Alfreds Bērziņš
| Alfreds Bērziņš | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. lokakuuta 1899 Jerin kunta, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 30. marraskuuta 1977 New York, Yhdysvallat |
| Ammatti | poliitikko |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | Latvian maanviljelijöiden liitto |
Alfreds Bērziņš (21. lokakuuta 1899 – 30. marraskuuta 1977) oli latvialainen poliitikko, joka toimi esimerkiksi maansa varasisäministerinä ja sosiaaliministerinä. Neuvostoliiton miehitettyä Latvian hän pakeni maasta päätyen toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Maanpaossa hän toimi latvialaisissa pakolaisjärjestöissä julkaisten myös useita kirjoja.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alfreds Bērziņš syntyi Jerin kunnassa tuolloisessa Liivinmaan kuvernementissa 21. lokakuuta 1899 ja kävi koulua Valkassa. Vuonna 1918 Bērziņš joutui bolševikkien pidättämäksi. Hän pakeni vuonna 1919 ja liittyi Latvian armeijaan. Armeijassa Bērziņš sai upseerikoulutuksen ja vuosina 1920–1921 hän toimi jalkaväen luutnanttina.[1]
Sodan jälkeen Bērziņš opiskeli kauppaopistolla Riiassa ja toimi eri nuorisojärjestöissä. Vuonna 1926 hän liittyi puolisotilaalliseen Aizsargi-järjestöön ja vuonna 1931 hänet valittiin Latvian parlamenttiin maanviljelijöiden liiton (Latviešu Zemnieku Savienība) edustajana. Kārlis Ulmanis kaappasi vallan Latviassa 15. toukuuta 1934. Bērziņš oli Ulmanisin ja Jānis Balodisin ohella yksi tärkeimmistä kaappauksen taustavoimista. Kaappauksen jälkeen Bērziņšistä tuli Latvian varasisäministeri ja huhtikuussa 1937 sosiaaliministeri.[1]
Neuvostoliitto miehitti Latvian kesäkuussa 1940. Bērziņš oli ainut tuolloisen hallituksen jäsensitä, jonka onnistui paeta maasta Viron ja Suomen kautta Ruotsiin. Hänen perheensä Latviassa päätyi NKVD:n karkottamaksi. Ulkomailla maanpaossa Bērziņš pyrki ajamaan Latvian itsenäisyyden asiaa. Alkuvuodesta 1941 Bērziņš oli paluumatkalla Ruotsiin Sveitsissä pidetystä latvialaisten lähettiläiden ja ministerien kokouksesta, kun Gestapo pidätti hänet Berliinissä Saksassa. Bērziņš päätyi Sachsenhausenin keskitysleirille, josta hänet vapautettiin marraskuussa 1942. Vapautuksensa jälkeen Bērziņš joutui jäämään Berliiniin, jossa häntä valvoi poliisi. Toisen maailmansodan päättyessä hän päätyi edelleen pakolaisleirille ja vuonna 1950 hän muutti Yhdysvaltoihin.[1]
Yhdysvalloissa 1950 asettui New Yorkin kaupunkiin. Hän toimi eri latvialaisissa pakolaisjärjestöissä. Toimintaan kuuluivat esimerkiksi julkaisut Latvijas Brīvībai (1952–1960), The Baltic Review (1953–1961), La Revue Baltique (1954–1961), Zemnieku Vien˜ība (1954–1962) ja Revista Baltica (1957–1967). Bērziņš julkaisi myös useita teoksia, joiden joukossa olivat Atmiņas par Kārli Ulmani (1947), I Saw Vishinsky Bolshevize Latvia (1948), Kārlis Ulmanis (1952), Labie gadi (1963), The Unpunished Crime (1963), The Two Faces of Coexistence (1967), Tāls ir ceļš atpakaļ uz mājām (1971), Kārlis Ulmanis: Cilvēks un valstsvīrs (1973) ja 1939 (1976). Bērziņš kuoli New Yorkissa 30. marraskuuta 1977.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 81-82. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0 (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
