Amatörfotografklubben i Helsingfors

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta AFK)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Amatörfotografklubben i Helsingfors rf (AFK) on Helsingissä vuonna 1889 perustettu pohjoismaiden vanhin toimiva valokuvauskerho. AFK on lisäksi Suomen suurin ruotsinkielinen valokuvauskerho (jäsenmäärä n. 150 vuonna 2006).[1]

Kerhon perustamiskokous pidettiin Kleinehin hotellissa Helsingin kauppatorin äärellä. Perustajana toimi aikansa tunnettu kulttuuripersoona vapaaherra Hugo af Schultén, joka oli mm. salakuvaukseen erikoistunut amatöörivalokuvaaja, monien merkittävien kulttuuritehtäviensä (mm. Svenska Teaternin hallituksen jäsenyyden) lisäksi.

Jo kerhon ensimmäisessä hallituksessa oli jäsenenä merkittävä ammattilaisvalokuvaaja Daniel Nyblin, joka piti ensimmäisessä kokouksessa laajan esitelmän valokuvauksen 50-vuotisesta historiasta: Daguerren keksinnöstä vuodelta 1839 nykyaikaan 1880-luvulle, jolloin kameroista oli tullut helpompia käsitellä ja negatiiveista paljon valonherkempiä kuin aiemmin.

Kerhon ensimmäisessä kokouksessa pidettiin 300 amatöörivalokuvan näyttely, ja lokakuun 1889 vuosikokouksessa esiteltiin Daniel Nyblinin Amerikasta tuoma Laterna Magica – aikansa 9 × 9 mm:n kuville tarkoitettu diaprojektori.

Kokouksia pidettiin mm. hotelli Kämpissä. Ohjelmassa oli esitelmiä, kuvien esittelyjä, kilpailuja ja tekniikan esittelyä – aivan kuin nykyisinkin. Kerhossa on ollut jäseninä myös tunnettuja ammattilaisvalokuvaajia, esim. Thorvald Nyblin, Alfred Nybom, Harald Rosenberg, Nicolai Leibowitsch ja Caj Bremer. [2] 1900-luvun alussa kantaviin voimiin kuului Ivan Timiriasev.

Kerhon kokouksissa kuullaan nykyisinkin usein tunnettujen valokuvaajien pitämiä esitelmiä.