After Diff’rent Strokes: When the Laughter Stopped
(Ohjattu sivulta After Diff'rent Strokes: When the Laughter Stopped)
After Diff’rent Strokes: When the Laughter Stopped | |
---|---|
Ohjaaja | Ted Haimes |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja | Cynthia H. Margulis |
Säveltäjä | Taylor M. Uhler |
Leikkaaja | Axel Hubert |
Pääosat | Elise Horn |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | FOX |
Ensi-ilta | 16. toukokuuta 2000 |
Kesto | 60 min |
Alkuperäiskieli | Englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
After Diff’rent Strokes: When the Laughter Stopped on vuonna 2000 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen televisioelokuva, jonka ohjasi Ted Haimes. Se perustui 1970-1980-luvulla esitetyn tilannekomediasarjan Diff'rent Strokes näyttelijöihin. Elokuvassa seurataan erityisesti näyttelijä Dana Platonin televisiosarjan jälkeistä elämää aina hänen kuolemaan saakka.
Elokuvassa oli alkuperäisessäkin sarjassa Willis Jacksonia näytellyt Todd Bridges, joka näytteli elokuvassa huumeiden myyjää. Puolestaan Corey Mendell Parker näytteli itse Bridgesia. Mukana oli myös muun muassa Mighty Morphin Power Rangersissa näytellyt David Yost.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elise Horn | … | Dana Plato |
Alon Williams | … | Gary Coleman |
Corey Mendell Parker | … | Todd Bridges |
Catero Colbert | … | Dion |
Sean Bridgers | … | Robert |
Kevin Rankin | … | Lanny |
Sy Richardson | … | Mr. Coleman |
Todd Bridges | … | huumeiden myyjä |
Berlinda Tolbert | … | Gary Colemanin äiti |
Jean Carol | … | Uutistoimittaja |
Robert Catrini | … | Etsivä |
Kathy Christopherson | … | Heather Daily |
William A. Robertson | … | Howard Stern radio-ohjelmaan soittaja |
David Yost | … | Playboy valokuvaaja |
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- After Diff’rent Strokes: When the Laughter Stopped Internet Movie Databasessa (englanniksi)