1566 Icarus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta 1949 MA)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1566 Icarus

Ikaros, 1949 MA

Löytäminen
Löytäjät W. Baade
Löytöaika 27. kesäkuuta 1949
Kiertoradan ominaisuudet
Keskietäisyys Auringosta 1,08 AU
Pienin etäisyys Auringosta 0,19 AU
Suurin etäisyys Auringosta 1,97 AU
Eksentrisyys 0,827
Kiertoaika Auringon ympäri 409 päivää
1,12 vuotta
Inklinaatio 22,83°
Fyysiset ominaisuudet
Läpimitta 1 km
Pyörähdysaika 2,27 h
Absoluuttinen kirkkaus 16,9

1566 Icarus on Maan lähelle tuleva pikkuplaneetta, joka kuuluu Apollo-asteroideihin. Icaruksen löysi Walter Baade vuonna 1949. Nimensä pikkuplaneetta sai kreikkalaisen mytologian Ikaroksen mukaan. Ennen nimeämistään asteroidi tunnettiin tunnuksella 1949 MA. Icarus on myös Maata uhkaava asteroidi eli PHA.

Löytäminen ja nimen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Icaruksen löysi Walter Baade Palomarin observatoriossa vuonna 1949.[1] Icarus sai nimensä kreikkalaisen mytologian Ikaroksen mukaan. Kreikkalaisen mytologian mukaan Ikaros sai isänsä Daidaloksen valmistamat siivet selkäänsä ja kykeni niiden avulla lentämään, mutta kun hän lensi liian lähelle Aurinkoa, siipiä koossa pitänyt vaha suli.[2] Tähän taruun viitaten vuonna 1949 löydetty asteroidi Ikaros sai nimensä, koska se saapuu jokaisella kierroksellaan lähemmäksi Aurinkoa kuin mikään muu sitä ennen tunnettu asteroidi. Se olikin lähimmäksi Aurinkoa saapuva tunnettu asteroidi siihen saakka, kunnes 3200 Phaethon vuonna 1983 löydettiin.

Suomeksi asteroidin nimi on ainakin vanhemmassa kirjallisuudessa esiintynyt myös muodossa Ikaros.[3][4]

Rata

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Icarus tulee radallaan hyvin lähelle Aurinkoa. Pikkuplaneetan pienin etäisyys on vain 0,19 AU, mikä on vähemmän kuin Merkuriuksen lähin etäisyys (0,31 AU). Tämä tarkoittaa sitä, että Icarus on osan ajasta Merkuriusta lähempänä Aurinkoa. Asteroidin radan eksentrisyys on kuitenkin melko suuri (0,827), ja pikkuplaneetta on kauimmillaan jopa 1,97 AU:n etäisyydellä. Tällöin se on kauempana Auringosta kuin Mars.

Icarus on järjestysnumeroltaan yksi pienimmistä Maata uhkaavista asteroideista (PHA).[5] Ikarus on lähimmillään maata kesäkuussa 9, 19 tai 28 vuoden välein. Harvinaisen läheltä, vain 8 053 000 kilometrin päästä se ohitti Maan 14. kesäkuuta 1968.[6] Tämän ohikulun aikana Icaruksesta tuli ensimmäinen asteroidi, jota havainnoitiin tutkalla, samaan aikaan sekä Haystackin observatoriosta[7] että Goldstone Deep Space Communications Complexista käsin.[8] Viimeksi Icarus tuli lähelle Maata 16. kesäkuuta 2016, jolloin sen etäisyys oli 0,0583 AU eli noin 8 053 000 km.[6] Seuraava lähiohitus tapahtuu 13. kesäkuuta 2043, jolloin se saapuu 0,0586 AU:n eli noin 8 770 000 kilometrin päähän.[6]

Icarusta tutkimalla on opittu paremmin ymmärtämään yleistä suhteellisuusteoriaa, Auringon litistyneisyyttä ja Jarkovskin ilmiötä.[9] Icaroksen yleisen suhteellisuusteorian mukainen periheliliike on 10,05 kaarisekuntia juliaanista vuosisataa kohti.[9]

Törmäysvaara ja Projekti Icarus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1968 Icarus ohitti Maan niin läheltä, että sen pelättiin mahdollisesti törmäävän Maahan, mikäli muiden planeettojen aiehuttamat häiriöt olisivat muuttanut sen laskettua kiertorataa. Jos tällainen törmäys olisi tapahtunut, se olisi vastannut voimakkuudeltaa noin 500 000 megatonnin räjähdystä, mikä olisi ollut yli 30 000 kertaa voimakkaampi kuin Hiroshiman pomin räjähdys.[10] Tämän vaaran torjumiseksi suunniteltiin jopa Ikaroksen tuhoamista ydinräjähteillä. Jos niin olisi tehty, sen sirpaleet olisivat kuitenkin voineet sinkoutua Maan ilmakehään ja pudota maan pinnalle meteoriitteina aiheuttaen paikallista tuhoa.[4]

Projekti Icarus aloitettiin keväällä 1967. Sen pani alulle professori Paul Sandorff ja hänen ohjaamansa opiskelijaryhmä Massachusetts Institute of Technologyssä. Tarkoituksena oli keksiä keinot Icaruksen saamiseksi muuttamaan kulkusuuntaansa rakettien avulla tai sen tuhoamiseksi siinä tapauksessa, että se olisi uhannut törmätä maahan.[11][12] Hankkeesta julkaistiin artikkeli Time-lehdessä kesäkuussa 1967[12], ja myöhemmin opiskelijoiden aiheesta laatima tutkielma on julkaistu kirjana.[11][10][13]

Aihetta sevittäneet opiskelijat kävivät hankkeensa aikana tutustumassa Floridassa sijaitsevaan Kennedyn avaruuskeskukseen, jossa Vehicle Assembly Building -rakennus teki heihin niin suuren vaikutuksen, että he kirjoittivat ”hämmästyttävästä todellisuudesta”, joka oli kokonaan poistanut heiltä Apollo-ohjelman ja Saturn-rakettiperheen mahdollisuuksiin liittyneet epäilykset.[14]

Projektista tehty raportti oli myöhemmin aiheena vuonna 1979 valmistuneelle tieteiselokuvalle Meteori.[10][15]

Icarus kirjallisuudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asteroidi Icarus on ollut aiheena seuraaviin teoksiin:

  • Alley Oop, sanomalehdessä 1968 julkaistu sarjakuvastrippi
  • Summertime on Icarus, Arthur C. Clarken novelli vuodelta 1960. Siinä astronautti lakseutuu Icarukselle sen lähestyessä periheliään.
  • Icarus's Way, Lyuben Dilovin tieteisromaani vuodelta 1974. Siinä Icarus on varustettu moottoreilla ja muutettu suureksi avaruusalukseksi, joka useiden sukupolvien ajan taittaa matkaa maailmankaikkeuden halki.[16]
  • In the Ocean of Night (1977), Gregory Benfordin romaani, jossa Icarus-nimisellä asteroidilla on merkittävä osuus.
  • Lucifer's Hammer (1977), Larry Nivenin ja Jerry Pournellen romaani. Vuonna 1968 Maan ohittanut asteroidi Icarus mainitaan useita kertoja. Todellisena uhkana romaanissa on kuitenkin komeetta, jonka hypoteettinen kääpiötähti Nemesis on saanut poikkeamaan säännölliseltä kiertoradaltaan.
  • The Memory of Whiteness (1985), Kim Stanley Robinsonin romaani. Siinä Icaroksessa asuu uskonlahko, joka palvoo sen ja Auringon läheisiä kohtaamisia.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Solar System Dynamics: 1566 Icarus (1949 MA) NASA. Viitattu 5.5.2017.
  2. ↑ Ovidius: ”Daidalos ja Ikaros”, Muodonmuutoksia (Metamorphoses), s. 260–261. (VIII kirjan säkeet 183–235) Suomentanut Alpo Rönty. WSOY, 1997. ISBN 951-0-22149-X
  3. ↑ Peter Lancaster Brown: ”Asteroidit ja Boden laki”, Jokamiehen tähtitiedettä, s. 90, 225. Suomentanut Pertti Jotuni. Otava, 1975. ISBN 951-1-01879-5
  4. ↑ a b Yrjö Karilas: ”Ikaros uhkaa”, Koululaisen muistikirja LV, 1967–1968, s. 34. WSOY, 1967.
  5. ↑ List of Potentially Hazardous Asteroids International Astronomial Union. Viitattu 5.5.2017.
  6. ↑ a b c JPL Close-Approch Data: 1566 Icarus (1949 MA) NASA Jet Propulsion Laboratory, California University of Technology. Viitattu 5.5.2017.
  7. ↑ G. H. Pettengill, I. I. Ash, M. E. Ingalls, L. P. Rainville, W. B. Smith , M. L. Stone: Radar observations of Icarus. Icarus, 1969, 10. vsk, nro 3, s. 432–435. doi:10.1016/0019-1035(69)90101-8 ISSN 0019-1035 Bibcode:1969Icar...10..432P
  8. ↑ R. M. Goldstein: Radar Observations of Icarus. Science, 1968, 162. vsk, nro 3856, s. 903–904. PubMed:17769079 doi:10.1126/science.162.3856.903 Bibcode:1968Sci...162..903G
  9. ↑ a b Asteroids with high perihelion precession rates UCLA. Viitattu 5.5.2017.
  10. ↑ a b c Dwayne A. Day: Giant bombs on giant rockets: Projet Icarus. The Space Review, 5.7.2004. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ a b Louis A. Klenman: Project Icarus: Revised Edition. The MIT Press, Syyskuu 1979.
  12. ↑ a b Systems Engineering: Avoiding an Asteroid. Time, 19.6.1967. Artikkelin verkkoversio.
  13. ↑ Project Icarus. The MIT Press, 1979. ISBN 978-0-262-63068-9 Teoksen verkkoversio.
  14. ↑ MIT Saves the World: Project Icarus (1967) wired.com. Viitattu 5.5.2017.
  15. ↑ MIT Course precept for movie. The Tech, 30.10.1979. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ Lyuben Dilov: Icarus's Way (Пътят на Икар). Määritä julkaisija! ISBN 954-739-338-3
Edeltäjä:
1565 Lemaître 		Luettelo pikkuplaneetoista Seuraaja:
1567 Alikoski
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:1566 Icarus & en:Asteroids in fiction
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=1566_Icarus&oldid=22763452”