Ammattiliitto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ammattiyhdistys)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ammattiliitto (myös ammattijärjestö) on ammattiyhdistysliikkeen puitteissa toimiva järjestö,[1] joka pyrkii puolustamaan ja parantamaan työntekijöiden työehtoja. Niitä kutsutaan myös palkansaajajärjestöiksi.

Ammattiliiton muodostavat yleensä saman ammattialan (esimerkiksi sairaanhoitajat) tai toimialan (esimerkiksi lasitehtaan työntekijät) henkilöt tai saman koulutuksen (esimerkiksi insinöörit) saaneet henkilöt.[1] Ammattiliitto muodostuu työntekijöiden muodostamista ammattiosastoista tai -yhdistyksistä.

Ammattiliitot neuvottelevat työehtosopimuksia työnantajapuolen kanssa.

Ensimmäiset modernit ammattiyhdistykset syntyivät Isossa-Britanniassa 1800-luvun alussa osin vanhojen kilta-ammattikuntien perinteisiin pohjautuen. Ammattiyhdistykset olivat usein työnantajien kiivaasti vastustamia ja valtiovallan kieltämiä järjestöjä, ja niiden toiminnassa oli salaseuramaisia piirteitä.lähde?

Vähitellen ammattiyhdistysten toimintaoikeudet on kuitenkin yleisesti tunnustettu muun muassa Kansainvälisen työjärjestön (ILO) konventioissa. Suomessa eräänä käännekohtana voidaan pitää niin sanottua ”tammikuun kihlausta” vuonna 1940, jolloin työnantajajärjestöt tunnustivat ammattiliitot tasavertaiseksi sopimuskumppaniksi, mutta laillinen toimintaoikeus niillä oli ollut jo hyvin pitkään.

Liberaalit olivat keskeisessä roolissa ammattiyhdistysten perustamisessa ja levittämisessä, myös Suomessa. Tavoitteena eivät olleet lakot tai luokkataistelu vaan työntekijöiden tukeminen, neuvominen ja sivistäminen, toimiminen näiden vakuutusyhtiöinä työkyvyttömyyttä, sairautta ja työttömyyttä vastaan, työntekijöiden neuvominen parhaiden työehtojen saamiseksi jne. Myös moni työntekijöiden oloista huolestunut tehtailija perusti ensimmäisiä ammattiyhdistyksiä, kuten englantilainen sosialisti Robert Owen ja suomalainen Viktor Julius von Wright. 1800-luvun puolivälissä sosialistien rooli alkoi vahvistua ja sosialistien ja liberaalien yhteistyö väheni. Myös kristillisiä, nationalistisia ja muita ammattiyhdistyksiä perustettiin.lähde?

Työntekijöiden yhdistystoiminta syntyi Suomessa 1800-luvun puolessavälissä, Suomen teollistumisen alkuvaiheessa. Suomen ensimmäinen ammattiyhdistys, Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys perustettiin vuonna 1869. Varsinainen murros alkoi 1880-luvulla, kun kirjanpainajat, maalarit, räätälit, pelti- ja vaskisepät, puusepät, muurarit ja suutarit ryhtyivät perustamaan omia yhdistyksiään.

Professori Hannu Soikkasen mukaan työväenliikkeen synty oli Suomessa seurausta kolmen aatevirtauksen kohtaamisesta. Vuosisadan puolivälistä lähtien sääty-yhteiskunta oli nopeuttanut kulkuaan kohden omaa tuhoaan ja oli käynnissä melko ripeä muutos kapitalistiseksi yhteiskunnaksi, jossa oli vielä selkeät luokkarajat. Nämä kolme murroksen tullutta aatevirtausta olivat kansallisuusaate, liberalismi ja sosialismi. Tähän murrosvaiheeseen liittyy myös kohoava ja yhä jatkuva kansalaisjärjestöjen ja kansalaisliikkeiden muodostaminen, jotka ovat demokraattisen kansalaisyhteiskunnan perusteita. Myös työväenliike on tällainen 1800-luvun lopun kansanliike, joka takaa yhteiskunnan demokraattista toimintaa.lähde?

Vuonna 1883 perustettiin ensimmäiset työväenyhdistykset, ja tästä alkanutta vaihetta työväenliikkeessä kutsutaan wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. Perustettuihin yhdistyksiin liittyi eritoten kaupunkien käsityöläisiä ja ammattityöntekijöitä. Lisäksi työnantajien kuuluminen yhdistyksiin oli hyvin yleistä. Tätä vaihetta työväenliikkeen historiassa voidaan pitää myös eräänlaisena patronaattisen työväenliikkeen aikana. Vuoteen 1899 mennessä työväenyhdistyksiä oli perustettu lähes kaikkiin Suomen kaupunkeihin ja useille teollisuuspaikkakunnille. Myös joihinkin mökkiläisvaltaisiin maaseutupitäjiinkin oli perustettu omat yhdistyksensä.

1890-luvulla työväenliikkeessä pääsi jyrkempi suunta vallalle, kun sosialistiset aatteet alkoivat saada ammattiyhdistyksiä yhä laajemmin haltuunsa. Suomessa työväenliike julistautui sosialistiseksi vuonna 1899, jolloin sen nuorsuomalaiset johtajat erosivat. Liikkeen tavoitteiden joukossa kuitenkin säilyi liberaalien vaatimuksia, kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.

Suomen vanhin ammattiyhdistys on 1869 perustettu Helsingin kirjatyöntekijöiden yhdistys, mutta laajemmin ammatillinen järjestäytyminen alkoi edetä vasta 1900-luvun alussa. Ensimmäinen keskusjärjestö Suomen Ammattijärjestö (SAJ) perustettiin 15. huhtikuuta 1907, ja se oli läheisessä suhteessa Suomen Sosialidemokraattiseen puolueeseen.

Suomen sisällissodan jälkeen SAJ:ssa saivat enemmistön kommunistit ja vasemmistososialistit, ja heinäkuussa 1930 Lapuan liikkeen painostama valtiovalta lakkautti sen. Uusi keskusjärjestö, Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK), perustettiin 19. lokakuuta 1930, perustajana lähinnä sosiaalidemokraatit.

Talvisodan aikana 1940 työnantajat tunnustivat SAK:n sopimuskumppaniksi, ja 1944 tehtiin ensimmäinen keskusjärjestöjen välinen yleissopimus. Myös toimihenkilöt alkoivat järjestäytyä, kun STTK perustettiin 1946 ja Akava 1950.

1950-luvun lopulla sosiaalidemokraattien keskinäinen riita ulottui myös ammattiyhdistysliikkeeseen. SAK:n jäätyä TPSL:n kannattajien haltuun osa SDP:n kannattajien hallitsemista liitoista erosi ja muodosti uuden Suomen Ammattijärjestön, osin CIA:lta saadun rahoituksen turvin. TPSL:n kuihduttua SAJ ja SAK yhdistyivät jälleen 1969 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi eli nykyiseksi SAK:ksi.

Viimeisin mullistus keskusjärjestökentässä tapahtui 1990-luvun alussa jolloin toimihenkilökeskusjärjestö TVK ajautui konkurssiin ja jäsenliitot siirtyivät pääasiassa STTK:hon ja Akavaan.

Ammattiliittojen asema Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ammattiliitoilla, kuten kaikilla yhdistyksillä ja henkilöillä, on lailla taattu järjestäytymisvapaus ja vakiintunut asema niin useimmilla työpaikoilla kuin yhteiskunnan institutionaalisessa päätöksenteossa. Ammattiliittojen jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia ja työnantajajärjestöihin järjestäytyneet työnantajat voivat periä ne suoraan ammattiliittojen jäsenten palkoista ja tilittää ne ammattiliitoille.

Keskusjärjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ammattiliitot ovat järjestäytyneet pääasiassa kolmeen keskusjärjestöön:

Keskusjärjestöillä oli yhteensä 2 098 000 jäsentä vuoden 2018 alussa. Tämä on vähentynyt 55 000 jäsenellä kolmen vuoden aikana.[2][3]

Kaikki kolme suomalaista keskusjärjestöä ovat jäseninä Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestössä.

Suurimmat ammattiliitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on noin 80 ammattiliittoa, joista 35 kuuluu Akavaan, 17 STTK:hon ja 17 SAK:hon.[3]

  1. Teollisuusliitto, 207 000 jäsentä, SAK[4]
  2. Palvelualojen ammattiliitto PAM, 198 000 jäsentä, SAK[4]
  3. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, 172 000 jäsentä, SAK[4]
  4. Tehy 160 000 jäsentä, STTK[5]
  5. Ammattiliitto Pro 127 000 jäsentä, STTK[3]
  6. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 114 000 jäsentä, Akava[6]
  7. SuPer, 86 000 jäsentä, STTK[7]
  8. Tekniikan Akateemisten Liitto TEK, 75 000 jäsentä, Akava[8]
  9. Insinööriliitto, 70 000 jäsentä, Akava[9]
  10. Rakennusliitto, 66 000 jäsentä, SAK[4]
  11. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto, 58 000 jäsentä, STTK[3]
  12. Suomen Ekonomit, 51 000 jäsentä, Akava[3]
  1. a b Haettiin "ammattiliitto" Kielitoimiston sanakirjasta Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskus & Kielikone Oy. ”samaa ammattia edustavien ammattiyhdistysten liitto.” Viitattu 2.7.2017.
  2. a b c d Ay-järjestöjen jäsenmääristä paljastui reippaasti ilmaa – näin vastaavat SAK, Akava ja STTK Ilta-Sanomat. 9.1.2018. Viitattu 28.11.2018.
  3. a b c d e Poliisit harkitsevat siirtoa Akavaan – Suomessa palkansaajien järjestäytymisaste on yhä maailmanennätys­luokkaa Helsingin Sanomat. 24.1.2016.
  4. a b c d Jäsenmäärät SAK. 29.11.2017. Viitattu 10.2.2023.
  5. Keitä varten? Tehy. 23.10.2015. Arkistoitu 23.7.2020. Viitattu 27.7.2020.
  6. OAJ:n jäsenet www.oaj.fi. Viitattu 10.2.2023.
  7. SuPer-info SuPer. Viitattu 20.11.2014.
  8. TEKissä ennätysmäärä jäseniä – vuoden lopussa 75 133 | TEK www.tek.fi. Viitattu 10.2.2023.
  9. IL-info Insinööriliitto. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 20.11.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]