Mannerheim (elokuvahanke)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mannerheim (elokuva))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Solar Filmsin suunnittelemasta Mannerheim-elokuvasta. Ylen tuottamasta Mannerheim-elokuvasta kertoo artikkeli Suomen marsalkka (elokuva).
Mannerheim
Ohjaaja Dome Karukoski [1]
Käsikirjoittaja Heikki Vihinen
Marko Leino
Mika Karttunen
Mikko Alanne
Tuottaja Markus Selin
Jukka Helle
Kuvaaja Hubert Taczanovski
Pääosat Mikko Nousiainen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Unkari
Tuotantoyhtiö Solar Films Inc.
Liberty Production
Alkuperäiskieli suomi, englanti, ruotsi, venäjä, ranska, saksa
Budjetti noin 1 miljoonaa euroa
Aiheesta muualla
IMDb

Mannerheim oli 2000-luvulla usean vuoden ajan suunnitteilla ollut suomalainen elokuva, jonka tarina olisi kertonut marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin elämästä. Tuottajana oli Markus Selin Solar Films -yhtiönsä kanssa. Elokuvaan alun perin ohjaajaksi kiinnitetty Renny Harlin vetäytyi tehtävästään vuonna 2011 hankkeen kohdattua useita viivästyksiä. Harlinin tilalle ohjaajaksi valittiin Dome Karukoski. Elokuvan käsikirjoittajiksi oli kiinnitetty Heikki Vihinen ja Marko Leino, ja pääosaan Mannerheimin näyttelijäksi Mikko Nousiainen. Elokuvan aiheena oli Mannerheimin elämäntarina nuoruudesta alkaen.

Helmikuussa 2009 julkaistiin tieto, että kuvausten valmistelu on keskeytetty, sillä tuotantoyhtiö Liberty Productionin tanskalainen emoyhtiö Nordisk Film on vetäytynyt elokuvan rahoituksesta.[2][3] Helmikuun lopussa 2009 aloitettiin varainkeruu muun muassa myymällä 50 euron hintaisia numeroituja ennakkolippuja.[4][5] Elokuvan rahoitus oli kesäkuussa 2009 edelleen auki.[6] Elokuvaa oli tarkoitus ryhtyä kuvaamaan elokuussa 2009.[7][8] Elokuussa 2009 Solar Filmsin nettisivujen mukaan kuvausten aloittamisajankohdasta ei ole tietoa. Syksyllä 2009 Renny Harlin oli sitoutunut Georgian sodasta kertovaan elokuvaan (Viiden päivän sota, engl. Five Days of August) jonka jälkeen Harlin oli taas vapaana.[9] Markus Selinin mukaan kuvaukset olisi voitu käynnistää kahdeksan viikkoa rahoituksen järjestymisen jälkeen.[10]

Verottaja haki joulukuussa 2009 Mannerheim-elokuvan tuotantoyhtiötä Liberty Productionia konkurssiin.[11] Helmikuussa 2010 elokuvan sanottiin saaneen uuden rahoittajan Saksasta. Kuvausten oli määrä alkaa seuraavana syksynä.[12] Hjallis Harkimo ja Ilari Sahamies tulivat Mannerheim-elokuvan rahoittajiksi heinäkuussa 2010.[13] Elokuussa 2010 kuvaukset olivat edelleen jäissä rahan puutteen vuoksi, ja ainakin kolme nimekästä suomalaisnäyttelijää oli irtisanoutunut projektista. Elokuvantekijät eivät ole kertoneet asiasta julkisuuteen.[14]

Harlin jättäytyi elokuvaprojektista pois toukokuussa 2011. Hän kertoi hylänneensä useita Hollywood-tarjouksia odottaessaan Mannerheim-elokuvan toteutumista. Tästä huolimatta Selin kertoi elokuvahankkeen olevan yhä vireillä.[15] Harlinille maksettiin valmistumattomasta elokuvasta 700 000 euron palkkio.[16]

Uudeksi ohjaajaksi valittiin Dome Karukoski. Ohjaaja Dome Karukoski ja käsikirjoittaja Mika Karttunen muokkasivat käsikirjoitusta, jotta elokuva voitaisiin tehdä pienemmällä budjetilla ilman venäläistä rahaa.[17] Valtion sijoitusyhtiö Finnvera haki tuotantoyhtiön Liberty Productionsin konkurssiin lokakuussa 2013.[18] Se tarkoitti, että elokuvan valmistelu olisi pitänyt aloittaa kokonaan alusta. Elokuvan tekoa varten perustetun Liberty Production -tuotantoyhtiön pesänselvityksen mukaan velkojen määrä nousee lähes seitsemään miljoonaan euroon.[19] Konkurssi raukesi vuonna 2019 yhtiön varojen puutteeseen.[20]

Suunnitelluissa rooleissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Mikko Nousiainen  Carl Gustaf Emil Mannerheim  
 Ilkka Heiskanen  Aksel Airo  
 Kari Heiskanen  Lauri Kalaja  
 Sara Paavolainen  Sophie Mannerheim  
 Kari Väänänen  P. E. Svinhufvud  
 Jani Volanen  Risto Ryti  
 Esko Salminen  Juho Kusti Paasikivi  
 Ville Virtanen  Ernst Linder  
 Peter Kanerva  nuorempi adjutantti  
 Irina Björklund  Helene Mannerheim (Mannerheimin äiti)  
 Peter Franzén  Carl Robert Mannerheim (Mannerheimin isä)  
 Pamela Tola  Nelli Roos  
 Antti Luusuaniemi  Ville Roos  
 Laura Birn  Lotta Tammio  
  1. Suomen Kuvalehti − Mannerheim-elokuvaa ohjaa nyt Dome Karukoski – venäläisrahaa odotellaan (5.8.2011)
  2. Mannerheim-elokuva rahoitusvaikeuksissa HS.fi. 20.2.2009. Arkistoitu 27.4.2009. Viitattu 21.2.2009.
  3. Mannerheimin kuvaukset keskeytettiin toistaiseksi Yle.fi. Viitattu 21.2.2009.
  4. Mannerheim - Ennakkolippu (Archive.org) Solar Films
  5. Yle.fi − Mannerheim-elokuva yritetään pelastaa 50 euron pääsylipuilla (27.2.2009)
  6. Pauliina Leinonen Julkaisu = Ilta-Sanomat: Marski-leffa tehdäänkin vedonlyöntirahoilla! is.fi. Viitattu 3.6.2009.
  7. Mari Koppinen: Harlin: Mannerheimia ei kuvata tänä keväänä (Archive.org) HS.fi. 14.3.2009. Arkistoitu 15.3.2009. Viitattu 14.3.2009.
  8. MTV: Mannerheim-elokuvan kuvaukset alkanevat elokuussa (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Renny hylkäsi hetkeksi Mannerheimin sotaelokuvan takia is.fi.
  10. Mannerheimin kuvaaminen siirtyy (Arkisto) Plaza.fi. Arkistoitu 10.8.2009. Viitattu 28.7.2018.
  11. Veli-Pekka Lehtonen, Jukka-Pekka Raeste, Mannerheim-elokuvan tuotantoyhtiötä haetaan konkurssiin<[vanhentunut linkki] (Arkistoitu artikkeli) Helsingin Sanomat 16.12.2009
  12. Veli-Pekka Lehtonen: Selin: Mannerheim-elokuva valmistuu uuden rahoituksen turvin (Archive.org) HS.fi. 15.2.2010. Arkistoitu 29.4.2010. Viitattu 15.2.2010.
  13. Hjallis rahoittaa Mannerheim-elokuvaa Iltalehti. 4.7.2010. Viitattu 30.3.2021.
  14. Suosikkinäyttelijä ulos! Iltalehti 27.8.2010
  15. Veli-Pekka Lehtonen, Harlin jätti Mannerheim-elokuvan, Selin jatkaa, Helsingin Sanomat 22.5.2011 sivu C 3
  16. Veli-Pekka Lehtonen, Renny Harlinille maksettiin valmistumattomasta Mannerheim-elokuvasta 700 000 euron palkkio (Archive.org) Helsingin Sanomat 24.2.2014
  17. Veli-Pekka Lehtonen, Karukoski tekee Mannerheim-elokuvan Harlinia halvemmalla Helsingin Sanomat 25.10.2011
  18. Marko-Oskari Lehtonen: Liberty Production asetettiin konkurssiin iltalehti.fi. 8.10.2013. Arkistoitu 4.3.2016.
  19. Mannerheim-elokuvasta miljoonatappiot Yle.fi. 2.1.2014.
  20. Arla Kanerva: Konkurssi raukesi varojen puutteeseen. Helsingin Sanomat, 14.8.2019, s. B 6.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]