back to square one PBS Frontline. 2002. Viitattu 12.6.2024. (englanniksi)
  13. ↑ Khmer Rouge leaders facing trial BBC News. 13.2.2009. Viitattu 3.8.2009.
  14. ↑ Cambodian retired king opposes DK tribunal, calling on saving money for poor People's Daily. Viitattu 7.1.2008.
  15. ↑ Punaisten khmerien vankilanjohtajan tuomio koveni HS.fi. 3.2.2012. Sanoma company. Viitattu 7.9.2013.
  16. ↑ Juhola, Teemu: Punakhmerien "ensimmäinen nainen" vapautettiin oikeudenkäynnistä YLE Uutiset. 13.9.2012. Yleisradio. Viitattu 7.9.2013.
  17. ↑ Kansanmurhasta syytetty kuoli kesken oikeudenkäynnin Keskisuomalainen. 14.3.2013. Sanomalehti Keskisuomalainen Oy. Viitattu 7.9.2013.
  18. ↑ Uutiskatsaus. Mitä Missä Milloin 1995 s. 107. Otava 1994 ISBN 951-1-13254-7

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Affonço, Denise: Elossa kuoleman kentillä. Suomentanut Aura Sevón. Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0268-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Punaiset khmerit.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Punaiset_khmerit&oldid=22804880”