70 millimetrin filmi
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
70 millimetrin filmi on eräs suuren koon elokuvaesitysformaatti, ja 65 millimetrin filmi sen kameranegatiivikoko. Sitä on käytetty 1950-luvulta asti lähinnä suuren budjetin elokuvaspektaakkeleissa, kuten Ben-Hurissa (1959) ja 2001: Avaruusseikkailussa (1968). Kyseinen filmikoko esiintyy yleensä eri tuotenimillä kulkevissa formaateissa, joista tunnetuimpia ovat Imax ja Super Panavision 70.
Vaikka formaatti tunnetaankin paremmin 70 mm:n filminä, kuvataan elokuvat viisi millimetriä kapeammalle 65 mm:n filmille. Esityskopion molemmille puolille liitetään 2,5 mm leveät magneettiääniraidat, jotka sisältävät kuusiraitaisen äänen. Formaatissa jokaista kuvaruutua kohden on viisi perforaatiota, ja kuvasuhde on 2,20:1. Useimmissa 65 ja 70 mm:n filmiformaateissa (kuten Todd-AO ja Ultra Panavision 70) kuvanopeus on standardi 24 kuvaruutua sekunnissa, mutta esimerkiksi Showscan-järjestelmässä se on 60 kuvaruutua/s.
70 mm:n elokuvafilmiä on käytetty myös pallon muotoiselle kankaalle heijastettavien elokuvien esittämiseen. Huvipuistoissa on esitetty Cinema 180- tai Cinema 2000 -nimillä markkinoiduissa saleissa neljäsosapallon muotoiselle valkokankaalle lyhyitä, noin 15 minuuttia kestäviä elokuvia, joiden aiheena ovat olleet muun muassa auto- ja vuoristorata-ajelut sekä lentokonelennot. Valkokankaan kuvanäkymä kattaa yleisön näkökentästä noin 180° vaakasuunnassa ja 90° pystysuunnassa. Elokuvia katsotaan esitystilassa seisoen. Elokuvien tarkoitus on horjuttaa katsojien tasapainoa pelkällä näköaistilla, koska näkymä kattaa melkein koko silmän näköalueen. Filmissä käytetään normaalia Todd-AO-kuvaruutua, ja ne kuvataan sekä esitetään erittäin pienipolttovälisellä kalansilmälinssillä. Tästä järjestelmästä on käytetty nimitystä Omnivision.
Toinen 70 mm:n elokuvafilmin pallokangasprojisointitekniikka on Dynavision, jonka pallokankaalle heijastettavan kuvan näkymä on Omnivisionia hieman korkeampi. Järjestelmässä käytetään Omnivisionin tapaan lyhytpolttovälisiä kalansilmälinssejä. Dynavision-elokuvissa yhtä filmiruutua kohden käytetään kahdeksan perforaatioreikää (tästä usein käytetty nimitys 8/70 mm). Dynavision-elokuvien aiheet ovat yleensä tiedeaiheisia dokumentteja, jossa mikromaailman yksityiskohdat voidaan esittää katsojille valtavina suurennoksina. Dynavision-filmit voivat olla myös vailla ääniraitoja, jolloin elokuvan monikanavaääni tuotetaan projektoreihin synkronoiduilta erillisiltä äänilähteiltä. Suomessa Dynavision-elokuvia esitettiin Tiedekeskus Heurekan Verne-teatterissa vuoteen 2007 saakka.
70 mm:n filmi on ollut olemassa lähes yhtä kauan kuin elokuvakin, mutta se yleistyi vasta 1950-luvun aikana Todd-AO-laajakuvaformaatin mukana. Formaatin kehittivät yhteistyössä tuottaja-yrittäjä Mike Todd ja American Optical Commpany. Todd pyrki uudella formaatilla Cineraman kuvalaatuun ilman siihen liittyneitä teknisiä ongelmia. Toisin kuin Cinerama, Todd-AO voitiin kuvata ja esittää yhdellä kameralla ja projektorilla.[1]
Formaatti sai suosiota korkean kuvanlaatunsa ja monikanavaäänensä takia, ja jälkimmäisen takia monista 35 mm:n filmillekin kuvatuista elokuvista tehtiin 70 mm:n esityskopiot, jotta nekin voisivat hyödyntää monikanavaääntä. Erikoisefektien tekijät puolestaan suosivat 65 mm:n filmiä sen kuvanlaadun takia. Formaatti menetti kuitenkin suosiotaan, kun filmilaadut paranivat ja 35 mm:n esityskopioissa alettiin käyttää digitaalista ääntä, eikä kalliille suuren koon formaatille ollut juuri kysyntää. 1900-luvun viimeinen kokonaan 65 mm:n filmille kuvattu pitkä elokuva on Kenneth Branagh'n Hamlet (1996).
2000-luvun lopulta alkaen 65 mm:n filmi on tehnyt kuvausformaattina pienimuotoista paluuta Hollywoodissa. Muun muassa elokuvat The New World (2005), Yön ritari (2008), The International (2009), Transformers: Kaatuneiden kosto (2009), Suljettu saari (2010) ja Inception (2010) sisälsivät erilaisilla 65 mm:n filmiformaateilla kuvattuja jaksoja tai kohtauksia. Ron Fricken elokuva Samsara (2012) on ensimmäinen kokonaan 65 mm:n filmille kuvattu pitkä elokuva 15 vuoteen. Myös samana vuonna ensi-iltansa saanut Paul Thomas Andersonin Mestari kuvattiin 65 millimetrin filmille, mikä mahdollisti erittäin suuren kuvatarkkuuden ja erittäin kapean syväterävyysalueen elokuvan monissa lähikuvissa[2][3].
Suomessa 70 mm:n elokuvia esitettiin vuosina 1988–2013 säännöllisesti Oulun Tiedekeskus Tietomaan jättielokuvateatterissa, jossa oli 7/70 mm:n projektorilaitteisto ja suorakaiteen muotoinen, pitkään Suomen suurin 192 neliömetrin valkokangas, kunnes vuonna 2014 siirryttiin digitaalilaitteistoon. Esitettävät elokuvat ovat lyhyiden Imax-elokuvien pienennöksiä; perinteisiä pitkiä elokuvia ei 7/70-formaattiin juuri ole muunnettu.[4]. Pitkiä klassikkoelokuvia on viime vuosina esitetty 5/70-formaatissa erikoisnäytöksinä ainakin Sodankylän elokuvajuhlilla sekä Helsingissä Bio Rexissä ja Finnkinon Bristol-teatterissa, joka sulki ovensa vuonna 2010lähde?. Helsingin Oodi-kirjaston yhteyteen vuonna 2019 avattu Kino Regina mahdollisti Kaville ensi kertaa 70 millimetrin ja Cinemascope-elokuvien esittämisen elokuva-arkiston näytöksissä[5]. Vuonna 2024 Suomessa on pysyvässä käytössä kaksi 70 mm projektoria: yksi Kino Reginassa ja toinen Helsingin Lasipalatsin Bio Rex -teatterissa[6].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Robley, Les Paul & Sherlock, Dan: A History of Widescreen and Wide-Film Projection Processes In70mm.com. 2016. Thomas Hauerslev. Viitattu 2.7.2016.
- Lev, Peter: Twentieth Century-Fox: The Zanuck-Skouras Years, 1935–1965, s. 175. University of Texas Press, 2013. ISBN 978-0-292-74447-9 (englanniksi)
- Stageman, Allan: The Large-Screen Film: a Viable Entertainent Alternative to High Definition Television. Journal Of Film & Video, 1984, 36. vsk, nro 2, s. 21-72. (englanniksi)
- Widescreen Museum – The Ultra Panavision Wing
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lev 2013, 175
- ↑ Valkeapää, Jukka-Pekka: Mestari on elokuvakerronnan mestarinäyte, Yle Teema 24.11.2014. Viitattu 15.9.2016.
- ↑ Arvostelu: Mestari on lähes täydellinen, Dome.fi 7.2.2013. Viitattu 15.9.2016. Arkistolinkki, Internet Archive 9.1.2016.
- ↑ Puoskari, Sampo: Jättielokuva on tarua ihmeellisempi Oulun Luupin viestintäblogi, Museo- ja tiedekeskus Luuppi. 28.3.2019. Arkistoitu 10.12.2023. Viitattu 20.1.2022.
- ↑ Tietoa Reginasta Kino Regina. Viitattu 20.1.2022.
- ↑ Elokuvat | Oppenheimerin erikoisnäytös veti lähes 400 katsojaa: näin harvinaista filmikopiota käsitellään Helsingin Sanomat. 19.5.2024. Viitattu 19.5.2024.