Käsikirjoittaja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Elokuvakäsikirjoittaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käsikirjoittaja tekee käsikirjoituksen eli suunnitelman siitä, millainen elokuvasta, näytelmästä tai muusta vastaavasta tuotannosta tulee. Käsikirjoittaja on usein mukana koko tuotannon ajan, sillä käsikirjoitusta yleensä muokataan useaan otteeseen tuotannon edetessä. Käsikirjoittaja on toisinaan myös tuotannon ohjaaja. Käsikirjoittaja ei luo itsenäistä teosta vaan ainoastaan suunnitelman, jonka pohjalta voidaan ryhtyä toteuttamaan tuotantoa.

Elokuvakäsikirjoittajaksi voi opiskella muun muassa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen osastolla[1] sekä joissakin ammattikorkeakouluissa. Monet tämän päivän elokuva- ja televisiokäsikirjoittajista ovat myös itseoppineita tai muualla kuin elokuvakoulussa oppinsa saaneita kirjoittajia. Käsikirjoittajaksi voi ryhtyä kuka tahansa, joka pystyy kirjoittamaan mielenkiintoisen ja samaistuttavan tarinan. Muodollisia oppiarvovaatimuksia käsikirjoittajan ammattiin ei ole.

Elokuvakäsikirjoittaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisesti elokuvakäsikirjoituksesta vastaa yksi henkilö.

Elokuvakäsikirjoittaja voidaan myös palkata kirjoittamaan jo olemassa oleva tarina elokuvakäsikirjoitukseksi, kehittämään ja dramatisoimaan jo kirjoitettua käsikirjoitusta tai sovittamaan elokuvakäsikirjoitukseksi jokin muu teksti, kuten novelli tai runo. Elokuvakäsikirjoittajan ammattitaito koostuu mielikuvituksen ja tarinankerronnan taidon lisäksi kyvystä hahmottaa dramaturgisia kokonaisuuksia, käsitellä asioita kertovalla ja mielenkiintoisella tavalla ja nähdä uusia näkökulmia olemassa olevista asioista. Henkilöhahmojen luominen ja heidän ominaisuuksiensa aukikirjoittaminen ja elokuvalliseen kerrontaan sopivaksi muokkaaminen on yksi käsikirjoittajan haasteellisimmista tehtävistä.

Televisiokäsikirjoittaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiokäsikirjoittajien ammatissa työtehtävät voivat olla elokuvaa rajatumpia. Esimerkiksi jatkuvajuonisen saippuasarjan käsikirjoittamisesta vastaa suurempi käsikirjoitusryhmä, jossa kirjoittamisen ja tarinan kehittelyn eri vaiheet ja osa-alueet on annettu eri tekijöiden vastuulle[2] . Ryhmässä työskentelee muun muassa script editor, jonka tehtävä on viimeistellä käsikirjoitus eli tiivistää, rytmittää ja tasapainottaa sitä. Sarjan suuremmista tarinalinjoista päättää yleensä tuottaja ja käsikirjoitustiimin johto yhdessä, ja sitä kehitellään yleensä ainakin yhden tuotantokauden verran etukäteen.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aaltonen, Jouko: Käsikirjoittajan työkalut : audiovisuaalisen käsikirjoituksen tekijän opas. 4. uud. laitos, Helsinki : SKS, 2018. ISBN 978-951-858-024-2.
  • ”Käsikirjoittajat todessa ja fiktiossa” -teemanumero, Filmihullu 5/2017.
  • Norman, Marc: What Happens Next : A History of American Screenwriting. London : Aurum Press, 2008. ISBN 978-1-84513-324-5.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]