A priori ja a posteriori

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta A posteriori)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

A priori ja a posteriori ovat tietoteoreettisia termejä, jotka viittaavat tietyn tiedon luonteeseen. Termit viittaavat havaintokokemukseen, jonka suhteen a priori tarkoittaa samaa kuin ”ennen” ja a posteriori samaa kuin ”jälkeen”. Nämä termit tulivat käyttöön myöhäiskeskiajan skolastiikassa, mutta varsinaisesti niitä alkoivat käyttää rationalistit ja empiristit 1600-luvulla.[1]

Termien käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termejä a priori ja a posteriori voidaan käyttää 1) ideoista eli käsitteistä, 2) propositioista eli väitelauseista ja 3) argumenteista.[1][2]

1) Empiristien kuten John Locken ja David Humen mukaan kaikki ideat eli käsitteet ovat kokemuksesta peräisin eli ne ovat aposteriorisia. Rationalistien mukaan jotkin ideat (esimerkiksi substanssin idea) ovat apriorisia eli synnynnäisiä, eivätkä edellytä kokemusta. Immanuel Kantin mukaan kategoriat ovat apriorisia, kun ne mahdollistavat kokemuksen. Tällaisia ovat muun muassa ajan, tilan ja kausaliteetin kategoriat. Ilman näitä mikään aistihavainto tai kokemus ei ole hänen mukaansa mahdollista.

2) Aprioriset propositiot ovat sellaisia, ettei niiden totuusarvon määrittämiseen tarvita aistikokemuksia. Aposterioristen propositioiden totuusarvon selvittäminen edellyttää aistikokemusta. Aprioriset propositiot ovat usein analyyttisia, välttämättömiä totuuksia ja tosia käsitteidensä määritelmien perusteella. Aposterioriset totuudet ovat usein kontingentteja ja synteettisiä väittämiä.[1]

Apriorisia, analyyttisiä väittämiä:

  • ”Kaikki poikamiehet ovat naimattomia.”
  • ”Kaikki poikamiehet ovat miehiä.”
  • ”2 + 2 = 4.” (Kantin mukaan synteettinen kts. alla)

Aposteriorisia, synteettisiä väittämiä:

  • ”Kaikki poikamiehet ovat harmaatukkaisia.”
  • ”Matti on punatukkainen.”
  • ”Mikä tahansa riittävän kevyellä vauhdilla ilmaan heitetty kappale palaa takaisin maan pinnalle.”

3) Argumentit ovat apriorisia, mikäli ne sisältävät deduktion apriorisista väitteistä johtopäätökseen.[1]

Immanuel Kant

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaottelua on filosofiassa käytetty pitkään, mutta nykymerkityksessään se alkoi yleistyä Immanuel Kantin töiden myötä. Hänen aikalaisensa filosofit, kuten David Hume, päätyivät kieltämään jopa kausaliteetin. Humen argumentti kulkee seuraavasti: Kausaliteetti oletetaan kokemukseen, koska olemme tottuneet siihen, että yhtä ilmiötä seuraa aina toinen. Kuitenkaan emme voi päätellä siitä, että aurinko on aina noussut sitä, että se nousee huomennakin. On hyvin kuviteltavissa että se ei nouse, kyseessä ei ole käsitteellinen mahdottomuus kuten kulmikas ympyrä. Isaac Newtonin kehittämä fysiikan kuvaus kuitenkin perustuu pitkälti kausaliteetille ja kuvaa ulkomaailmaa hämmästyttävän tarkasti. Tämän vuoksi Kant halusi luoda vahvemman filosofisen perustan kausaliteetille.

Immanuel Kantin mukaan kaikki analyyttiset väitteet ovat apriorisia ja perustuvat ristiriidan lakiin. Analyyttiset väitteet ovat hänen mukaansa määritelmänsä kautta tosia. Tällainen on esimerkiksi ”Kaikki kappaleet ovat ulottuvaisia.” Synteettiset väitteet puolestaan lisäävät eli syntetisoivat väitteen subjektiin uutta tietoa. Tällainen on esimerkiksi väite ”Kappale on raskas.” Tässä predikatiivi ”raskas” syntetisoidaan käsitteeseen ”kappale”. Synteettisiä väitteitä hänen mukaansa ovat kokemusarvostelmat eli -väitteet ja matemaattiset väitteet, sillä väittämällä "7+5=12" siis todellakin laajennamme käsitettämme ja lisäämme ensimmäiseen käsitteeseen uuden.[3]

Kantin teoksen Puhtaan järjen kritiikki keskeisenä kysymyksenä on synteettisen apriorisen tiedon eli informaatiota lisäävän, mutta havaintokokemusta edeltävän tiedon mahdollisuus. Kantin mukaan puhdas matematiikka ja puhdas luonnontiede kuten Newtonin fysiikka kuuluvat tälle alueelle. Se on synteettistä tietoa, koska se lisää informaatiota tiedon kohteesta, ja apriorista, koska se perustuu pelkästään apriorisiin kategorioihin.[4] Aika, tila ja kausaliteetti ovat apriorisia ennakkoehtoja, jotka jäsentävät kokemusta ja yhdistää havaittuja ilmiöitä toisiinsa. Nykyään keskustelu koskee sitä, onko kausaliteettitieto tai mikään muukaan synteettistä ja apriorista.

  1. a b c d Antony Flew (päätoim.), A dictionary of philosophy, Span books, London 1984.
  2. Korte, Tapio: Filosofian keskeistä terminologiaa soc.utu.fi. Viitattu 28.1.2008.[vanhentunut linkki]
  3. Kant, Immanuel: Prolegomena. Gaudeamus, Helsinki, 1997, s. 54-56.
  4. Kant 1997, s. 66.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]