Lehtori

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Yliopistonlehtori)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee opetusvirkaa. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Lehtori

Lehtori (lyhenne leht.[1]) on useiden opettajien virkanimike peruskouluissa, lukioissa, ammattioppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja joissain yliopistoissa. Virkaan vaaditaan yleensä ylempi korkeakoulututkinto. Lehtorin virkojen lisäksi oppilaitoksissa on muitakin opettajan tehtäviä (esim. tuntiopettaja).

Alkujaan lehtori tarkoitti pappia, joka luki jumalanpalveluksessa raamatunkohdan (latinan kielessä lectio = lukukappale, lector = lukija). Nykyisin lehtorin virka on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pappisvirasta erillinen naisteologin virka. Virka perustettiin vuoden 1963 kirkolliskokouksessa.

Lehtori on myös arvonimi.

Yliopistolliset lehtorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtorin tehtäviin yliopistolla kuuluu opettamisen lisäksi hallinnollisia tehtäviä ja tutkimustyötä. Joissakin yliopistoissa uusia lehtoreita ei enää nimitetä, joskin vanhat lehtorit saivat pitää halutessaan nimikkeensä. Vastaavaa tehtävää hoitavat ovat jatkossa yliopisto-opettajia. Pätevyysvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, mutta useilla yliopisto-opettajilla on lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.

Yliopistonlehtorilta vaaditaan tohtorin tutkinto, ja tehtävä on luonteeltaan hyvin lähellä aiempien apulaisprofessoreiden tehtäviä. Pedagoginen yliopistonlehtori taas vastaa opetuksen, mm. opetusmenetelmien, kehittämisestä. Vuodesta 2016 lähtien osa suomalaisista yliopistoista on alkanut myöntää vanhemman yliopistonlehtorin nimikkeitä kokeneille yliopistonlehtoreille. Aalto-yliopistossa on käytössä lehtorin urajärjestelmä, jossa on kolme tasoa (yliopisto-opettaja, yliopistonlehtori, vanhempi yliopistonlehtori). Lisäksi Aalto-yliopistossa voi kutsumenettelyllä saada englantilaisten yliopistojen reader-nimikettä vastaavan arvonimen johtava yliopistolehtori, joka asettuu työpaikkana lehtoreiden ja professoreiden välimaastoon. Jälkimmäisiä on kuitenkin toistaiseksi vain kolme.[2]

Lehtorin arvonimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lehtori on myös suomalainen arvonimi.
  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 31.5.2012. Viitattu 9.4.2013.
  2. Lehtorien urajärjestelmä | Aalto-yliopisto www.aalto.fi. 3.9.2018. Viitattu 19.6.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]