Nokian Pyry

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta NoPy)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nokian Pyry
Perustettu 1905
Värit               
Lajit
Puheenjohtaja Teresa Kvick

Nokian Pyry on nokialainen vuonna 1905 perustettu urheiluseura. Seura toimii jääkiekon, jalkapallon, moottoriurheilun, painin, uinnin, voimistelun ja yleisurheilun parissa. Pyry on Nokian suurin ihmisten liikuttaja noin 1500 jäsenellään.

Jääkiekon edustus pelaa Suomi-sarjaa, jossa se on saavuttanut kaksi mestaruutta ja kolme himmeämpää mitalia. Seuran jääkiekkoedustusjoukkue- sekä U20-joukkuetoiminta ovat siirtyneet emoseurasta Pyry Hockey Oy:n alaisuuteen. Nokialaiset on nähty Mestis-karsinnoissa kolmesti, keväällä 2013, 2023 sekä 2024. Pitkän yrittämisen jälkeen Pyry onnistui voittamaan Suomi-sarjan mestaruuden kaudella 2022-2023 päävalmentaja Sakari Salmelan toisella kaudella. Finaaleissa kaatui JHT Kalajoki ja ratkaisevaa ottelua Nokian Kattokeskus Areenalla oli seuraamassa sen hetkisen ennätysyleisö, 940 katsojaa. Heti seuraavana vuonna Toni Rautakorven ensimmäisellä kaudella Pyry onnistui kaatamaan finaalissa Lempäälän Kisa. Kolmannessa ja Pyryn viimeisessä sen vuoden kotiottelussa oli ennätysyleisö. 1000 katsojaa.

Seuran jalkapallon edustusjoukkue pelaa kaudella 2024 Vitosessa Sami Puustisen toimiessa joukkueen päävalmentajana. Jalkapallotoiminta Pyryssä alkoi vasta 1955. Parhaimmillaan edustusjoukkue on pelannut Ykkösessä kausina 1998–2000. Vuonna 1998 nokialaisjoukkue eteni Suomen Cupin välieriin, mutta hävisi cupin voittaneelle HJK:lle luvuin 1–0.

Nokian Pyryn tunnetuimpina yksittäisinä urheilijoina voidaan pitää keihäänheittäjiä Esko Mikkola ja Seppo Hovinen, korkeushyppääjä Albert Koskista, jääkiekkomaalivahti Noora Rätyä ja jääkiekkolija Joona Ikonen. Tapio Rautavaaran äiti kuului Pyryn perustajajäseniin.

  • Pyryn jääkiekko
  • Jalkapallo
  • Lentopallo
  • Moottoriurheilu
  • Uinti
  • Paini
  • Voimistelu
  • Yleisurheilu
  • Pesäpallo

Aiempia lajeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Shakki
  • Hiihto
  • Nyrkkeily

Pyryllä on myös lasten liikuntatoimintaa, kuntourheilua ja seura järjestää erilaisia liikuntatapahtumia.

  • Pyryn Jääkiekko: Suomi-Sarjan mestaruus kaudella 2022-2023 ja 2023-2024, lisäksi yksi hopea ja kaksi pronssia.
  • Pyryn Jalkapallo: Suomen Cupin välierissä 1998
  • Pyryn yleisurheilu: Olympiaedustajina keihäänheittäjät Seppo Hovinen, Esko Mikkola ja korkeushyppääjä Albert Koskinen
  • Pyryn Paini: Useita Suomen mestaruusmitaleja

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]