Iänmääritys

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ajoitus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Iänmääritys eli ikäys tarkoittaa eliön, esineen tai ilmiön alkamishetken määrittämistä sen nykytilan avulla. Esimerkiksi elävien eliöiden iänmäärityksellä tarkoitetaan aikaa sen syntyhetkestä ja kiven iänmäärityksellä aikaa sen kiteytymishetkestä kiinteään muotoon. Nykyaikaisilla menetelmillä pystytään myös monivaiheisiin iänmäärityksiin, esimerkiksi kuolleen eliön ikä kuollessa ja kuolinhetki kuten myös maahan lentäneen Marsin meteorin synty-, lento- ja putoamishetki Antarktikselle.

Iänmääritysmenetelmä eli ajoitusmenetelmä on menetelmä, jolla pyritään määrittämään vanhan maasta kaivetun esineen tai aineen ikää. Iänmääritystä tarvitsevat muun muassa arkeologit ja paleontologit sekä muut muinaishistorian tutkijat. Iänmääritysmenetelmät perustuvat monesti jonkin aineen muuttumiseen toiseksi sen ikääntyessä. Joidenkin radioaktiivisten aineiden tiedetään hajoavan tunnetulla vauhdilla.

Iänmääritysmenetelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keraminen astia (noin 1350 eaa.)

Radiometrinen iänmääritys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radiometrinen iänmääritys eli radioisotooppimenetelmät perustuvat siihen, että alkuaineen isotoopit hajoavat tunnetulla vauhdilla toisiksi alkuaineiksi tai isotoopeiksi. Tunnettuja radioaktiivisia iänmääritysmenetelmiä ovat radiohiilimenetelmä eli hiili-14-menetelmä (C-14-menetelmä), kalium-argon-menetelmä, uraani-lyijy-menetelmä ja AMS-radiohiiliajoitus.

Termoluminesenssi (TL)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Termoluminesenssiajoitus

Termoluminesenssissa nuori ja vanha aine säteilevät kuumennettaessa eri määrän valoa. Valon määrä riippuu siitä kuinka paljon aineeseen on tullut säteilyä sen edellisen kuumennuskerran jälkeen. Menetelmä sopii siis esimerkiksi keramiikan ja sedimenttien ajoittamiseen.

Aminohappoajoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Aminohappoajoitus

Aminohappojen rakenteen muuttumiseen perustuu L-D-aminohappo-rasemisaatio-menetelmä. Siinä mitataan sitä, miten aminohapot vanhetessaan muuttuvat L-muodosta T-muotoon. Tätä 1970-luvulla kehitettyä, aikoinaan usein käytettyä menetelmää pidetään melko epätarkkana varsinkin silloin, jos alueen ilmaston historiaa ei tunneta. Aminohapon muutos L:stä D:ksi nimittäin riippuu muun muassa lämpötilasta, kosteudesta, maaperän kemiallisesta koostumuksesta, kuolleesta eliöstä ja monista muista tekijöistä. Menetelmän tarkkuus paranee, jos käytettävissä on vertailusarja näytteiden kalibrointiin.[1]

Rehydroksylaatioajoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Rehydroksylaatioajoitus

Keraamisten esineiden ikä voidaan määritellä rehydroksylaation avulla. Arkeologinen materiaali on suurelta osin poltettua savea. Kun keraamiset esineet reagoivat ilmassa olevan kosteuden kanssa, niiden paino lisääntyy. Esineen paino nollataan kuumentamalla. Punnitsemalla ja piirtämällä suora saadaan melko tarkka ajankohta, jolloin esine alun perin poltettiin. Yli 10 000 vuoden ikäisten esineiden määrittely ei ole luotettavaa, ja tulipalo nollaa esineen iän.[2]

Vuosirengasanalyysi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosirengasanalyysi eli dendrokronologinen analyysi pohjautuu siihen, että ilmasto vaihtelee puun kasvuaikana, ja eri vuosina syntyy eri paksuisia vuosirenkaita. Sateinen vuosi tuottaa paksumman vuosirenkaan eli vuosiluston kuin kuiva. Jos kaksi puuta elää osittain samaan aikaan, toinen hieman aikaisemmin, toinen hieman myöhemmin, molemmista näkyy sama vuosirengaskuvio, toisessa esimerkiksi lähellä puun ydintä, toisessa lähellä puun kuorta. On tehty tuhansien vuosien taakse ulottuvia vuosirengassarjoja, "puukalentereita", joiden avulla on pystytty kalibroimaan C-14-ajoitusta, jolloin kalibrointiongelmat vähenevät huomattavasti; Koska puiden vuosirenkaat ovat eloperäistä ainetta, vuosirenkaista voidaan ottaa C -14 -analyysi ja tätä kautta saadaan tieto siitä paljonko ilmakehässä on tuolloin ollut C -14:aa ja antaa tietoa siitä paljonko C -14:aa saman ikäisissä kohteissa on[3]

  1. amino acid racemization (AAR) AAGL. Arkistoitu 14.3.2012. Viitattu 20.1.2013.
  2. Timo Suvanto: Vesi kertoo keraamisen astian iän. Helsingin Sanomat, 3.8.2010, s. B 6.
  3. Chris Turney, "Luut, kivet ja tähdet - iänmäärityksen tiede", sivu 58

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]