2b2t

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta 2builders2tools)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

2b2t (2builders2tools) on vuonna 2010 luotu Minecraft-palvelin. Palvelimella ei ole sääntöjä tai moderointia, joten mikään toiminta ei ole siellä kiellettyä, ja muun muassa Rock Paper Shotgun -pelimedia on maininnut sen hävyttömimmäksi ja törkeimmäksi olemassa olevaksi Minecraft-palvelimeksi.[1] Kyseessä on vanhin tämän tyypin Minecraft-palvelin[2], joskin 2b2t:n käyttäjäkunta itse on viitannut vielä sitäkin vanhempiin vastaaviin palvelimiin.[3]

2b2t:n perusti käyttäjä nimeltä Hausemaster. Sen ensimmäiset pelaajat kuuluivat Facepunch-keskustelufoorumin käyttäjäkuntaan. Palvelimelle alkoi myöhemmin tulla pelaajia muilta foorumeilta, mikä johti käyttäjäkuntien välisiin konflikteihin.[2]

Vuonna 2013 2b2t:n kartan tiedostokoko oli yli 500 gigatavua.[4] Vuoteen 2015 mennessä koko oli kasvanut 800 gigatavuun.[5]

Kesäkuussa 2016 tubettaja The Camping Rusher teki YouTubeen videon 2b2t:stä, mikä aiheutti merkittävän kasvun palvelimen suosiossa. Aikaisemmat pelaajat olivat tilanteeseen tyytymättömiä ja yrittivät estää uusien pelaajien pääsyn palvelimelle ansoilla, sekä estämään palvelimen käsittelemisen YouTubessa aloitusalueelle sijoitetuilla pornografisilla kuvilla, jotka laukaisisivat YouTuben seksuaalisen sisällön suodattimet.[3]

2b2t:n tärkeimmäksi ohjenuoraksi on usein mainittu ”älä luota kehenkään”.[1][6]

Uusien pelaajien on odotettava vuoroaan jonossa useiden tuntien ajan ennen serverille saapumistaan – vuonna 2016 jono oli yli tuhat pelaajaa pitkä. Pelialue, jolle uudet pelaajat saapuvat, on petollinen ja täynnä vanhojen pelaajien virittämiä ansoja ja vaaroja, minkä lisäksi se myös muuttuu jatkuvasti.[1][2] Aloituspistettä ympäröi joka suuntaan noin viiden kilometrin laajuinen täysin tuhottu ja raunioitunut alue. Pelaajat rakentavat tukikohtansa yleensä 10–500 kilometrin etäisyydelle aloituspisteestä[5], mutta myös hylätyn vanhan tukikohdan ottaminen haltuunsa on mahdollista. Pelimaailmaa täplittävät siellä täällä muun muassa natsiaiheiset rakennelmat – eräs käyttäjä rakensi Hitlerville-nimisen kylän, minkä lisäksi hakaristit ovat serverillä yleisiä[3][6] – ja ISIS-järjestöä ylistävät liput ja kyltit.[1]

Koska 2b2t:ssä huijaaminen ei ole kiellettyä, on lisäohjelmia, koodeja ja muita vastaavia käyttävillä pelaajilla merkittävä yliote normaaliin pelaajiin nähden. Näilläkään keinoilla ei silti ole aina mahdollista pysyä perillä pelin jatkuvasti muuttuvan maailman tilasta, etenkään aloituspisteen osalta.[1]

2b2t:n chat-osio on yleensä täynnä säädytöntä ja rasistista kielenkäyttöä ja linkkejä esimerkiksi porno- ja šokkisivustoille.[1][2][6]

  1. a b c d e f Caldwell, Brian: Ridealong: The Ruin Of Minecraft's Most Obscene Server Rock Paper Shotgun. (englanniksi)
  2. a b c d Kiberd, Roisin: The Minecraft Server That Will Kill You 1,000 Times Newsweek. (englanniksi)
  3. a b c Guthrie, Robert: The Denizens of Minecraft's 'Worst' Server Are At War With YouTube Kotaku. 23.9.2016. (englanniksi)
  4. The 6 Most Amazing Things I’ve Seen in Minecraft IGN. 20.6.2013. (englanniksi)
  5. a b Paul, Andrew: The Worst Place in Minecraft VICE. 2.10.2015. (englanniksi)
  6. a b c 2b2t photodiary: Inside Minecraft's Most Offensive Server PCGamesN. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]