Orléansin piiritys

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Orleansin piiritys)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Orleansin piiritys
Osa satavuotista sotaa
Piirityksen kuvitusta 1800-luvun lopulta. Jules Eugène Lenepveun maalaus.
Piirityksen kuvitusta 1800-luvun lopulta. Jules Eugène Lenepveun maalaus.
Päivämäärä:

12. lokakuuta 14288. toukokuuta 1429

Paikka:

Orleans, Ranska

Lopputulos:

Ranskan voitto

Osapuolet

Englanti

Ranska

Vahvuudet

5 000

6 400 sotilasta, yli 4 000 aseistautunutta kansalaista

Tappiot

2 200

400

Orleansin piiritys (ransk. Le Siège d'Orléans) 1428–1429 oli Englannin ja Ranskan välisen satavuotisen sodan käännekohtia, jossa muutti Ranskan kruununperillisen kärsimät tappiot voitoiksi ja teki tietä hänen kuninkuudelleen.

Satavuotinen sota oli 1400-luvun puolella muuttunut yhä enemmän Ranskan sisällissodaksi, jossa olivat vastakkain Kaarle VI:n pojan Kaarlen (kuninkaana Kaarle VII) joukot ja Burgundin herttuan Filip III Hyvän joukot. Lisäksi Burgundi oli liittoutunut Englannin kanssa. Liittoutuman kummallakin osapuolella oli kuitenkin omat tavoitteensa, jotka pitkällä aikavälillä olivat ristiriidassa keskenään.

Englannin kuningas Henrik V oli Troyesin sopimuksen mukaan saanut perimysoikeuden Ranskan kruunuun Kaarle VI:n kuollessa. Henrik ehti kuitenkin kuolla ennen appeaan Kaarle VI:tä. Näin Englannin valtaistuimelle nousi vähän alle vuoden ikäinen Henrik VI. Kun myös Kaarle VI melko pian kuoli, tuli Henrik VI:sta englantilaisten mielestä myös Ranskan kuningas. Tätä eivät hyväksyneet edesmenneen Kaarle VI:n pojan (dauphinin, kruununprinssin) kannattajat, koska he pitivät tätä niin sanottua Bourgesin kuningasta ainoana oikeana Ranskan hallitsijana. Ajankohdan merkittävin, varakkain ja mahtavin hallitsija Burgundin Filip III Hyvä havitteli Ranskan kruunua, olihan hän edesmenneen Kaarle VI:n serkku. Poliittisessa tilanteessa tämä ”Lännen suuri leijona”, kuten häntä myös kutsuttiin, oli katsonut liittoutumisen englantilaisten kanssa omien kunnianhimoisien tavoitteidensa kannalta paremmaksi.

Kuninkaiden, heidän kannattajiensa ja sotilaittensa lisäksi kuvaan kuuluu Orleansin kaupunki, joka on Ranskan alueellisesta hallinnassa tärkeä solmukohta, sillä sen luona kohtaavat Loire-joen eteläisellä puolella oleva Ranska, joka oli dauphinin hallinnassa, ja pohjoinen Ranska, jota hallitsivat englantilaiset ja burgundilaiset. Lisäksi isojen päättäjien pakan sekoitti 17-vuotias pohjoisranskalainen maalaistyttö, joka tässä sotahistorian suuressa käänteessä nousi ratkaisevaan osaan. Hän oli Jeanne d'Arc.

Orleansin piiritys. Vigiles de Charles VII, 1400-luku.

Bedfordin herttua, joka oli Ranskan sijaishallitsija Englannin kuninkaan Henrik VI:n nimissä, teki vuonna 1428 päätöksen hyökätä Orleansiin. Hänellä oli tarkoituksena ensinnäkin ottaa haltuunsa tuo Kapetingien dynastialle erinomaisen tärkeä kaupunki, joka oli ollut dynastian ensimmäisten hallitsijoiden pääkaupunki, ja avata tie etelään Berryn, Poitoun ja Auvergnen maakuntiin, joissa ranskalaisen kruununperijän, dauphinin asema oli vielä vahva.

Loire-joen pohjoisen puolen kaupungit antautuivat yksi toisensa jälkeen englantilaisille joukoille muutamassa päivässä. Englantilaisten armeija käsitti noin 10 000 sotilasta. Sotaretken varsinainen kohde, Orleansin kaupunki, pysyi kuitenkin vahvana. Lopulta 12. lokakuuta englantilaiset asettuivat piirittämään kaupunkia. Piiritys oli hyökkääjän perinteinen keino käydä väsytyssotaa, ja eurooppalaiset olivat sen asiantuntijoita niin omien feodaalisotiensa kuin myös ristiretkistä saadun kokemuksen ansiosta. Englantilaiset katkaisivat Orleansin kaupungin asukkailta ja puolustajilta yhteydet ympäristöön. Kaupunkiin kohdistunut tulitus alkoi 17. lokakuuta, ja englantilaiset hyökkäsivät Loirejoen yli menevää siltaa Pont des Tourelles suojannutta Tourellesin linnoitusta vastaan 21. lokakuuta. Se ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, mutta 24. lokakuuta tapahtunut uusi yritys tuotti tulosta. Samalla kuitenkin heidän komentajansa Salisburyn herttua haavoittui ja kuoli haavoihinsa muutamaa päivää myöhemmin.

Orleansin puolustajat käyttivät hyväkseen tilannetta ja hävittivät kaupungin ympäristön pystyäkseen puolustamaan kaupunkia paremmin. Tässä hävityksessä tuhottiin muun muassa 26 ympäristön kirkkoa. Samaan aikaan he hankkivat lisää aseistusta. Seuraavana vuonna 5. tammikuuta amiraali de Coulan toi puolustajien vahvistukseksi lisäjoukoiksi 200 miestä. Englantilaisten hyökkäykset torjuttiin toistuvasti, ja näin estettiin täydellinen piiritetyn kaupungin sulkeminen, josta olisi voinut seurata nälänhätä. Bloista tulleiden kuninkaallisten apujoukkojen avustuksella kaupungin asukkaat takavarikoivat Pariisista piirittäjille tulleen sillilastin. Tuota tapahtumaa kutsutaan nimellä Journée des Harengs ("sillien päivä"). Samalla tämä tapahtuma kohotti kaupunkilaisten mielialoja ja oli omiaan vahvistamaan puolustusta, kun oli paljastunut, että englantilaisten joukkojen voima ja tehokkuus eivät riittäneet kukistamaan kaupungin vastarintaa.

Kaupungin 5 000 asekuntoisella miehellä oli muiden aseiden lisäksi käytössään 72 kanuunaa, puisia tai metallisia putkia, jotka ampuivat 10–100 kilon panoksia korkeintaan 1 000 metrin kantamalla. Niihin käytetty ruuti oli usein kehnoa, ja tulokset olivat sen mukaisia. Kaupungin puolustus kuitenkin kesti, eivätkä englantilaiset onnistuneet valloittamaan kaupunkia, joka olisi avannut heille oven kohti Ranskan eteläisempiä maakuntia.

Piirityksen murto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaallisten neuvonantajiensa tahdon vastaisesti dauphin Kaarle nimesi yllättäen Jeanne d'Arcin johtamaan 4 000 miehen sotajoukkoa yhdessä Jean Dunois'n kanssa. Kun Jeanne joukkoineen lähestyi Orleansia, hän pyysi englantilaisia vetämään joukkonsa pois kaupungin ympäriltä. Tämä pyyntö tietenkin torjuttiin, ja sille jopa naurettiin. Kuitenkin Jeannen kuulemat "äänet" olivat kertoneet hänelle, että englantilaisia vastaan pitää hyökätä pohjoisesta, ja hän onnistui vakuuttamaan muut suunnitelmansa hyödyllisyydestä. Ranskalaiset joukot astuivat kaupunkiin 29. huhtikuuta 1429.

Muutaman päivän kuluttua 11. toukokuuta Jeanne tuli joukkoineen ulos kaupungista ja osallistui englantilaisen hallussa olevan Saint-Loupin linnoituksen valloitukseen. Taistelussa kaatui vain kaksi ranskalaista, kun vastapuolen menetykset olivat moninkertaiset. Seuraavien viikkojen aikana Jeanne joukkoineen teki vastaavanlaisia hyökkäyksiä Orleansin ympäristöön sillä seurauksella, että kuusitoista englantilaisten hallussa ollutta linnaketta palautui ranskalaisten hallintaan.

Englantilaiset joutuivat lopettamaan piirityksen ja peräytymään takaisin kohden Pariisia 8.–9. toukokuuta 1429.

Orleansin piiritys ja sen purkautuminen olivat Ranskan sotilaallisena voittona ja englantilaisten nöyryyttävänä tappiona yksi niistä historiallisista tapahtumista, joiden seuraukset ovat paljon laajemmat ja suuremmat kuin taisteluun osallistuneet olisivat osanneet kuvitella. Tapahtumilla oli välittömät, mutta myös pitkän aikavälin seuraukset.

Välittömät seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välittömistä seurauksista merkittävä oli moraalin voimakas kohoaminen ranskalaisten joukoissa. Lisäksi jako Jeannen kannattajiin ja vastustajiin syveni, joskin kannattajien joukko kasvoi. Piirityksen laukeaminen piiritettyjen voitoksi esti englantilaisten etenemisen kohden dauphinin hallussa olevia alueita. Englantilaisten joukkojen taistelumoraali puolestaan laski, koska voitto ei ollutkaan enää itsestään selvä.

Jeanne d'Arcilla oli kuitenkin mielessään vain yksi ainoa päämäärä, jonka hyväksi voittoa saattoi käyttää. Kyse oli dauphinin eli kruununperillisen voitelusta kuninkaaksi. Jeanne lähti innolla toteuttamaan tätä hanketta, ja matka Orleansista kohden Reimsiä ja sen katedraalia alkoi. Matkalla kaupunki toisensa jälkeen antautui kuninkaan joukoille ja lopulta myös kruunajaiskaupunki (Ranskassa tosin tässä tilanteessa on ollut kyse enemmänkin pyhittämisestä kuin kruunaamisesta).

Reimsin tilaisuudessa ei ollut paikalla vallan symboleja, sillä ne olivat englantilaisten hallussa. Kuitenkin siellä oli kaikkein tärkein, pyhä ampulli, sen sisältämä pyhä öljy sekä rituaalin suorittaja, Reimsin arkkipiispa-herttua. Arkkipiispa oli nimittäin tehnyt voitelun aina Klodvigin ajoista lähtien. Dauphinista tuli kuningas Kaarle VII, ja hän sai voitelussa itselleen kaikki ne uskonnollis-poliittiset avut ja voimat, joita Ranskan kuninkuuteen kuului. Voitelulla on myös suuri merkitys ranskalaisten itsetunnolle, sillä vain oikealla pyhän ampullin öljyllä voideltu saattoi olla maan hallitsija.

Pitkän aikavälin seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräässä taistelun vaiheessa Jeanne d'Arc haavoittui olkapäähän osuneesta nuolesta. Hän sai sen kiskaistua itse pois ja pystyi jatkamaan taistelua. Englantilaiset sen sijaan uskoivat tappaneensa "noidan". Taistelukohtauksessa syntynyt maine koitui myöhemmin Jeannen kohtaloksi, ja hän päätti päivänsä polttoroviolla juuri noituudesta syytettynä.

Myös pitkällä aikavälillä ranskalaisten itsetunto taistelussa englantilaisia ja burgundilaisia vastaan voimistui. Orleans oli käännekohta, ja melko pian sen jälkeen Kaarle VII ja Burgundin herttuan Filip III Hyvä solmivat aselevon. Taistelu Kaarlea vastaan olisi ollut rikos majesteettia kohtaan, olihan hänet nyt voideltu.

Jeanne d'Arcilla oli tärkeä rooli myös ranskalaisuuden uutena symbolina: hänen hyvyytensä oli niin suuri, että tilapäisesti sen saattoi voittaa vain englantilaisten pahuus. Näin nuoren tytön arvo nousi suureksi jo ajankohdan tapahtumien yhteydessä, ja sitä se on ollut aina meidän päiviimme saakka.

  • Allemand, Christopher; La guerre de Cents Ans. (1988)
  • Bordonove, Georges; Les Rois qui ont fait la France, Les Valois, tome 2, Charles VII. (1985)
  • Defournaux, Marcelin; La vie Quotidienne au temps de Jeanne D'Arc. (1952)
  • Favier, Jean; La guerre de Cent Ans. (1980)
  • Neillands, Robin; The Hundred Years War. (1990)
  • Perroy, Édouard; La guerre de Cent Ans. (1945/1982)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]