John Ambrose Fleming
John Ambrose Fleming (29. marraskuuta 1849 Lancaster, Englanti – 18. huhtikuuta 1945 Sidmouth, Englanti)[1] oli englantilainen fyysikko. Fleming tunnetaan elektroniputken eli diodin keksimisestä vuonna 1904.[2] Hän osallistui myös television kehittämiseen yhdessä John Logie Bairdin kanssa.[3]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fleming syntyi pappisperheeseen. Perheen vähävaraisuudesta johtuen hän ei voinut opiskella ja tutkia päätoimisesti, mutta hakeutui opettajan toimeen University College Londoniin, missä hän alkoi myös opiskella kokeellista fysiikkaa George Carey Fosterin johdolla, kemiaa Alexander Williamsonin johdolla ja matematiikkaa Augustus De Morganin johdolla vuonna 1867. Talousvaikeudet pakottivat hänet kuitenkin keskeyttämään opintonsa neljäksi kuukaudeksi, minkä jälkeen hän jatkoi osa-aikaisia opiskelua suorittaen kandidaatin tutkinnon Lontoon yliopistossa 1870.[1]
Fleming jatkoi opettajana Lancashiressa, kunnes kykeni rahoittamaan kemianopintoja South Kensingtonin Science Schoolsissa vuonna 1872. Hän luki Michael Faradayn töitä ja esitteli tutkimustuloksiaan jokien sähkömagneettisesta induktiosta kesällä 1875. Sittemmin Fleming jatkoi opintoja James Clerk Maxwellin alaisuudessa Cambridgen yliopistossa. Hän suoritti DSc-tutkinnon Lontoon yliopistossa 1879. Maxwellin kuoltua Fleming työskenteli James Stuartin alaisuudessa yliopiston insinöörityöpajassa ja luennoi sovelletusta mekaniikasta. Stuart suositteli Flemingiä University College Nottinghamin professuuriin, mihin hänet nimitettiinkin kesällä 1881. Fleming kuitenkin erosi professuurista jo 1882 siirtyen Edison Lighting Companyn palvelukseen Lontooseen. Hän piti myös luentoja hehkulampputehtaan työntekijöille 1886. Hänet kutsuttiin myös luennoijaksi University College Londoniin, jossa hänestä tuli sähkötekniikan professori vuonna 1885. Fleming oli tutkinut ja kirjoittanut jo pitkään termisestä emissiosta, minkä ansiosta hänet valittiin Royal Societyn jäseneksi 1892. Hän kehitti ahkerasti ja jatkuvasti yliopiston sähkötekniikan laboratorioita hankkien niihin runsaasti rahoitusta elinkeinoelämältä muun muassa John Penderiltä. Hänet nimitettiin myös John Penderin nimeä kantaneeseen professuuriin.[1]
Flemingistä tuli Marconi Wireless Telegraph Companyn neuvonantaja 1899 ja hän avusti laitteiston kehittelyssä Englannin kanaalin yli tarkoitettujen langattomien lähetysten kokeilemisessa. Samana kesänä Ranskasta lähetettyä langatonta signaalia kyettiin vastaanottamaan Britanniassa. Fleming oli myös aktiivisesti mukana Atlantin yli tapahtuneeseen radiolähetykseen 1901. Hänen neuvonantajaroolinsa päättyi 1903. Hänet valittiin samana vuonna Institution of Electrical Engineers -järjestön varapuheenjohtajaksi. Fleming patentoi elektroniputken saatuaan ajatuksen siihen aiempien tutkimustensa pohjalta vuonna 1904 ja jatkoi myöhemmin konsulttina Marconi-yhtiöille. Hän jäi eläkkeelle ja muutti Sidmouthiin 1926 jatkaen kokeita kotilaboratoriossaan ja pitäen yhteyksiä University College Londoniin emeritusprofessorin ominaisuudessa. Fleming aateloitiin 1929.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d J. T. MacGregor-Morris: Sir (John) Ambrose Fleming (1849–1945) Oxford Dictionary of National Biography. 2004. Oxford University Press. Viitattu 3.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 404. ("Putkidiodi") Helsinki: Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0
- ↑ Weilin + Göösin tietosanakirja 2, s. 462–463. Espoo: Weilin + Göös, 1992.
