Abdulbaha’

'Abdu'l-Bahá
Abdulbaha’n johtajuuskaudella bahai-usko levisi länsimaihin
Henkilötiedot
Syntynyt	23. toukokuuta 1844 Teheran, Persia
Kuollut	28. marraskuuta 1921 (77 vuotta) Haifa, Palestiinan brittiläinen mandaatti
Koulutus ja ura
Vaikutusalueet	Bahai
Tunnetut työt	Jumalallisen suunnitelman muistiot, The Secret of Divine Civilization
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Osa artikkelisarjaa

Bahai-usko

Keskeiset henkilöt

• Bab
• Baha’ullah
• Abdulbaha’
• Shoghi Effendi

Kirjoitukset

• Kaikkein pyhin kirja
• Varmuuden kirja
• Kätketyt sanat
• Seitsemän laaksoa
• Bahai-uskon kirjoitukset

Hallinto ja tapakulttuuri

• Bahain maailmankeskus
• Oikeusneuvosto
• Bahai-kalenteri

Historia

• Historia
• Aikajana
• Šaikhilaisuus
• Baabilaisuus
• Bahai-uskon vainot

Abdulbaha’ (myös kirjoitusasulla `Abdu’l-Bahá'), alun perin Abbas Efendi, (23. toukokuuta 1844 Teheran, Persia – 28. marraskuuta 1921 Haifa, Mandaatti-Palestiina) oli bahai-uskon perustajaprofeetan Baha’ullahin vanhin poika ja hänen seuraajansa vuodesta 1892. Liikkeen joutuessa vuodesta 1868 alkaen maanpakolaisuuteen, Abdulbaha’ vahvisti ja edisti sen leviämistä Persian lisäksi 23 maahan. Hän kirjoitti bahai-uskon keskeisimpiä teoksia Baha’ullahin ja Shoghi Effendin tekstien rinnalla. Abdulbaha’n vierailut länsimaissa levittivät uskonnon Lähi-idän ulkopuolelle. Samalla hänen kirjoituksensa saivat vaikutteita kristinuskosta ja länsimaisesta humanitaarisuudesta.

Bahailaisuuden levittäjä länsimaihin

Nuori Abbas Efendi (Abdulbaha’) vuonna 1868.

Valtataistelu johtajuudesta

Abdulbaha’n isä Baha’ullah oli ennen kuolemaansa testamentannut hänelle Kitab-i ahd -teoksessa bahai-liikkeen johdon. Vastaavasti Abdulbaha’n vanhempi veli Mirza Muhammad Ali määrättiin hänen seuraajakseen. Baha’ullah kuoli vuonna 1892, mutta suurin osa perheenjäsenistä liittoutui Mirza Muhammad Alin johdolla Abdulbaha’a vastaan. He saivat kannatusta Syyriassa, mutta vahvimmat tukialueet Iranissa ja Yhdysvalloissa jäivät Abdulbaha’n puolelle.

Nuorturkkilaisten vallankumouksen seurauksena jossa syrjäytettiin sulttaani Abd-ul-Hamid II vapautettiin kaikki poliittiset vangit vuonna 1908. Vapautunut Abdulbaha’ siirtyi Haifaan, matkusti laajalta vuosina 1910–1913 ja palasi Haifaan uuden uskonnon maailmankeskukseen. Samaan aikaan Mirza Muhammad Alin joukkojen kannatus kuihtui. Abdulbaha’n vahva karisma ja haluttomuus sitoutua selkeästi määrättyyn oppiin pitivät liikkeen yhtenäisenä sen leviämisen aikana.

Oppi yhtenäistyy

Baha’ullahin ja Abdulbaha’n kirjoitukset levisivät 1890-luvulta lähtien. Varhaiskauden bahailaisuus oli opillisesti baabilaisuuden jatkaja, mutta leviäminen Lähi-idän ulkopuolelle – varsinkin Amerikkaan – muutti bahai-uskoa. Jumalaa ei voinut tuntea suoraan, mutta sen sijaan hänen ilmentymiään olivat olleet profeetat Abraham, Zarathustra, Mooses, Jeesus, Muhammad, Bab ja viimeisenä Baha’ullah. Virallisenkin opin kannalta Jeesus oli eräs tärkeimmistä profeetoista ja hänen odotettiin palaavan viimeisinä päivinä. Abdulbaha’n uskonnollista auktoriteettia lisättiin opilla, jonka mukaan hän oli "Liiton Keskus". Oppi muistutti bahai-uskoa edeltäneen šaikhilaisuuden oppia kätketyn imaamin ainoasta maanpäällisestä edustajasta, ruknista.

Tällä tavalla liikettä yhtenäistettiin Abdulbaha’n taakse, mikä ei jättänyt tilaa muille johtohahmoille. Luultavasti tämä sai osan hänen kannattajistaan liittymään kilpailevan Mirza Muhammad Alin joukkoihin. Toisena kilpailevana johtohahmona oli syyrialainen entinen kristitty Ibrahmin Khairallah (k. 1929), joka toimi itsenäisenä bahai-johtajana Amerikassa. Hän loi liikkeelle vahvan kristillisen messiaanisen odotuksen. Vuodesta 1900 lähtien amerikkalaiset bahait suuntasivat katseensa yksinomaan Abdulbaha’an, joka otti etäisyyttä Khairallahin oppeihin. Abdulbaha’n neutraali asenne uskonnollisissa opeissa loi menestystä Amerikassa ja esti puhtaasti kristittyjä näkemästä liian aikaisin bahai-uskon šiialaiset juuret. Juuri Amerikassa bahailaisuus saavutti lopullisesti universaalin luonteen.

Nopea kasvu ja tasaantuminen

Bahailaisuus sai 1870- ja 1880-luvulla kannatusta myös muidenkin kuin baabilaisten keskuudessa. Liike ei vetänyt puoleensa šiialaista oppineistoa, mutta sen sijaan liike levisi erityisesti kauppiaiden ja sivistyneistön keskuudessa. Bahai-uskon nopeimman kasvun aikana vuodesta 1890 vuoteen 1920 se keräsi käännynnäisiä länsimaista sekä sorrettujen Persian juutalaisten ja zarathustralaisten keskuudesta. Laajeneminen pysähtyi 1920-luvulla, kun Persian yhteiskunta muuttui maalliseksi ja bahai-uskon perinteinen kohderyhmä ei kaivannut enää uutta uskontoa.

Viimeiset vuodet

Abdulbaha’ kiertueellaan Yhdysvalloissa vuonna 1912.

Vankilasta vapautumisensa jälkeen Abdulbaha’ saattoi kiertää vapaasti ympäri maailmaa eikä hänen tarvinnut tyytyä ainoastaan lähettämään valtuuttamiaan persialaisia opettajia. Vuonna 1911 hän kiersi luennoimassa ympäri Eurooppaa ja seuraavana vuonna Amerikassa. Kiertueet toivat runsaasti julkisuutta, mutta niissä ei tuotu esille uusia opillisia asioita.

Abdulbaha’ kuoli 1921. Hän nimitti testamentissaan tyttärenpoikansa Shoghi Effendin liikkeen johtajaksi. Abdulbaha’n testamentti korosti velvollisuutta totella nuorta Shoghia. Abdulbaha’n syrjäytetty veli Mirza Muhammad Ali yritti vielä vedota varhaisempaan Baha’ullahin testamenttiin, jossa johtajuuden olisi kuulunut siirtyä hänelle, mutta asia ei saanut juurikaan kannatusta. Nykyinen bahai-usko perustuu Babin, Baha’ullahin ja Abdulbaha’n teoksiin, joiden tulkitsijana toimii Shoghi Effendi. Abdulbaha’n hauta sijaitsee Babin hautapyhäkössä Israelin Haifassa.

Lähteet

• Dictionary of Beliefs and Religions. (Originally published 1992 as Chambers Dictionary of Beliefs and Religions) Great Britain: The Wordsworth, 1995. ISBN 1-85326-354-0 (englanniksi)
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Abdulbaha’ Wikimedia Commonsissa